Viime sunnuntain tekstinä oli pienen pojan eväät, jotka Jeesus siunasi. Ne riittivät ravinnoksi viidelle tuhannelle miehelle ja lisäksi naisille ja lapsille. Eväät, kalaset ja ohraleivät olivat arkiruokaa.
Lieneekö poika arvannut ojentaessaan eväänsä Jeesukselle, että Jeesus ruokkii niillä nyt kaikki ne ihmiset, vai halusiko hän antaa eväänsä Jeesukselle, jotta ainakin Jeesus, hyvä opettaja, saisi vatsansa täyteen. Emme tietä, mitä poikanen ajatteli, mutta hän antoi meille esimerkin, että mekin antaisimme lahjamme mestarin, Vapahtajan käyttöön. Kaikki, mitä meillä on, on hänen lahjoittamaansa.
Moni ajattelee, että enhän minä mitään osaa ja eihän minun pienet tuloni riitä tuollaiseen hätään ja ahdistukseen, mitä maailmassa on. Eipä tarvitsekaan riittää. Riittää, kun olemme uskolliset siinä vähässä, minkä teemme. Ei ole olemassa parempia ja huonompia lahjoja. Kaikkia tarvitaan.
Lahjoja ei ole tarkoitettu vain käytettäväksi itsellemme vaan myös muille tuomaan apua ja lohdutusta ja iloa.
Kiitos lahjoistamme kuuluu Jumalalle. Antaessamme saamme itsekin. Meillä kaikilla on kaikkea yltäkyllin, siitä riittää jaettavaa tarvitseville. Jeesus, Jumalan Poika, antoi suurimman lahjan kuolemalla meidän syntisten tähden Golgatalla.
Kun Jeesus käski kerätä aterian jälkeen tähteet, niitä kertyi 12 vakallista jaettavaksi, kotiin vietäväksi ja matkaevääksi. Näin pienen pojan eväät riittivät kaikille ja muillekin jaettavaksi. Kun Jeesus siunaa, kaikille riittää!
Rukous: Rakas taivaallinen Isä, kiitos kaikesta, mitä olemme saaneet. Opeta meitä antamaan lahjamme ja itsemme käyttöösi. Kiitos Jeesuksesta, Elämän Leivästä. Kiitos, että hänen kauttaan pääsemme kerran kotiin Isän luo taivaaseen. Aamen.
Paula Eloranta
