Pienen lukion suurin vahvuus on hyvä henki

– Tässä salissa uudet opiskelijat on otettu vastaan, tanssitettu toisena vuotenaan wanhoiksi ja sitten lakitettuina lähetetty maailmalle, Henriikka Hintikka kiitti haikeana. Kuva: Jenna Helmikkala.
Tuoreiden valkolakkien rinnalla istui 50 vuotta sitten kirjoittaneita keltalakkisia riemuylioppilaita.

22 uutta ylioppilasta painoi lauantaina valkolakin päähänsä Pälkäneen lukiolla. Tämänkeväiset ylioppilaat selvittivät kirjoitukset loistotuloksin, ja koulu kohosi lukiovertailussa edellisvuodesta 281 sijaa. Taakse jäivät muun muassa naapurikaupunkien Kangasalan ja Valkeakosken lukiot.

Lakkiaisissa puhunut ylioppilas Henriikka Hintikka ja vararehtori Tarja Mikkola eivät kuitenkaan keskittyneet tämän kevään tuloksiin, vaan pienen koulun suurimpaan vahvuuteen, hyvään henkeen.

Luokanvalvoja Jussi Saarikivi onnitteli tuoreita ylioppilaita. Kuva: Jenna Helmikkala.

– Tässä pienessä, keltaisessa koulussa on jotain hyvin erityislaatuista. Suuremmissa lukioissa opiskelijat ovat jakautuneet ryhmiin harrastustensa ja arvomaailmojensa perusteella. Näin pienessä koulussa samanlaisuus on harvinaista ja siksi täällä täytyy oppia näkemään aatteiden ja arvojen lävitse. Täällä uusnatsi ja suvakki ovat oppineet istumaan sulassa sovussa vierekkäin, Hintikka kuvasi.

Elisa Mattila lauloi lukion juhlabändissä, joka esitti Olavi Uusivirran Kultaa hiuksissa -kappaleen.

– Suuremmissa lukioissa opiskelijat ovat opettajilleen vain arvosanoja, pieniä osasia ylioppilaiden massatuotannossa. Täällä taas on normaalia, että opettajat tietävät opiskelijoidensa lempinimet, saattavat jäädä koulun jälkeen jauhamaan maailmaa paremmaksi paikaksi, esittelevät käynnissä olevia taloprojektejaan tai puhuvat perheestään. Siksi Pälkäneen lukion kaltaisesta lintukodosta on haikeaa lähteä.

Hintikka tunsi haikeutta hyvästellessään lukioajan ystäviään ja opettajia.

– Huikeat opettajat ovat sydämellisyydellään ja avoimuudellaan opettaneet paljon enemmän kuin opetussuunnitelma edellyttää, hän kiitti.

Hintikka muisti myös kotiväkeä, joka on tukenut ja ymmärtänyt kirjoituksista stressaavia abeja.

Vararehtori Tarja Mikkola kannusti valkolakkeja tekemään töitä unelmiensa toteuttamiseksi. – Haavealalle pääsy ei ehkä onnistu ensimmäisellä yrittämisellä, mutta tehkää haaveistanne totta sisukkaasti ja sitkeästi, vaikka kiertotietä käyttäen. Kuva: Jenna Helmikkala.

Valkolakki on vasta välitavoite

Jan Salmi oli lauantaina oman lapsensa lakkiaisissa, ja siksi rehtorin sijaan ylioppilaat lakitti vararehtori Tarja Mikkola.

– Valkolakin saavuttaminen on vaatinut teiltä sitkeyttä ja ponnisteluja. Te näytitte epäilijöille, että kovalla työllä ja kypsymällä kohti aikuisuutta voi kirjoittaa loistavat arvosanat, Mikkola sanoi.

50 vuotta sitten lakitetuista riemuylioppilaista puheen piti Toini Rauhamäki os. Vuorinen. Kuva: Jenna Helmikkala.

– Olette joutunut lukion aikana oivaltamaan, että vastuu opintojen etenemisestä on teillä itsellänne. Toki koulun opettajat ja kotiväki on joutunut teitä patistamaan ja ehkä vähän potkimaan takalistoon. Toivottavasti olette kokeneet lukion aikana myös pettymyksiä, sillä elämän polku ei aina ole siloista eikä iloista.

– Me olemme nuoria ja maailma täynnä mahdollisuuksia. Olemme valmistuneet, mutta ihmisinä elämiemme alussa, Henriikka Hintikka sanoi puheessaan. Kuva: Jenna Helmikkala.

Monen lukiolaisen yleissivistys saavuttaa lakipisteensä abikeväänä, kun monen oppiaineen tiedot ovat tuoreena mielessä. Tarja Mikkola muistutti kuitenkin, että ylioppilastutkinto on vain välitavoite kohti seuraavaa tavoitetta.

– Enää ei ylioppilas ole herra eikä ylioppilaslakki päässä kuljeta koko kesää.

Tutun ja turvallisen lukion taakseen jättävä ei välttämättä vielä tiedä, mitä haluaa lopun elämäänsä tehdä. Tarja Mikkola ennusti, että moni tulee kouluttautumaan moneen kertaan.

– Te opettelette uusia asioita työssä ja etäyhteyskoulutuksina ehkä loppuelämänne.

Kommentointi on suljettu.