Pälkäneen seurakunnan naisteniltojen perinteitä ovat muun muassa täytekakku- ja suklaakonvehtikahvit sekä pannulappuarpajaiset lähetyksen hyväksi.
Kahvihetki on tarkoituksellisen pitkä ja kiireetön, jotta niillä, joilla yleensä pitää kiirettä kahvinkeitossa ja pöytien kattamisessa, olisi kerrankin aikaa istua ja olla ja jutella. Ja väkeä riittää kaikkiin pöytiin. Naistenillassa osanottajia on monia kymmeniä.
Illan ensimmäiset aplodit kuuluivatkin emäntä Päivikki Virtaselle, jonka ansioista kaikkea riitti pöydässä kaikille, vaikka talo oli täynnä, kuten Paula ”Papu” Eloranta, lähetyssihteeri ja yksi naisteniltojen äideistä sanoi.
Mutta tarvitaan muutakin kuin herkullinen kakkupöytä ja pitkät pyykkinarulliset pannulappuja houkuttelemaan seurakuntatalo täyteen naisia. Eivät naistenillat tosin miehiltäkään kiellettyjä ole, mutta pääasiassa yleisö koostuu eri sukupolvien naisista.
Salaisuus saattaa olla siinä, että seurakunnassa osataan sanoa: katso, nainen, täällä on sinun paikkasi.
Olennaista naiseudesta
Viimeviikkoisen naistenillan monitulkintainen teema oli Olen nainen – olennainen.
Illan yksityiskohdat oli suunniteltu herättämään ajatuksia naisista ja naiseudesta; jopa kakkulautaset, joissa oli kuvituksena Muumipeikko ja merihevonen. Ne, jotka tuntevat tarinan, tietävät, että merihevosten tapaaminen majakkasaaren rannassa oli Muumipeikon elämässä käänteentekevä kohtaaminen naiseuden kanssa.
Kanttori Ritva Huomo puolestaan oli oivaltanut, että illan teemaan löytyy oma virsi, numero 443, jonka neljäs säkeistö päättyy sanoihin Anna nähdä olennainen, siitä olla riippuvainen.
Illan teemaan oli kiedottu kaikki naisena olemisen sävyt äärimmäisestä tuskasta monenlaisiin unelmiin.
Alkuhartauden puhuja, diakonissa Pauliina Tyllilä puhui raskaimmasta iskusta, jonka nainen voi elämässään kohdata, oman lapsen menettämisestä, ja siitä lohdusta, jota Raamattu tarjoaa.
Kaikkien rakastamat runorouvat Milja Jussila ja Kaisa Pesu taas lausuivat huumorin sävyttämää elämänviisautta, jota tarvitaan naisen elämänkaaren eri kohdissa.
Muukalaisena elämässä ja itsessään
Onko naisen paikka aina olla toinen?
Kulttuurituottaja Marketta Vaismaa pohdiskeli naistenillan puheessaan naisen asemaa, ei kuitenkaan tällä kertaa yhteiskunnallisessa vaan filosofisessa mielessä.
Raamatun luomiskertomuksesta lähtien nainen on aina ollut toinen, miehestä luotu ja miehen rinnalle kuuluva. Toiseus kuuluu naiseuteen.
Psykoanalyysin kehittäjä Sigmund Freud kysyi, mitä nainen haluaa, mutta ei koskaan esittänyt kysymykseensä yksiselitteistä vastausta.
– Kysymyksen koko perusta on, että emme tiedä, mikä nainen on. Nainen itsessään on muuttuva käsite, Vaismaa sanoi.
Hän totesi, että itse kysymys on usein merkityksellisempi kuin vastaus siihen. Välillä on hyvä pysähtyä kysymään, vaikka tietäisi, että tyhjentävää vastausta ei ole olemassa.
Tunnettu poststurkturalisti, kirjailija Julia Kristeva on sanonut, että muukalainen asuu aina naisessa. Muukalaisuus on osa naiseutta, hän on muukalainen myös itselleen. Eikä se ole paha.
– Jos voin hyväksyä oman muukalaisuuteni, minulla ei ole varaa tuomita ketään toista siitä, Vaismaa totesi.
Hän kehotti kuulijoitaan miettimään, missä kohdassa elämää kukin on nyt, missä on naisen paikka juuri tällä hetkellä. Minuus säilyy, vaikka paikka vaihtuu, kuten kirjailija Kyllikki Villalla, joka 42-vuotiaana vaihtoi tavanomaisen elämän rahtilaivoissa matkusteluun.
– Hitaan matkan aikana näkökulma muuttui sitä mukaa kuin hänen positionsa vaihtui, vaikka minä pysyi koko ajan samana. Samalla tavoin meidän paikkamme vaihtuu elämässä. Sitä kautta voimme tarkastella muukalaisuuttamme ja käydä dialogia toiseutemme kanssa, Marketta Vaismaa sanoi.
