Lukijan runo
Jo vuosia kuulemma kymmenen on,
kun Mikkolan navetalla ammuitta aloiteltiin.
Niin sadat ja tuhannet tarinat
siel kuultu ja kerrottu on.
Kuvia katseltu aikojen takaa
ja kuunneltu vanhoja grammareita
alla katon tuon muinaisen ometan.
Läheltä kansaa on kuulolle tullut
ja kaukaakin aivan aina uteljas muuan.
Hattuain nostan, kättänne osaavaa arvostaen,
kunnioittaen puristan, kaikkien teidän,
kylänne hyväks ja ihmisten parhaaks
puuhanneiden, punnertaneiden.
Suuremmoista on työnne ja
toimenne, touhunne ollut!
Runsahat kiitokset ruusujen kera
Sepolle, Sepolle, Outille, Piialle,
Ulla-Maijalle plus hanuristi Pertulle,
kirppari-Erkille ynnä kymmenille muille,
kelpo talkoolaisille varrella aikain!
Hyvistä monista onhan tää huippua
raikas ja reipas, jokatalvinen, hilpeä kirmaus,
mi riemun ja ilon simmuihin saa,
niin lasten kuin aikuisten, vanhempain.
Mikkolan vormuloissa hyvinkin on
tuotetta vientihin laajemminkin.
Eikös jo haastettais tulevaks talveks
kiihkeään kisaan ja leikkihin mukaan lähiläänitkin!
Niin lysti on nuoria nähhä ulkona urheilemassa,
toivoja terveitä huomisen, tulevaisuuden.
Punaisin poskin taas vauhtia vinhaa
viljalti riitti pulkassa napakelkankin.
Lentäen lähes kelkat nuo kaikki raitilla kiis,
kun sinitaivaalta, liki pilvettömältä
lämmitti, loisteli helmikuun aurinko
takaa kilometrien miljoonain.
Pihakuusissa suurissa, pensaissa Pytingin
tutusti toisilleen tiijjaiset visers ja virkki.
Onhan jo kohtakin meil maalis ja kevät!
Kohtsillään taas mahlaset valuu ja puroiset pulppuaa.
Tintit ja tikkaiset mahloja maistamaan
ja eka perhoset pian kiitäen, kilvaten leijjaa.
Mikko Kiio
