Asumaan 2017 -näyttely: Avajaismessut vetivät väkeä Mikkolan Navetalle

Asumisen helppous saman katon alla

Asumaan -näyttelyn avajaismessut vetivät Mikkolan Navetalle väkeä lauantaina.

Seppo Kääriäinen avasi näyttelyn.

Maalla asumisen helppous ja edullisuus perustuu siihen, että kaiken rakentamisessa ja asumisessa tarvittavan löytää läheltä. Lauantaina Luopioisten Mikkolan Navetalla avattu Asumaan 2017 -näyttely kokoaa tämän kaiken saman katon alle.

Reilut 60 näytteilleasettajaa tarjoavat vakuuttavan kattauksen paikallista osaamista. Yhdessä niistä muodostuu melkoinen aktiivisen maaseudun voimannäyte.

Lauantaiset avajaismessut toimivat kolmiviikkoisen tapahtuman käynnistyksenä. Uudenlaisen tapahtumakonseptin mukaisesti suuri osa osastoista jäi paikalleen maaliskuun lopulle saakka. Näyttelyyn voi tutustua vapaasti ja maksutta tiistaista lauantaihin kello 10–14 sekä näyttelyn päätöspäivänä sunnuntaina 26.3.

Luopioisten Yrittäjät teki Seppo Kääriäisen ja Mirjami Vallin johdolla jättiurakan näyttelyä kasatessaan. Yhteistyökumppanina järjestelyissä toimii Pälkäneen kunta.

Mikkolan Navetalle syntyy erilainen tunnelma kuin tavanomaisiin messuhalleihin. Näyttelyvieraat viihtyivät kodikkaassa ja maaseudun makuisessa ilmapiirissä ja yrittäjät pääsivät esittelemään palveluitaan kiireettä. Kohtaamisissa syntyi kauppaa, mutta vielä enemmän kontakteja, jotka voivat poikia tilauksia myöhemmin.

Hälyttimien luopioislainen maahantuoja pääsi muistuttamaan, että omalla reviirillä asennus hoituu helposti. Kattopeltikauppias havahdutti saarimökkien omistajat uusimaan kattonsa nyt, kun lumettomalla jäällä pääsee kulkemaan auton kanssa.

 

Kiinnostus Pälkänettä kohtaan kasvussa

Elinkeinoasiamies Jaana Koivisto-Virtanen esitteli kunnan joka kolkkaan ulotettavaa valokuitua. Nopeaan nettiin tutustumassa Heikki Mäkinen.

Suuri osa Asumaan 2017 -näyttelyn kävijöistä tuli lähiseudulta. Kesäasukkaita ja kaupunkilaisia näkyi yleisön seassa vähän, vaikka väkeä olikin hiihtolomien päätteeksi liikkeellä niin mökeillä kuin laskettelurinteissä.

Näyttely innosti myös ideoimaan keinoja, jotka kääntäisivät muuttovirran taas kohti Pälkäneettä.

– Kymmenen vuotta sitten olisi ollut tulijoita, muttei tontteja. Nyt tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi, Teemu Järvenpää sanoo.

Suomen Aula LKV:n kiinteistönvälittäjänä seudulla toimiva Erika Pohjola uskoi kuitenkin, että hiljaisten vuosien jälkeen on valoa näkyvissä.

– Moni asunnonhakija rajaa hakuunsa Tampereen ja Kangasalan lisäksi myös Pälkäneen.

Talot ja asunnot käyvät edellisvuosia paremmin kaupaksi, joskin hintataso esimerkiksi Luopioisissa on selkeästi alhaisempi kuin huippuvuosina.

Valokuituliittymiä kunnan osastolla esitellyt elinkeinoasiamies Jaana Koivisto-Virtanen kertoi, että Pälkäneelle syntyy edelleen vilkkaasti uusia yrityksiä. Eräänlainen ilmiö on tullut ”melkein yrittäjistä”, jotka pistävät firman pystyyn ja kokeilevat siipiään ensin varovasti ja heittäytyvät yrittäjiksi kokonaan vasta, jos yritys ottaa tuulta.

– Vilkkaimpana viikkona minulla oli yhdeksän palaveria aloittelevien yrittäjien kanssa, Koivisto-Virtanen kertoo.

 

Kuin olisi arkenakin lomalla

Kangasalalainen Raini Kiukas teki Tampereelle Hiedanrannan tapahtuma-alueelle kuivakäymäläratkaisun, joka kiinnostaa myös maailmalla. Oikealla Terhi Reskola.

Asumaan -näyttelyn avajaismessut vetivät Mikkolan Navetalle väkeä lauantaina.

Asumaan 2017-näyttelyn avaisivat Luopioisten Yrittäjien toiminnanjohtaja Seppo Kääriäinen ja Jaana Koivisto-Virtanen.

– Valokuitu mahdollistaa pian etätyön entistä paremmin. Nopean nettiyhteyden ansiosta täällä kauniissa maaseutu- ja järvimaisemissa voi asua niin lomalla kuin arkenakin, Koivisto-Virtanen kertoi.

Hän viittasi uutiseen, jonka mukaan vuonna 2010 syntyneiden ikäluokka on tulossa kouluikään. Tulevien koululaisten perheet etsivät suurempia asuntoja ja asumisen laatua. Näitä Pälkäneen kunnalla on tarjota useassakin kohteessa.

Kunnan tavoitteena on rakentaa valokuituyhteys koko kunnan alueelle. Pälkäneen Valokuitu Oy tekee markkinoinnissa Kukkian seudulla yhteistyötä Luopioisten Yrittäjien kanssa. Yrittäjien hallitus kokoaa tietoja valokuidusta kiinnostuneista tahoista ja jalkautuu tekemän liittymäsopimuksia.

– Kuluvan vuoden aikana yhteyksien rakentaminen alkaa muun muassa Luopioisissa. Koko kunnan kattavat yhteydet on tarkoitus saada rakennettua vuoden 2019 loppuun mennessä, Koivisto-Virtanen sanoi.

 

Avoin näyttely ja teemaviikonloput

Elja Pyykön kosketinlauteet herättivät kiinnostusta.

Mikkolan Navetalla järjestetään maaliskuussa asumiseen liittyviä teemaviikonloppuja. Ensi viikonlopun teemana on pientalorakentaminen ja ohjelmassa kaksi luentoa. Lauantaina kello 12 keksijä Raimo Flink esittelee ”Keksijän puutarha” -luennollaan muun muassa paloturvallisen nuotiopaikan, josta kuntorataansa kunnostavat luopioislaiset ovat kiinnostuneita. Kello 14 kunnan rakennustarkastaja Iiro Mäkelän kertoo muun muassa siitä, miten Pälkäne on helpottanut vapaa-ajan asuntojen muuttamista vakituisiksi asunnoiksi.

Pienrakentamisen viikonloppuna pääsee myös tutustumaan mummonmökki- ja remonttikohteisiin. Lauantaina 11.3. kello 11–13 avaa ovensa moderni mummonmökki Hakatiellä Luopioisissa. Sunnuntaina 12.3. samaan aikaan esitellään remonttikohdetta Pohjantiellä Rautajärvellä.

Kolmas näyttelyviikonloppu keskittyy senioriasumiseen. Leena Ilmoila esittelee silloin asumisen uusia tuulia, yhteisöllistä asumista ja Luopioisten Pöllökartanohanketta. Viimeisen viikonlopun teemana on ympäristörakentaminen.

Pälkäneen rakennuspellin Pasi Ojanperä kertoi kevään yllättävästä sesongista: saarimökkien omistajat hoksasivat, että lumettomilla jäillä peltimies pääsee autolla pihaan. Niinpä Ojanperä on juossut viime viikot tekemässä ja korjaamassa saarimökkien peltikattoja.

Yksi kommentti

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>