Sain työtoveriltani jo monta vuotta sitten lahjaksi pienen käsiristin. Se on puusta veistetty ja nyt jo hieman pinnasta harmaantunut useista käyttökerroista. Sen vaakatason puu on hieman vino, jotta se sopisi mahdollisimman hyvin käteen kuin käteen. Sanoisin, että se on ”kouraan sopiva”. Olen aika usein ottanut tuon ristin käteeni ja puristanut sitä toisinaan varovasti ja hellästi, toisinaan kiivaasti tai voimakkaasti rystyset valkeana. Tuon ristin avulla olen kertonut Jumalalle monenlaisia asioita. Olen anonut, pyytänyt, joskus muistanut jopa kiittääkin. Olen ollut ahdistunut ja voimaton, peloissani ja epävarma. Olen hykerrellyt ilosta ja kiitollisuudesta. Olen ihmetellyt suurta, elämää eteenpäin kuljettavaa voimaa; Jumalan suunnitelmaa.
Katekismus määrittelee rukouksen seuraavasti: Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. En tiedä, onko olemassa jotain muuta määritelmää rukouksesta. Tuo määritelmä on ainakin riittävän kattava. Se kertoo, että ei ole olemassa erityisiä lakeja tai asetuksia, miten pitää rukoilla tai mitä sanankäänteitä käyttää. Rukoileminen voi olla hiljaisuutta Jumalan edessä, avun huokaisu, Jumalalle asioiden kertomista, pyyntöä ja kiitosta. Sen voi tehdä ääneen puhuen, itsekseen ajatellen, laulaen tai yhteisesti ääneen lukien valmiita rukouksia. Tärkeää rukouksessa ei ole muoto vaan se, että asiassa kuin asiassa käännymme kaikkivaltiaan Jumalan puoleen ja hän kuulee meitä.
Tuon työhuoneeni käsiristin mukana on teksti: ”Minulla ei ole sanoja, on vain ristisi kämmentäni vasten. Minä puristan, sinä tiedät, Herra, miksi. Herra auta, ettei otteeni lipeä. Minä puristan ristiäsi, koska teidän, että voin pitää siitä kiinni. Kiitos siitä Herra.”
Keskustelin erään työtoverini kanssa kerran siitä, miten vaikea on pysähtyä päivän tohinassa ja kertoa asiansa Jumalalle. Uskoimme molemmat, että suurin osa huolen taakoistamme putoaisi silloin hartioilta. Tuo työtoverini oli jostain kuullut hyvän vinkin. ”Kun aamuisin istahdat työpöytäsi ääreen ja avaat tietokoneesi, voit käyttää sen ajan hyödyksesi ja rukoilla. Ei haittaa, vaikka tietokone avautuisi vähän hitaamminkin. ”Jostain syystä tuo neuvo on jäänyt elämään minulle. Työpäivän päätteeksi jätän usein tuon käsiristin tietokoneen näppäimistön päälle muistutukseksi itselleni ja ehkä toisillekin, jotka työpöytäni ääreen istuvat.
Jumala haluaa kuulla, mitä meille kuuluu. Vaikka Hän sen jo tietääkin, toivoo Hän, että käännymme Hänen puoleensa. Hän haluaa olla mukana elämämme iloissa ja suruissa. Hän haluaa johdattaa, lohduttaa ja auttaa.
Päivi Segerroos
perhediakoni
Kangasalan seurakunta
