Mummon murinat
Kirkastusjuhlat ovat tältä kesältä ohi. Ei ollut mummo enää hommissa puhvetissa kuten vielä viime vuosituhannella. Ovat ajat muuttuneet muutenkin. Kun katseli listaa esiintyjistä, niin kovin oudoilta nämä tuntuivat. Ei ole nykyinen viihdemaailma vanhan hallinnassa.
Joskus muinoin Honkalassa näki tuttuja tähtiä, jotka olivat nuoruutemme ihanteita. Siinä kahvia kaadellessaan mietti, miten he olivat säilyttäneet lumonsa vuosikymmenestä toiseen. Olivat täydessä kukassa jo silloin, kun me vasta opeteltiin tangon tahteja. Silti kukoistivat yhä, kun me muut aloimme jo rapistua. Yksikin laulajatar oli yhtä upea kuin kolmekymmentä vuotta aiemmin, kun hänet oli viimeksi lavalla nähnyt.
Ihan siinä meni yöunet, kun kävi kateeksi tuo kestosulokkuus: posket yhä sileät ja silmät säihkyvät. Siinä vaiheessa, kun asia omalla kohdalla oli jo auttamattomasti myöhäistä, kuultiin kaikenmoisista konsteista, joilla kauneuden saa säilymään. Kun suoristetaan silmänalusia, oiotaan luomia ja pullistetaan poskia, niin tyttömäisyys paranee. Hampaat ja hiukset myös voidaan rakentaa uudelleen, irtoripset ja -kynnet tekevät terää. Vaan jäihän tuo remontti meikämummon kohdalla tekemättä. Olisiko mahtanut onnistua? Olisiko kauneuskirurgi saanut esimerkiksi kädenselässä sojottavat siniset suonet piiloon?
Ulkonäön parantelu on nykyään tärkeää. Eikös esimerkiksi poveen laiteta jotakin keinotekoista silikonia, että saadaan pulleat rinnat. Hampaisiin hitsataan implantteja. Silmäripsiä ja hiuksia lisätään. Poskiin ruiskutetaan botoxia, että ne eivät kahdeksankymppiselläkään roiku kuin entisinä aikoina. Kovin hyvin ei mummo ole asioista perillä. Tuskin uskaltaisikaan tuollaisiin temppuihin suostua. Eikä talouskaan antaisi myöten.
Ihmiseen on jo pitkään laitettu monia hyvinkin tarpeellisia lisäosia. Sodassa saatuihin vammoihin on kehitelty proteeseja ja muita apukeinoja. Nykyään saadaan tehokasta korjausta esimerkiksi työ- ja liikennetapaturmien seurauksiin. Urheillessakin saatuja vahinkoja hoidellaan taidolla.
Yksi asia vanhaa askarruttaa. Miten on silloin, kun elämämme päättyy, ja meidät peitetään multiin? Onko lisäaineilla ja lisäosilla varustettu tomumaja silloin lahoamiskelpoinen, vai jääkö siitä ongelmajätettä? Hajoaako kaikki luonnon kiertokulkuun vai säilyykö osa vuosituhannesta toiseen sellaisenaan? Meillähän on esimerkiksi hampaissa amalgaami-paikkoja, joissa on elohopeaa. Nykyään on myös paljon tatuoituja ihmisiä. Ovatko ne väriaineet vaarallisia, jos liukenevat maaperään?
Tässä äskettäin saatiin seurata kahta presidenttiä Kultarannan maisemissa. Hyvällä tuulella olivat, hymyilivät ja laskivat leikkiä. Reippaita poikia! Saulilla on ensi kuussa 68-vuotissynttärit. Vladimir on reilusti neljä vuotta nuorempi. Kun uutisia katseli, niin Saulista näkyi, että hän on Suomen ja muunkin maailman asioita pohdiskellut otsa rypyssä. Vaan ihmeen silo-otsainen oli hänen vieraansa. Onkohan hän osannut suhtautua suurpiirteisesti suurvalta-asioihin, kun eivät mietintärypyt isommin kasvoissa näkyneet. Vai oliko Kultarannassa iloisuuden ja siloisuuden taikaa? Tulee nimittäin mieleen vanha sanonta, että naama loistaa kuin Naantalin aurinko.
Mymmeli
