Tänä kesänä innostuimme raivaamaan tontin ympärille kasvanutta pusikkoa. Uskomattoman paljon varjostavaa pöpelikköä on reilun kymmenen vuoden aikana tullut kuin tyhjästä! Vaikka työmme tuloksena syntyi vain muutamia aukkopaikkoja, oli ilo niistä yllättävän suurta. Valoa on enemmän, ja meidän mökki alkoi taas näkyä tietä myöten lähestyttäessä. Valon myötä kantarellitkin palasivat vanhalle paikalleen.
Huomaamme myös, ettemme ole täällä yksin, kun seuraamme ympäristössä liikkuvien eläinten touhuja ja näemme enemmän naapureitakin. Kun punaturkkiset ketunpojat ilmestyivät tutkimusretkelleen pellonlaitaan, jaoimme ilon punatukkaisen lapsenlapsen kanssa.
Raivaus oli tottumattomalle aika rankkaa, ja kropassa tuntui tehty työ. Miten tervetullutta silloin olikaan lepo ja kunnon unet! Aamupuolella unen ja valveen välimaastossa ollessa löytyy toisinaan hyviä oivalluksia. Raivausurakan jälkeisenä aamuna tietoisuuteen pyrki ajatus siitä, miten itsekkyys ja omiin asioihin takertuminen saa kaikenlaista ryönää kertymään mieleen. Se on kuin tiheää pusikkoa, joka peittää näkyvyyden. Silloin on vaikea nähdä lähimmäistä, oman arjen kanssakulkijaa, ja hänen tarpeitaan. Mitä enemmän keskityn vain itseeni, sitä vähemmän minusta on iloa muille. Mielessä rehottavaa ryteikköä täytyy siis raivata. Sydämeen täytyy saada tilaa ja valoa.
Tulevan sunnuntain aihe kirkkovuodessamme on itsensä tutkiminen. On tarpeellista rehellisesti katsoa itseään, tekemisiään ja vaikuttimiaan. Kuulostaa ihan helpolta, mutta ei se hyvin ainakaan minulta onnistu. Jos löydänkin korjattavaa omasta toiminnastani, vaikutukset jäävät vain lyhytaikaisiksi. Vaikka ojanpientareen ja oman mielen ryteiköt kasvavat nopeasti raivatun tilalle, meille luvataan, että armoa riittää. Sitä ei tarvitse ansaita, vaan se saadaan! Armoa riittää ja oman urakkansa voi aina aloittaa alusta.
Tänä vuonna juhlimme Martti Lutherin elämäntyötä uskonpuhdistajana. Hän oli armon vankka puolestapuhuja ja hänen teksteistään on seuraava lause: ”Auringon loiste pysyy puhtaana, vaikka se lankeaisi ja paistaisi suoraan tunkiolle.” Nyt katse omalta tunkiolta ulospäin ja rohkeasti risukkoa raivaamaan!
Siunattua loppukesää ”lämmössä armon auringon”,
Outi Takkinen,
kesäasukas
