Media kuohuu ja laineet lyövät muuallakin kuin välimeren pakolaisveneiden ympärillä. Mielipiteitä lauotaan estoitta tai poljetaan surutta. Nimimerkkien suojista huutelu alkaa muuttua omalla nimellä kampanjoinniksi. Lyömäaseet ovat raskaita. Jopa tappouhkauksia jaellaan.
En osaa erotella, kuka tarvitsee eniten apua ja mitkä ovat oikeat avun antamisen muodot. Isot kokonaisuudet eivät koskaan ole helppoja. Huomioni kiinnittyykin vaikutelmaan, jonka kaikkein kiivaimmista keskustelijoista saan. Itsekkyys näyttäytyy häikäilemättömästi.
Kuvaansa saa kiillotettua, kun taistelee vanhalla samurai-tekniikalla: yksi askel eteen ja kaksi taakse. Ei ole kauaakaan siitä, kun kehitysyhteistyörahoja kannatettiin leikattavaksi. Silloin huudettiin oman maan etua. Nopeasti on mielipideympäristö muuttunut. Pakolaiskeskustelun äärellä kuuluu samoilta suunnilta jaloja ajatuksia, että tärkeintä on auttaa ihmisiä heidän kotimaassaan.
Yhtäkkiä huoli vanhustenhuollosta, lasten hyvinvoinnista ja suomalaisista köyhistä on noussut keskustelupalstojen hitiksi. Hurskasta ja käytännöllistä. Kun tykkää Facebookissa, voi osoittaa myötätuntoa tekemättä mitään. Tulihan sitä jo etusormi ojossa autettua. ”Kuka on empaattisin? Klikkaa ja voita!”
Ketä hämätään, kun vedotaan yhden puolesta, ettei tarvitsisi toista auttaa? Tällä tavoin toimivat tuskin todellisuudessa auttavat huolensa kohteita, vaan vetoavat yhteiskunnan tehtäviin. Kaukana ei olla ajattelumallista, jossa yksilön ei tarvitse tehdä mitään, kun hyvinvointivaltio hoitaa verojenmaksunkin.
Ikävä kyllä tällaisessa pyörityksessä pahimman hämäyksen uhriksi joutuu omatunto.
Jumalan sana on suoraviivainen. ”Auta sitä, joka apua tarvitsee.” ”Älä karta apua tarvitsevaa.” ”Anna, kun sinulla on, mistä antaa.” ”Auta muukalaista ja leskeä.” Vaikka miten yrittäisin, en saa käännettyä hurskaita sanojani, empatiaani tai klikkauksiani Jumalan edessä edukseni. Minulta kysytään lähimmäisenrakkautta ihan käytännössä.
”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” – Jeesus
Lähimmäisenrakkauden suurin ongelma on, että pitäisi tinkiä omasta edustaan, uhrata voimavarojaan ja aikaansa sekä antaa omastaan. Inhottavaa hommaa.
Olenkin päättänyt raivoisasti vastustaa itseni muuttumista. Olen hyvä näin, sanovat avuntarvitsijat mitä tahansa. Minähän kirjoitin jo hartauskirjoituksenkin. Eiköhän siinä ollut tälle päivälle lähimmäisenrakkautta ihan riittämiin.
Marko Sagulin
nuorisopastori
Kangasalan seurakunta
