Tshernobylin (1986) ja Fukushiman (2011) ydinvoimalaonnettomuuksien välisen neljännesvuosisadan aikana maailma toipui järkytyksistä sen verran, että ydinvoimalateollisuus alkoi heräillä ruususen unestaan. Ensimmäistä uuden sukupolven ydinvoimalaa ryhdyttiin vuonna 2004 rakentamaan Eurajoelle.
Ars Fennica -palkittu ohjaaja ja kuvataiteilija Mika Taanila kiinnostui yhdessä Jussi Eerolan kanssa epäsuhtaisesta hankkeesta. 6000 asukkaan maalaispitäjän päättäjät alkoivat tehdä omilla tiedoillaan koko valta- ja ihmiskuntaa koskevia ratkaisuja ydinvoimalan rakentamisesta ja ydinjätteen loppusijoituspaikasta.
– Paikkakuntalaisten ajattelumalli kiteytyy elokuvan alussa, kun kunnan päättäjät kertovat vieraille, että eurajokelaiset eivät sahaa omaa oksaansa, Mikkolan Navetalla Atomin paluu -elokuvansa kanssa vieraillut Mika Taanila sanoo.
Kuntalaisten suuri enemmistö on hiljaa, koska Olkiluodon ydinvoimalat työllistävät jonkun perheenjäsenen tai sukulaisen. Tiiviissä yhteisössä vastustajalle on varattu jonkinlainen hylkiön tai hovinarrin rooli.
Ydinvoimalan vastustajat leimataan vainoharhaisiksi, ja he kertovat ikävästä painostuksesta ja uhkailusta.
– Mutta kaiken hiljaisuuden ja puhumattomuuden alla on epäilevä ilmapiiri. Vastustajiakin salaa arvostetaan, koska he uskaltavat sanoa, Mika Taanila kuvaa asetelmaa.
Yhden totuuden ydinvoimapaikkakunta
– Olen kotoisin 50 kilometrin päästä, mutta Satakunnan lehdissä hankkeen ongelmista ei juuri kirjoitella, Sari Päätalo sanoo.
Saman huomasi seudun lehdet elokuvaprojektin ajaksi tilannut ohjaaja. Hänen mielestään ydinvoimalan rakennuttaja on onnistunut tiedotuksessaan erinomaisesti.
Dokumentissa Teollisuuden voiman edustajat esittelevät avoimesti, miten he vankistivat asemaansa paikkakunnan arjessa. Kuntaa suuremman työllistäjän tuen turvin pikkukuntaan nousi jäähalli. Ydinvoimalayhtiön tuomien verotulojen ansiosta palvelut ovat kunnossa ja vanhusten palvelutalo hulppea.
Olkiluodon työmaan viivästyminen ei ole ollut paikkakuntalaisille mikään ongelma, sillä 6000 asukkaan kunnassa oli parhaimmillaan 4500 rakentajaa. Edelleenkin työmaalla häärii reilut pari tuhatta ihmistä. Se tuntuu muun muassa paikkakunnan yrittäjien kassassa.
Liian iso laitos ihmiselle
Mika Taanila ryhtyi tekemään ydinvoimalan rakentamisesta kertovaa dokumenttielokuvaa ulkopuolisena tarkkailijana.
– Emme olleet tekemässä ydinvoimaa vastustavaa emmekä kannattavaa elokuvaa.
Lopputulos ottaa kuitenkin vahvasti kantaa. Lähes kymmenen vuoden kuvausten ja niiden jälkeisen leikkausvaiheen aikana on tehty tuhansia valintoja ja päätetty, mitä kuvataan ja näytetään.
– Mielipiteeni kääntyi ydinvoimaa vastustavaksi, kun aloin tajuta hankkeen mittakaavan. Noin iso ydinvoimala on liian iso ja hallitsematon. Ihminen on asettunut Jumalan paikalle.
Valtava hanke on hajautettu pieniin palasiin, eikä kukaan tajua kokonaisuutta. Vaikka hankkeen vetäjät yksi toisensa jälkeen jättävät hukkuvan laivan, kertaalleen vauhtiin saatettu ydinvoimalaprojekti etenee kuin juna.
Lapsentautinen prototyyppi
Kun Mika Taanila ja Jussi Eerola ryhtyivät vuonna 2003 seuraamaan ydinvoimalan rakentamista, uskottiin että laitos alkaisi tuottaa sähköä vuonna 2009. Kun viimeiset kuvaukset tehtiin vuonna 2012, erilaiset viivästykset olivat lykänneet valmistumisen hamaan tulevaisuuteen.
– Maallikkona minulle muodostui sellainen käsitys, että aikataulu oli alkujaan liian utopistinen. Maailman ensimmäisen EPR-voimalan prototyypin rakentamiseen oli kiire, kun Tshernobylin onnettomuudesta oli kulunut riittävästi aikaa ja poliittinen tilanne oli suotuisa. Monimutkaista laitosta suunniteltiin yli sadassa toimistossa samaan aikaan, ja rakentamaan ryhdyttiin jo suunnitteluvaiheessa, Mika Taanila sanoo.
Päivi Loukamoa kylmäsi ajatus lapsentautisesta prototyypistä, onhan kyse yhdestä maailman suurimmista ydinvoimaloista.
Dokumentin tekijät tulivat työmaalla ikuistaneeksi osuvia profetioita. Kolmannen polven raudoittaja päivitteli kelvotonta suunnittelua jo rakennustöiden alkuvaiheessa montun reunalla. Suunnitelmat menivät niin moneen kertaan uusiksi, ettei rautoja enää viitsitty sitoa kunnolla, kun ne kohta kuitenkin purettaisiin. Rakentajat eivät ylpeilleet Suomen ja maailman mitassa ainutlaatuisesta työmaasta, koska eivät kehdanneet kertoa toimivansa siellä. Puolalainen rakennusmies ennusti jo varhain, että jos laitos joskus saadaan käyttöön, niin käynnistyminen venyy vuoden 2020 paikkeille.
Teollisuuden voiman edustaja korosti, että tilaajalle tärkeintä on se, että voimala jauhaa sähköä aikataulun mukaisesti vuonna 2009. Muutaman miljoonan erimielisyyksistä voitaisiin kinastella jälkikäteen.
Noin kymmenellä vuodella venyneen hankkeen kustannusarvio on matkan varrella moninkertaistunut. Rakentaja ja tilaaja syyttävät tästä toisiaan, ja miljardiriitaa saatetaan ratkoa vielä vuosia sen jälkeen, kun ydinvoimala on valmistunut. Ohjaaja epäili, että kiistakumppanit tyytyvät välimiesoikeudessa nahkapäätökseen, sillä Olkiluoto nelosta suunnitellaan jo kiivaasti.
Kai Krohn pohti, voitaisiinko dokumenttia varten kuvattua materiaalia hyödyntää, kun selvitetään, mikä rakennusvaiheessa meni pieleen.
– Reaktorilaatan valu oli 40 tunnin yhtäjaksoinen prosessi. Asetimme kolme kameraa nakuttamaan kuvia tasaisin väliajoin, Mika Taanila esitteli nopeutettuja jaksoja, jotka ovat dokumentin kuvallisesti vaikuttavinta antia.
Atomin paluu päätti Mikkolan Navetan dokumenttielokuvien sarjan tältä syksyltä. Luvassa on jatkoa kevääksi.
Reunamerkintä
Maailman suurin vedenkeitin
Insinööri rakastaa selkeitä ja laskettavia asioita. Ydinvoimala tuntuu ennustettavalta ja hallittavalta, sillä etukäteen pystytään laskemaan, kauanko se toimii ja paljonko se tuottaa. Muissa energiamuodoissa on paljon enemmän muuttuvia tekijöitä.
Ydinvoimaa puolustettaessa keskitytään ydinfysiikkaan, joka menee tavallisella ihmisellä yli hilseen. Sähköä ei kuitenkaan tuota atomin halkeaminen, vaan rattaan pyörittäminen.
Aurinkovoimaa lukuun ottamatta kaikki sähkö tehdään samalla tavalla: tuuli tai vesi pyörittää ratasta, joka jauhaa sähköä. Ydinvoimala on suuri vedenkeitin, jossa vettä kuumennetaan atomeita halkaisemalla. Lämpöä syntyy niin paljon, että jäähdytyksen vuoksi laitokset rakennetaan meren äärelle.
Ydinvoiman paluuta on edistänyt ilmastonmuutos. Jos vettä keitetään perinteisissä voimalaitoksissa fossiilisilla polttoaineilla, vuosimiljoonien aikana syntynyttä hiiltä vapautetaan ilmakehään liian nopeasti. Ydinvoimala ei tuota hiilidioksidia. Mutta maton alle lakaistaan vielä isompi ongelma: kymmeniä tuhansia vuosia säteilevä ydinjäte, joka tuhoaa planeetan elinolot vielä ilmastonmuutostakin tehokkaammin.
Atomin paluu -dokumentin jatko-osaa varten on tarjolla vielä Olkiluoto kolmosta isompi aihe. Olkiluodon ydinvoimaloiden viereen rakennetaan Onkaloa, johon käytetty ydinjäte aiotaan haudata. Reilun puolen kilometrin syvyyteen louhittava luolasto sijaitsee meren pinnan alapuolella.
Ydinjätteen loppusijoitusta ei ole vielä pystytty ratkaisemaan missään muualla maailmassa. Kymmeniä tuhansia vuosia säteilevä aines sijoitettava niin, että hauta kestää tulevaisuuden jääkaudet, tulvat ja meteorit.
Atomin paluu -elokuvassa aihetta sivutaan nopeasti. Dokumentti kertoo, ettei Eurajokea valittu loppusijoituspaikaksi sen vuoksi, että siellä olisi erityisen sopiva kallioperä, vaan sen vuoksi, että Suomen sähköisimmässä kunnassa vallitsee yksi totuus. Kunnassa siedetään ydinvoiman riskejä, koska laitokset ovat tuoneet paikkakunnalle niin paljon työpaikkoja ja aineellista hyvää.
Ranskalainen autoteollisuus on merkittävä työllistäjä Suomessa. Merkittävä määrä hinausautoja ja autokorjaamoita ajautuisi vaikeuksiin ilman ranskalaisautoja. Jos insinööritaito ei riitä yhdistämään elektroniikkaa polttomoottorikoneeseen, miten voitaisiin saada toimimaan uuden sukupolven ydinvoimala?
Olkiluoto kolmosen piti valmistua viidessä vuodessa ja maksaa kolme miljardia. Mikäli uusia yllätyksiä ei enää tule, alkuperäinen arvio rakennusajasta ja kustannuksista ylittyy kolminkertaisesti.
Paljon myönteisemmissä merkeissä ei ole alkanut Suomen kuudennen ydinvoimalan rakentaminen. Pyhäjoelle venäläisvoimin pystytettävässä laitoksessa törmättiin ongelmiin jo suunnitteluvaiheessa. Sopii toivoa, että Olkiluodon ja Pyhäjoen rakennuspulmat kertovat siitä, että Säteilyturvakeskus on tehtäviensä tasalla ja varmistaa viimeisen päälle, että ydinvoimaloita rakennettaessa tehdään kestäviä ratkaisuja.
