Vielä hetki eletään vuoden hiljaisinta aikaa. Silti hälytystehtäviä tulee tasaiseen tahtiin: viime yönäkin poliisia tarvittiin selvittämään kotihälytyksiä, häiriköintiä, murtoepäilyä ja epävarmasti ajelevien autoilijoiden kuntoa. Suuri osa tehtävistä tulee juuri ilta- ja yöaikaan etenkin viikonloppuisin. Sille on syynsä.
– Jos ihmiset eivät käyttäisi alkoholia ja huumausaineita, poliisilla olisi paljon vähemmän tehtävää, sanoo komisario Petri Kollanen.
Viime vuonna rattijuopumuksesta jäätiin Kangasalla kiinni 81 kertaa ja huumausainerikoksesta 60 kertaa. Lisäksi päihteiden vaikutus näkyy monissa kotihälytyksissä, ilkivalta- ja häiriötehtävissä.
Toki poliisia tarvitaan muulloinkin kuin iltaisin ja viikonloppuisin.
– Aamuisin ja iltapäivisin, kun ihmiset lähtevät liikkeelle, vilkastuu, Kollanen tietää.
Tehtävät keskittyvät sinne, missä ihmisetkin ovat. Erilaisia murtoja ja varkauksia sattuu eniten keskustan läheisyydessä, ilkivaltaa ja metelöintiä koulujen lähistöillä. Yleisellä paikalla tapahtuneet pahoinpitelyt osuvat usein ravintoloiden läheisyyteen. Niiden määrä laski viime vuonna 25 tapaukseen.
– Jos poliisilla on riittävästi aikaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaan ja ehdimme paikalle, kun ravintolat sulkeutuvat, on sillä ehkäisevä vaikutus – ja toisaalta pystymme puuttumaan nopeasti tilanteisiin.
Tehtäviä kasautuu ihmiskeskittymien lisäksi myös sinne, missä liikennettä on paljon. Kangasalan läpi kulkee kaksi isoa tietä, joilla rytisee säännöllisesti. Pienempiä kolhuja syntyy vilkkailla pysäköintialueilla, kuten Lentolassa.
Missä tänään syötäisiin?
Poliisi ei saman tien ole liikkeellä, kun hätäkeskuspäivystäjä on vastannut hätäkeskukseen tulleeseen puhelinsoittoon. Päivystäjä tekee arvion tilanteen kiireellisyydestä. Kiireellisiksi luokitelluissa tehtävissä poliisi on Kangasalla paikalla keskimäärin 8,3 minuutissa – hieman nopeammin kuin poliisilaitoksen alueella keskimäärin.
– Esimerkiksi kolari on monelle ainutkertainen tapahtuma, mutta jos loukkaantuneita ei ole ja liikenne pääsee kulkemaan, ei tehtävää välttämättä katsota kiireelliseksi ja poliisia voi joutua odottamaan pidempään. Voi käydä niinkin, että kaikki partiot ovat kiinni, jolloin kenttäjohtaja priorisoi tehtävät, Petri Kollanen kertoo.
Partiot eivät istu työpöydän ääressä odottamassa hälytyksiä. Käräjäoikeuden kuljetukset työllistävät poliisia päiväaikaan paljon. Jos partio ei ole millään kiireellisellä tehtävällä, suorittaa se Kollasen mukaan ”vapaasti ohjautuvaa työaikaa” tai esimerkiksi teemavalvontaa.
Ruokailemassa käydään, kun siihen on sopiva mahdollisuus. Osa partioivista poliiseista käy syömässä jossakin lounaspaikassa, jotkut turvautuvat omiin eväisiin poliisiasemalla. Yöaikana jälkimmäinen on luonnollinen vaihtoehto.
– Mutta ei hanskoja koskaan täysin tiskiin lyödä, kun ilmoitetaan tauolle menemisestä. Jos tulee kiireellinen hälytystehtävä, ruokailu on keskeytettävä ja lähdettävä liikkeelle.
Pääosin Pirkanmaan itäisen alueen partiot pyörivät Tampereen ja Pälkäneen välisellä alueella, mutta toisinaan tie vie Jämsään tai Jyväskylään asti, jos apua tarvitaan.
Kaksin työturvallisuussyistä partioivat poliisit saavat melko vapaat kädet työparien muodostamiseen. Osalla tietyn työparin kanssa työskentelystä tulee vakituinen järjestely.
– Se ei ole ollenkaan huono asia. Asiat hoituvat jouhevammin, kun kumpikin tietää, miten toinen toimii – ja ihan samahan se on kaikessa muussakin työssä, Kollanen muistuttaa.
Vähintään keskiturvallinen
Viime vuonna poliisin tietoon tuli Kangasalla 4079 rikosta. Erilaisia hälytystehtäviä kertyi 4347 kappaletta.
Rikosten kokonaismäärä on vuoden 2015 tasolla, mutta edellisvuoteen verrattuna lisäystä on lähes 800 rikoksella. Muutoksen takana ei ole jättimäinen rikosaalto vaan automaattisen liikennevalvonnan vilkkaus ja liikennerikkomusten kasvanut määrä.
Poliisin näkökulmasta Kangasala ei suinkaan ole lintukoto – mutta ei toisaalta mikään pahuuden pesäkään.
– Ei, vaan jotain siltä väliltä. Esimerkiksi huumausaineita on, kuten muuallakin, mutta katukuva on siisti. Kyllä tämä ihan turvallinen paikka on – toki ymmärrän, että joku voi olla eri mieltä, jos on kohdannut jotakin henkilökohtaisesti, komisario Kollanen arvioi.
Arviota tukevat myös tilastot. Katuturvallisuusindeksi, poliisin tehtävien määrä suhteutettuna asukaslukuun ja asukaslukuun suhteutetut rikoslakirikokset, joista liikennerikokset on jätetty pois – kaikissa Kangasala löytyy turvallisesti keskijoukoista.
Kun pakkaset hellittävät ja aurinko alkaa muistutella itsestään, Kangasallakin poliisin tehtävien määrä lähtee hiljaisen alkuvuoden jälkeen nousuun. Huippu odottaa heinä-elokuussa, ja ennen seuraavaa hiljaista talviaikaa on vielä edessä lokakuussa alkava pikkujoulukausi.
- Ilkivaltaa, järjestyslakirikkomuksia ja muuta häiriökäyttäytymistä – eli usein nuorison tai humalaisten pahennusta herättävää käytöstä tai paikkojen rikkomista yleisillä paikoilla. Myös esimerkiksi koiran irti pitäminen luetaan tähän kategoriaan. Tehtävätilasto vuodelta 2017.
- Poliisi hälytetty paikalle murron tai varkauden perässä vuonna 2017.
- Pahoinpitelytehtävissä ovat mukana myös muualla kuin yleisiltä paikoilta tulleet hälytykset.
- Poliisia työllistäneet tieliikenneonnettomuudet viime vuonna.
Pirkanmaan suurin ongelma on täysin toimintakyvyttömät ja vastuuttomat viranomaiset , suurin osa rikoksista on viranomaisten laiminlyöntien aiheuttamia .
Eikö se kirkossa käyntisi helpottanutkaan henkistä ahdinkoasi ?
Ymmärrän että totuus kirpaisee ahdinkoasi .