Painonpudotus

Televisio tarjoilee laihdutus- ja dieettiohjelmia, kuten eroon joulukiloista tai keho rantakuntoon. Moni meistä on ylipainoinen ja hyvä ruokavalio ja liikunta voi tuottaa tuloksia. Se on hyvä, ja antaa myös hyvää mieltä.

Mutta on painoa jota nauha ei mittaa eikä vaaka näytä. Moninaiset huolet painavat ja uuvuttavat. On huolta työstä ja toimeentulosta, terveydestä, läheisten asioista, on yksinäisyyttä, pettymyksiä, pelkoja, takaiskuja, toteutumattomia aikomuksia, erehdyksiä, pahoja sanoja, katkeruutta, omatunto soimaa. Elämä tuntuu raskaalta.

Jeesus tiesi, että niin voi käydä. Hän neuvoi: Kantakaa toistenne kuormia. Ystävä, lähimmäinen, voi olla se apu, joka muodostaa kaarisillan syvän paikan yli. Kaksin kannettuna kuorma kevenee.

Moni on kokenut, miten vaikeaa on tunnustaa uskonsa läheisille, omaisille, kavereille, mutta salatakaan sitä ei voi. Kun sen saa tehdyksi, jännitys laukeaa ja vapautuu siitä taakasta. Luvattiinhan opetuslapsille: Kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman.

Elämän haasteissa jokin asia voi salakavalasti sitoa meitä niin että tulemme siitä riippuvaisiksi. Jos riippuvuuden aiheuttanut perimmäinen syy löytyy, on mahdollista kamppailla siitä eroon, mutta Jumala on asioihin puuttumalla monia vapauttanut ihan hetkessä. Kun orjuuden kahleet kirpoavat, olo kevenee.

Monella on sydämen päällä katkeruutta, arpia katkenneista ihmissuhteista, loukkauksia.

Anteeksiantaminen on ihmismielelle vaikea. Raamatussa on hyvin konkreettisia neuvoja: Kun viet lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotain sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen ja mene sopimaan… Jumalan ennättävä armo opettaa juuri tämän järjestyksen: Jos toisella on jotain sinua vastaan, mene sinä sopimaan..! Antaessaan saa. Anteeksianto vapauttaa molemmat.

On hetkiä, jolloin mikään ei auta. Tähän tilanteeseen astuu rinnallakulkijaksi Jeesus, paras vertaistukijamme. Hän, joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kykenee auttamaan niitä joita koetellaan.

Jeesus sanoo: Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta; minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltäni, niin te löydätte levon sieluillenne. Hän lupaa myös niin paljon voimia, kuin yhden päivän kuorman kantamiseen kerrallaan tarvitaan.

Kun ihminen joutuu näkemään oman tilansa Jumalan edessä, ei turvaksi riitä mikään muu kuin Kristuksen sovitustyö. Sana vakuuttaa: Sinun velkasi on maksettu, sinun syntisi sovitettu. Heitetään kaikki synnit ja murheet Hänen päällensä, ja heittäydytään itsekin Hänen huolenpitonsa ja armonsa varaan, kaikkine ylipainoinemmekin.

Se vasta on hurja painonpudotus.

 

Sirpa Marttinen-Huhdanpää

Sirpa Marttinen-Huhdanpää_uusi2013

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?