Valkeakoski-opisto: Rautahovissa ideoidaan ensi torstaina, mitä Rautajärven suunnalla jatkossa opiskeltaisiin ja harrastettaisiin

Opistotalkoot alkavat Rautajärveltä

– Meillähän oli pitkä lista kurssiehdotuksia, kun sitä kerran kysyttiin: tietokonekurssille olisi heti tarvetta, keramiikkaryhmää on kovasti toivottu ja tanssikurssille voisi löytyä läheltä vetäjä. Ja teatteriryhmälle tarvittaisiin ohjaaja, Rautajärven maamiesseuran puheenjohtaja Risto Vierikka luettelee.

Torstaina 12.5. kello 18 Rautahovissa alkavissa Opistotalkoissa kuullaan, millaisia muita ideoita Rautajärven suunnan asukkailla olisi Valkeakoski-opistolle.

– Yleensä palvelut häviävät kyliltä, mutta nyt onkin tarjolla uutta. Todella hienoa, jos ihmisten annetaan itse päättää, mitä kylällä harrastaan, Vierikka kehuu Valkeakoski-opiston aloitteesta järjestettävää tilaisuutta.

Sitä viriteltiin vapun alla pienemmällä porukalla. Samalla uudelle toimintamallille löytyi myös nimi.

– Risto kuvasi jotenkin niin, että kylää pyydätetään talkoisiin, joista se itse saa kaikista eniten, Valkeakoski-opiston rehtori Markku Valkamo valottaa Opistotalkoiden taustaa.

 

Kylä voi kerätä osanottajalistan

Opetusohjelman suunnittelu lähtee helposti organisaation kuvakulmasta. Opiston toimistolta katsottuna Luopioisissa puoli viideltä alkava tietokonekurssi voi vaikuttaa hyvältä ajatukselta, vaikka kaupungissa työssä käyvät kyläläiset eivät vielä silloin ehdi paikalle.

– Mitä jos opettaja jatkaisikin Luopioisista Rautajärvelle, jossa alkaisi toinen kurssi iltaseitsemältä. Koululla olisi riittävästi koneita, jos muutamat ottaisivat omat läppärinsä mukaan, Markku Valkamo kertoo esimerkin siitä, miten kurssitarjontaa voidaan räätälöidä paikallisiin tarpeisiin.

Opistotalkoiden avulla otetaan käyttöön paikallinen voima. Kylillä tiedetään, mikä ihmisiä kiinnostaa ja ketkä voisivat lähteä kurssille mukaan. Verkostojen avulla kursseille voisi löytyä jopa vetäjät, eikä opettajia tarvitsisi ajeluttaa matkojen takaa.

Rautajärvellä Opistotalkoista innostuttiin, kun Markku Valkamo ja Satu-Marjo Forsström kävivät vapun alla esittelemässä ideaa pienemmälle porukalle.

– Paikalliset ovat valmiita etsimään aiheita, joista niillä kulmilla oltaisiin kiinnostuneita. Kyläläiset ottaisivat myös vastuuta väen keräämisestä aina sitä myöten, että he hankkisivat nimilistan osallistujista, Markku Valkamo kertoo.

 

Kansalaisopisto pystyy reagoimaan nopeasti

Opistotalkoot aloitetaan Rautajärveltä, mutta tarkoituksena on, että malli voitaisiin monistaa muihinkin kyliin.

– Uutta toimintatapaa tuotekehitellään rautajärveläisten kanssa. Jos se ottaa tuulta, sama malli voidaan ottaa käyttöön koko opiston alueella, Markku Valkamo sanoo.

Rautajärvi on pilottikyläksi monella tavalla sopiva. Pari vuotta sitten vuoden pirkanmaalaiskylänä palkitusta kylästä löytyy aktiivista väkeä ja monipuoliset kokoontumistilat, sillä kyläkoulun vieressä on parhaillaan remontoitava Rautahovi.

Risto Vierikka varoittelikin rehtori Markku Valkamoa, että Rautajärvelle pitää pian perustaa oma osasto, jos kyläläiset pääsevät itse ideoimaan kansalaisopistokursseja.

Kyläkurssien toteutumista helpotetaan pienryhmien avulla. Ne ovat hieman tavanomaisia kursseja kalliimpia. Kyläläiset osaavat kuitenkin laskea hinnan myös kulkemiseen kuluvalle ajalle ja vaivalle. Niinpä muutaman kympin kalliimpi pienryhmä omalla kylällä tuntuu edullisemmalta kuin matkojen takana kokoontuva ryhmä.

Etenkin kielten opetukseen Valkamo tarjoaa mielellään uusia digitaalisia mahdollisuuksia: etätoimintojen avulla voi osallistua vaikka Valkeakoskella pidettävälle kurssille.

Rautahovin Opistotalkoisiin osallistuu Valkeakoski-opistolta ainakin apulaisrehtori Reeta Tenhola, markkinointiviestintätiimistä opistosihteeri Marianne Laakso, esittävän taiteen tiimivastaava Annina Ärölä sekä kielitiimistä sen vetäjä Johanna Jokinen. Tarkoituksena on edetä ripeästi.

– Nopeimmillaan kursseja voidaan saada käyntiin jo ensi kesänä, Markku Valkamo sanoo.

Rehtori Markku Valkamo tarjoaa kyliin mielellään myös digitaalisia etäopiskelumahdollisuuksia, joiden avulla voi osallistua esimerkiksi Valkeakoskella pidettävälle kielikurssille.

Rehtori Markku Valkamo tarjoaa kyliin mielellään myös digitaalisia etäopiskelumahdollisuuksia, joiden avulla voi osallistua esimerkiksi Valkeakoskella pidettävälle kielikurssille.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?