Ihmiskunta on rakentanut aikojen hämäryydestä alkaen. Ensimmäinen huippusaavutus oli ehkä luola.
Mutta eivät ihmiset rakentamista keksineet. Taitavia rakentajia ovat käkeä lukuun ottamatta kaikki linnut ja suurin osa muistakin eläimistä.
Antiikin ajan seitsemän ihmettä olivat rakennuksia: Artemiin temppeli, Babylonin riippuvat puutarhat (nykyisen Irakin alueella), Faroksen majakka, Gizan suuri pyramidi, Halikarnassoksen mausoleumi, Rodoksen kolossi ja Zeuksen patsas. Myös Rooman Colosseum on ollut joskus listalla, mutta virallisesti se ei kuuluu näiden nähtävyyksien joukkoon.
Monta muutakin voisi lisätä rakennusihmeiden joukkoon: inkojen ja atsteekkien rakennukset, Taj Mahalin, Hooverin tammen, Brooklynin sillan, Burj Khalifan, Vapauden patsaan, Eurotunnelin, Sydneyn oopperatalon – ja ehkä tulevaisuudessa joskus ”Talsinkin tunnelin”. Mutta se riippuu meistä suomalaisista ja virolaisista: uskallammeko ryhtyä rakentamaan tunnelia Helsingin ja Tallinnan välille. Suurin osa rahasta tulisi EU:lta, niin on luvattu, mutta päätöksenteko on hyvin vaikeaa ja suurin osa ihmisistä skeptisiä.
Periaatteessa rakentamisen pitäisi olla helppoa. Tarvitaan vain hyvä suunnitelma, taitavat työntekijät, hyvät rakennusmateriaalit ja pätevät työnjohtajat, joilla on käsitys logistiikasta sekä porukkaan johtamisesta. Jopa kaksivuotias lapsi osaa pistää palikat oikeassa järjestyksessä toinen toisen päälle. Ei rakentaminen juuri muuta olekaan.
Korjauksessa ja restauroinnissa sen sijaan suunnitelmat ovat alkeelliset tai ne puutuvat kokonaan. Kaikki on keksittävä paikan päällä.
Sekään ei ole ongelma, kun tilaajan, suunnittelijan ja rakentajan yhteistyö sujuu. Jos yksikin niistä on hankala tapaus, niin hanke aiheuttaa päänsärkyä.
Päänsärkyä voi tietysti välttää. Kuten yksi hyvä yhteistyökumppani on sanonut: ”Minä teen työtä vain järkeville ihmisille!”
Suuri ongelma rakentamisessa ovat kaikenlaiset typerät määräykset, joita on keksitty jossakin toimistotilojen hämäryydessä.
Määräyksillä pitäisi estää huonoa työtä, kehnojen materiaalien käyttöä ja vaarallisia ratkaisuja. Mutta mitä ajatella tällaisista säädöksistä:
- Pohjoismaissa kielletään puulämmitys
- Nollaenergia talot, eli lisälämmitystä ja -jäähdytystä ei tarvita, koska koneet hoitavat asian
- Ihmiset tekevät tarpeensa huippulaatuisen juomaveden ja kuivakäymälä ei ole sallittu (paitsi mökeillä)
- Homeongelmia ratkaistaan niin, että puretaan koko talo
- Eristyshommissa laitetaan eristyksen sisäpuolelle muovi ja kaikki raot teipataan huolellisesti muoviteipillä
Eristyksessä vaihtoehto olisi käyttää luonnon materiaalia, kuten puuta, savea, olkea, heinää, sammalta tai havupuiden neulasia ja antaa rakennuksella hengittää.
On olemassa viisi eri laadun tasoa:
- Erinomainen
- Hyvä
- Kyllä se käy
- Jotenkuten jotakin
- Ei kelpaa, pakko purkaa
Erinomaista laatua on vaikea saavuttaa, koska yksi ketjun heikko rengas pilaa muiden osapuolien huippusaavutukset. Heikko lenkki voi olla esimerkiksi materiaali, taitamaton työntekijä tai jopa määräys. Lisäksi erinomainen taso on melko kallis.
Kyllä se käy -taso kelpaa, jos asiakas niin on sanonut ja rakennustarkastaja hyväksynyt. Jotenkuten jotakin -taso ei kelpaa yleensä rakentajalle vaikka tilaaja olisi tyytyväinen, koska se on halpa. Tämä tarkoittaa, että ainoa realistinen taso on hyvä.
On ilo olla rakentajan roolissa jos
- asiakas tiedä mitä haluaa ja on hieman perillä alasta
- materiaalien hankinta ja logistiikka hoituu helposti
- työntekijät ovat koulutettuja ja ahkeria
- suunnittelu on hyvää ja suunnittelija yhteistyöstä kiinnostunut
Olin Virossa neuvostovallan aikana töissä rakennusfirmoissa, joissa kaikki neljä tekijää eivät toimineet. Joka aamu piti pelätä, miten tänään pärjättäisiin: mistä saataisiin materiaaleja ja kuka hoitaa kuljetukset, ovatko pojat humalassa aamusta alkaen tai tuleeko häiritsevä asiakas taas työmaalle?
Silloin oli tapana, että tilaajalle piti antaa noin kymmenen prosenttia hankkeen budjetista jonkunlaisen palvelun muodossa (rakentaminen, remontti, materiaalit, auto, laskujen maksaminen jne). Useimmin rakennettiin puoluepomolle talo tai korjattiin asunto.
Varastaminen työmaalta oli yleistä. Usein aamulla havaittiin, että sementti, laudat tai jopa rakennuskoneet olivat häipyneet. Varkaita ei koskaan saatu kiinni, sillä asialla saattoi olla miliisi (poliisi) itse.
Tällaisen koulun jälkeen rakentaminen Suomessa tuntuu helpolta: kaikki toimii.
Ei rakentaminen Suomessa silti ole huipputasoa.
Kävin viime viikolla Yhdysvalloissa ja ihmettelin rakentamista New Yorkissa. Suomen viranomaiset saisivat siitä sydänkohtauksen. Kukaan ei käytä keltaisia papukaijavaateita, vaan ainoastaan turva-saappaita, T-paitaa ja kypärää. Jokaisella on omat työhousut.
Työmaalla ei ole kymmeniä kauheita kylttejä. Kahvitauot kestävät viisi ja lounastauko kymmenen minuuttia. Kukaan ei poistu työnaikana työmaalta. Työ on hyvin tehokasta. Logistiikka toimii minuutin tarkkuudella. Keskellä kaupunkia työmaa pyörii ympäri vuorokauden, koska kukaan ei halua tuhlata aikaa ja rahaa.
Suomalainen voi epäillä, että laatu on heikkoa. Mutta USA:ssa tarvitse purkaa taloja homeongelmien takia, koska niitä ei yksinkertaisesti ole.
Pilvenpiirtäjissä runko on teräksestä ja ulkopinta lasista. Tiili on nykyaikana vaan koriste. Maaseudulla talot tehdään usein puusta ja kipsilevyistä. Vesivahinkoja ei ole, putkiremontteja ei tunneta, eikä sähköjohtoja vaihdetta, koska kupari ei ruostu.
Rakentajat Manhattanilla voivat vain uneksia Pälkäneen palkoista. USA:ssa arvonlisävero on kahdeksan prosenttia. Ei siis ihme, että Manhattanilla keskellä New Yorkia hintataso on alle Löytötexin hintojen.
Mutta, jokainen dollari pitää tienata. Kymmenen dollaria on iso raha, sillä voi elää koko päivän. Jos olet kekseliäs, kahdella dollarillakin pärjää. Autot ovat halpoja ja bensan hinta suomalaisittain naurettavan edullinen.
Joakim Helenius on sanonut viisaasti, että maanviljelys ja rakentaminen ovat tulevaisuuden aloja, koska ihminen tarvitsee aina ruokaa ja kattoa pään päälle.
Kirjoittaja on Virosta Pälkäneelle päätynyt maahanmuuttaja, joka on toiminut erilaisissa rakennushommissa vuodesta 1967 alkaen.
