Luukas kertoo tarinan rikkaasta miehestä, joka lähtee matkoille ja jättää leivisköistä koostuvan omaisuutensa palvelijoittensa hoidettavaksi.
Yksi mies saa kymmenen leiviskää ja alkaa hoitaa omaisuutta jopa paremmin kuin omaansa. Hän käy kauppaa, tekee sijoituksia ja kasvattaa leiviskäin määrän kahdenkertaiseksi. Toinen saa viisi leiviskää ja tekee hänkin jonkinlaisen tilin, tekee tulosta, kasvattaa leiviskäin määrää.
Yksi on sitten ylivarovainen tai vain saamaton. Hän kaivaa leiviskän maahan, ja omistajan palatessa hänellä on antaa takaisin vai se yksi ja sama leiviskä. Rikas mies tuohtuu ja toteaa palvelijansa kelvottomaksi hoitamaan leivisköitä. Häneltä otetaan se yksikin leiviskä pois ja annetaan sille, jolla oli alun perin ne kymmenen. Ikään kuin opetukseksi.
Mitä me tästä opimme? Kuten niin monet muutkin Jeesuksen opetukset, tämäkin on vertauskuvallinen.
Leiviskä tarkoittaa – tai niin voimme ainakin arvella – meidän kunkin henkilökohtaisia lahjoja ja ominaisuuksia. Näiltä osin me ihmiset olemme jo alussa erilaisia. Tahdoimmepa myöntää sen tai emme, tosiasia kuitenkin on, että ns. perimämme, yksilöllinen geenipohjamme, on erilainen.
Leiviskämme eivät oikeastaan ole meidän omiamme siinä mielessä, että voisimme tehdä niillä mitä haluamme, sillä lahjojemme, ominaisuuksiemme oikea omistaja on Jumala. Kaikki se, mitä meillä on, on tarkoitettu edistämään Jumalan valtakunnan asiaa.
Meillä jokaisella on siis omat erityiset kykymme ja taitomme. Jeesuksen tarina kertoo sen, että meidän on tehtävä parhaamme niissä asioissa joissa olemme hyviä. Meidän on kehitettävä lahjojamme ja käytettävä niitä hyväksi niin, että tuotamme sekä hyötyä että hyvinvointia ja onnellisuutta muillekin, emme vain itsellemme.
Mitä enemmän meillä on näitä lahjoja, sitä enemmän meidän on leivisköillämme palveltava omaa seurakuntaamme, yhteisöämme ja koko ihmiskuntaa.
Suurin osa meistä lienee noita viiden leiviskän ihmisiä, hyödyllisiä työmuurahaisia, tai vaikkei nyt ihan niinkään niin kuitenkin työntekijöitä itse kukin omalla alallaan, opettajina, paperimiehinä, lääkäreinä, muurareina, metallimiehinä, maanviljelijöinä, kassanhoitajina, kauppiaina, myyjinä. Emme kokoa mitään mittavia kymmenien leivisköiden omaisuuksia eli emme ole mitään optiomiljonäärejä, huippututkijoita tai nobelisteja. Teemme vain hyvin työmme ja maksamme veromme.
Entä sitten leiviskänsä piilottaneet, kynttilänsä vakan alle kätkeneet? Jeesuksen mukaan niin ei pidä tehdä. ”Sinä kelvoton palvelija!” tokaisee rikas mies palvelijalleen, joka ei ollut tehnyt yhtään mitään. Huomatkaa tämä, hän oli saanut leiviskän, hänellä oli oma osaamisensa, omat taitonsa, mutta hän ei ollut käyttänyt niitä, hän oli laiminlyönyt velvollisuutensa.
Kuuluuko hän maan hiljaisiin vai onko hän tavalla tai toisella joutunut sivuraiteelle elämän kovassa kilvassa, mene ja tiedä. Oma leiviskänsä hänenkin on hoidettava ja oikein hyvin sen moni heistä tekeekin. Kokonaisuuden kannalta heidän panoksensa on hyvin tärkeä.
Raamattu muistuttaa myös: ”Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.”
Paul Tiililä
