Neljä loukkaantui Kuhmalahdentiellä

Neljä ihmistä loukkaantui iltayhdeksän jälkeen sunnuntaina sattuneessa liikenneonnettomuudessa 325-tiellä Sahalahden ja Kuhmalahden välisellä tieosuudella. Pelastuslaitoksen alustavien tietojen mukaan kahden henkilöauton nokkakolarissa yksi henkilö loukkaantui vakavasti ja kolme lievästi.

Alle 40-vuotias nainen oli ajanut Kuhmalahdentietä Sahalahden suunnasta, kun auto oli lähtenyt heittelehtimään sohjoisella tiellä ja osunut vastaantulevaan henkilöautoon. Törmäyksen seurauksena molemmat autot suistuivat ojaan, mutta pysyivät pyörillään. Vastaan tulleen henkilöauton kuljettaja loukkaantui törmäyksessä pahimmin ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan jatkotutkimuksiin. Autonsa hallinnan menettäneen naisen kuljettamassa autossa oli lisäksi kaksi matkustajaa, mutta kenellekään ei aiheutunut isompia vammoja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?