Salainen agentti 007 James Bond sekä palaa menneeseen että jatkaa eteenpäin uusimmassa Bond-elokuvassa 007 Spectre. Menneisyyteen kuljetaan tyylissä, jossa Daniel Craigin Bond-ajan tummaa synkkyyttä piristää tällä kertaa entistä useampi humoristinen pieni kevennys. Suurin osa näistä tulee muuta kuin kivikasvoisen Craigin ilmaisun kautta ja nykytuotannoille tyypillinen yksityiskohtainen väkivaltamässäily – ”realisimi” – on jossain määrin mukana, mutta suunta on viime seikkailuja enemmän kohti 1980–90-lukujenBond-perinnettä. Samaa menneen henkeä on alkutunnuskappaleen videota myöten aistittavissa muutenkin, kun agentit ovat jälleen piirun verran erikoisvarustellumpia – Craigin aloittaessa Bond-leffoista pyrittiin karsimaan pois kaikki ylitekninen hifistely. Menneeseen kurkotetaan paitsi 007:n pomon M:n vaihtumisessa jälleen mieheksi myös esimerkiksi Sean Conneryn ja Roger Mooren aikaisella Bondin päävihollisella, rikollisjärjestö Spectrellä Blofeld-johtajineen.
Itse tarina kulkee eteenpäin, mutta menneisyyden ehdoilla; se on rakennettu tiiviiksi jatkumoksi sarjan kolmelle edelliselle elokuvalle, mitä alleviivataan toisinaan kenties turhankin paksulla tussilla. Tällä kertaa Bond täyttää edellisessä elokuvassa kuolleen pomonsa viimeistä toivomusta, mikä johdattaa hänet maailmanlaajuisen rikollisjärjestön ja sen häikäilemättömän johtajan luo. Samalla muun muassa 007 Skyfall -leffassa aloitettu Bondin taustojen avaaminen jatkuu varsin yllättävilläkin tavoilla. Komeita maisemia nähdään esimerkiksi Roomasta, Meksikosta ja Itävallasta. Bond on edelleen Bond, jonka käsittelyssä kaatuvat niin miehet kuin naisetkin – mutta hieman eri periaatteella.
Elokuvassa nähdään myös tähän mennessä elokuvahistorian suurin räjähdys. Ilmoille pamautetaan 8418 litraa polttoainetta ja 33kilogrammaa räjähteitä. Digitaalisiin tehosteisiin ja pienoismalleihin turtuneelle ihka aito jytinä ei ole aivan senkaltainen elämys kuin olisi odottanut, ja ainakin omalle seurueelle jäi lopulta epävarmaksi, mikä elokuvan räjäytyksistä tuo megapaukku oikeastaan oli. Epätietoisille kerrottakoon paikallistamisen avuksi, että räjähdyksen kuvauspaikkana oli Marokko.
Yhtä kaikki esimerkiksi Kangasala-talon K-Kinon uudella äänentoistolla pauhu on toki komeaa. Kangasala-sali tuntuu muutenkin täyttävän hyvin puitteet elokuvatoiminnan pyörittämiselle. Perjantainen Bond-esitys tuo saliin väkeä hyvin, ja ehkä hieman yllättäen yleisö ei ole lainkaan niin miespainotteista kuin voisi kuvitella. Mukana on hyvin paljon keski-iän kynnyksen ylittäneitä pariskuntia.
Spectren loppukohtaus on yhdistelmä vanhaa ja uutta ja herättää kysymyksen, mitä seuraa tämän jälkeen. Bondinsa katsonut voi aavistella edessä olevan samanlainen asetelma kuin alkukohtaus vuonna 1981 ilmestyneessä elokuvassa Erittäin salainen, joka on sarjan onnistuneimpia elokuvia.
Jos käsikirjoittajien muutaman turhan helpon kömmähdyksen tulkitsee mieluummin elokuvan hahmojen inhimillisyydestä johtuviksi virhearvioiksi, 007 Spectre on lähempänä erinomaista kuin heikkoa. Se on viittauksia aiempiin Bond-tarinoihin sisältävä kelpo elokuva leffasarjassa, joka vaikuttaa muutaman turhan vakavaksi pingottuneen teoksen jälkeen olevan matkalla taas kohti kaivattua suuntaa, jonne 007 Skyfall jo kurssia varovasti käänsi.
