Pimeen kaupan ilta

Lukijan runo

Kyliltä kuuluu tällainen kuiske,

pimeen kaupan ilta on liike-elämälle piristysruiske.

Onkkaalan raitilla asiakkaita ruuhkaksi asti vilisee,

kauppojen kassakoneet iloisesti kilisee.

 

Mökkiläiset perjantai-illaksi Pälkäneelle palaa,

tuttuja kun tavataan niin muori vaaria halaa.

Ne jotka ovat Tampereella iltaan asti työssä,

ostoksia ehtivät tekemään pimeen kaupan yössä.

 

Monista liikkeistä saa paljon tarjoustuotteita ostaa,

mikä liikevaihtoa huomattavasti nostaa.

Kauppiaat voivat röyhistää rintaa,

pudotettu on monien tuotteiden hintaa.

Tätä ei kerrota millään pahalla,

arvotavaraa saattaa saada pikkurahalla.

Monet täyttävät innolla arpajaislippua,

saattaisi ehkä päävoitto tippua.

 

Illalla liikkuu paljon väkeä

ylös ja alas kirkon mäkeä.

Kun pimeen kaupan ilta alkaa,

liikkeellä on monta reipasta jalkaa.

Liikkeellä on myös normaalia enemmän autoja,

joukossa myös vanhoja amerikanrautoja.

Ruuhkainen on Kostian silta,

kun menossa on pimeen kaupan ilta.

 

Aito Säästöpankin edessä on jonossa kauan odotettu,

jotta saadaan maukas lettu.

Rautiassa jonotetaan paistettua sikaa,

siinä ei ole mitään vikaa.

Vatsa täyttyy samaa rataa,

apteekissa paistetaan kasvispataa.

Maustekasvi on todella tulista,

siinä herkempi alkaa ulista.

Hammaslääkäri Taina Reginalla iltaa on valmistettu huolella,

asiakkaan kiva on vaihteeksi olla potilastuolin yläpuolella.

 

Aapiskukon pihassa on sirkusteltta,

Pälkäneen vaakunassa on aapiskukon heltta.

 

Jukka Ollikkala

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>