Äideistä parhain oli elokuva, joka kertoi sotalapsen koskettavan tarinan. Ainakin itse katsoin sitä vedet silmissä. Kun ensi sunnuntaina on äitienpäivä, kirjoitan aiheesta, vaikka en yritäkään laittaa äitejä mihinkään paremmuusjärjestykseen.
Kun minä synnyin, äitini Aili Edit Uronen oli 32-vuotias. Sain häneltä niin paljon rakkautta kuin vain ainokainen lapsi voi saada sodanjälkeisessä Suomessa. Kerran hän sanoi, viedessään minua polkupyöränsä tarakalla: ”Rakastan sinua niin paljon, että antaisin vaikka sydämeni rinnasta sinun hyväksesi, jos se olisi tarpeen.” Sanat painuivat lähtemättömästi mieleeni.
Vaimoni Ruut Kaarina tuli äidiksi 24-vuotiaana. Tyttäremme Marian rakastamista ja hoitoa opettelimme silloin molemmat alkeista alkaen. Kun kolmas lapsemme Juha syntyi Kangasalla 10.5. 1973 oli äitienpäivä. Sen merkitys on siis ollut meidän perheessä sen jälkeen erityisen tärkeä. Vaikka päivän ajoitus vaihteleekin vuosittain, äitienpäivän synnytys pysyy mielessä.
Kun Maria synnytti Jeesuksen, hän oli tietojemme mukaan vain noin 16-vuotias. Tullessaan raskaaksi hän sanoi: ”Miten se voi minulle tapahtua, kun en miehestä mitään tiedä.” Joosef suostui hänen aviomiehekseen, ja yhdessä he kasvattivat Jeesus-lapsen aikuiseksi mieheksi. Näin Marian äidintehtävä täyttyi. Mutta hänen suhteensa Jeesukseen maailman vapahtajaan rakentui vasta myöhemmin. Siihen vaikutti erityisesti kolme asiaa.
Maria oli nöyrä sanankuulija. Luukas kirjoittaa: ”Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkiskeli niitä sydämessään.” Näin meidänkin tulisi tehdä niin äitien kuin isienkin. Jumalan sana yksin vie meitä lähemmäs Jeesuksen persoonaa ja opetuksia. Vain Raamatussa hän itse puhuu niin kuin hyvä paimen lampailleen. Ilman Raamatun ilmoitusta emme tietäisi mitään pelastuksesta, joka meille tarjotaan.
Kuultua sanaa on hyvä miettiä vielä sydämessään kuten Maria teki. Märehtiä niin kuin lehmät tekevät ruoholle! Silloin ei tämänkään ajan sanankuulija ole helposti heiteltävänä kaikissa väärissä opintuulissa, joita nykyisin puhaltaa ihan kirkon ylintä johtoa myöten. Lopullisen luottamuksensa Jeesukseen omana vapahtajanaan Maria-äiti sai ristin juurella. Siihen asti hän oli ehkä elättänyt toivoa: kun olen äiti, olen Jeesuksen synnyttänyt, imettänyt ja kasvattanut, minulla on etuoikeus taivaaseen poikani kanssa. Mutta silloin hän ymmärsi, mitä vanhan Simeonin sanat merkitsivät: ”Myös sinun sielusi läpi on miekka käyvä.”
Golgatalla Marialle kirkastui: minäkin tarvitsen Jeesuksen sovitustyötä omalle kohdalleni. Minuakin varten hän kuoli ristillä. Kiitos Jumalalle siitä! Marialle tapahtui, kuten Erkki Leminen laulussaan sanoo: ”Ristin luona lepo koittaa,toivo epätoivon voittaa sydän puhdistuu.” Siinä on teille, rakkaat äidit, ja meille kaikille, ”paras paikka” niin juhlassa kuin arjessakin.
Jaakko Uronen
Eläkerovasti Hyvinkää
