Uusi ylioppilas: Maria Aaltonen tähtää lukion jälkeen musiikkialan opintoihin

Neljä vuotta, sata kurssia

Maria Aaltonen ehti lukiovuosien aikana myös harrastaa paljon. Laulamisen ja soittamisen lisäksi hän toimii partiolippukunta Kostian Kahlaajien lippukunnanjohtajana.

Pälkäneen lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Maria Aaltonen otti lukiovuosistaan kaiken irti. Hän mietti jo lukion alkuvaiheissa, että sata suoritettua kurssia olisi mukava saada täyteen. Näin myös tapahtui. Pakollisten 75 kurssin lisäksi Aaltonen urakoi soveltavia kursseja saksasta, englannista ja äidinkielestä. Neljään lukiovuoteen mahtui myös Italian-opintoja sekä opiskelijakunta- ja tutortoimintaa, jotka nekin kerryttivät kurssisaldoa.

– Ihan kiinnostuksen mukaan kursseja valitsin. Äidinkielen soveltavat kurssit olivat esimerkiksi teatterikursseja, Aaltonen kertaa.

Ylioppilaskirjoitukset Aaltonen hajautti kolmelle tutkintokerralle. Vuosi sitten keväällä hän kirjoitti englannin, pitkän matematiikan ja historian, viime syksynä yhteiskuntaopin ja filosofian ja nyt keväällä äidinkielen ja lyhyen saksan.

– Kirjoitin filosofian uusiksi keväällä, ja sainkin nostettua sen arvosanan C:stä M:ään. Muutenkin kirjoitukset menivät ihan kivasti, ja olen arvosanoihini tyytyväinen.

Englannista Aaltonen sai E:n, matematiikasta ja äidinkielestä M:n, historiasta ja saksasta C:n sekä yhteiskuntaopista B:n.

– Filosofian ja saksan kirjoitin sähköisinä kokeina. Kokemus oli mukava, ja tykkäsin tehdä kokeet paperien sijaan koneella, Aaltonen miettii.

Pääsykokeita kirjoitusten jälkeen

Lukion jälkeen tuoreen ylioppilaan haaveissa ovat opinnot musiikkialalla. Hän on jo osallistunut Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin linjan pääsykokeisiin. Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa hän kävi vähän testimielessäkin ihmettelemässä, millaista touhu siellä oikein on. Edessä ovat vielä Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan pääsykokeet.

– Olen harrastanut laulamista ja pianon soittoa jo pitkään, ja esiintymiskokemustakin alkaa olla jonkin verran. Silti Sibelius-Akatemian pääsykokeissa alkoi vähän jännittää, kun huomasin, että kaikki paikalla olleet olivat tosi hyviä.

Pääsykoetulokset Sibelius-Akatemiaan tulevat kesäkuun alkupuolella, ammattikorkeakoulun hieman myöhemmin.

Lakkiaisia juhlitaan kotona

Pälkäneen lukiosta Aaltoselle jää paitsi mukavat muistot myös paljon hyviä kavereita. Ikänsä Pälkäneellä asuneelle nuorelle naiselle oman kotikylän lukio oli selvä valinta.

– Pälkäneellä on ollut lämmin ilmapiiri, ja koulun puolesta on löytynyt joustoa harrastuskiireideni takia. Tuntuu siltä, että lukiovuosien aikana myös itsetuntemukseni on kasvanut. Minusta on alkanut löytyä varmuutta olla oma itseni, Aaltonen pohtii.

Viimeiset viikot ennen lakkiaisia kuluvat pitkältä juhlavalmisteluihin. Aaltonen viettää lakkiaisiin kotona, ja hän naurahtaakin, että kotona riittää vielä tekemistä ja laitettavaa juhlia varten.

– Siltikin halusin, että juhlimme juuri kotona. Se tuntuu kaikkein parhaalta.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?