Rakentamiskiireet ajoivat synnytyksen ohi

–Silloin ajattelin, että jos tästä selvitään, niin selvitään mistä tahansa, Hanna Korpisaari kuvaa päällimmäisiä tuntemuksiaan ajalta, jolloin perheessä oli vastasyntynyt vauva, toinen leikki-ikäinen lapsi ja mies kaiken työltään liikenevän ajan iltaisin ja viikonloppuisin rakentamassa perheelle uutta kotia.

Nyt kaksivuotias Aapeli päätti putkahtaa maailmaan juuri, kun meneillään oli talon seinien pystytys.

–Kari oli niin kiireinen, ettei hän ehtinyt edes synnytykseen mukaan, Hanna mainitsee.

–Kävin minä sentään vauvaa katsomassa sairaalassa, mies tarkentaa.

Korpisaarien koti rakentui melko tarkalleen yhden vuoden aikana Sahalahdelle Lahdenkulman seudulle. Perhepäivähoitajan työstään silloin äitiyslomalla ollut Hanna opiskeli minkä vauvan- ja lapsenhoidoltaan ehti. Samalla myös Kari vei opintojaan eteenpäin.

Koko perhe koolla poikien leikkihuoneessa.

–Siinä meni yksi vuosi äkkiä, Kari Korpisaari tiivistää sanoiksi ajan kulumisen.

Perhe muutti uuteen kotiin viime vuoden keväällä vasta silloin, kun kaikki oli täysin valmista viimeisiä listojen kiinnityksiä ja silikonien vetoja myöten. Paluu rauhallisempaan perhe-elämään rakennusrumban jälkeen vaati omanlaisensa sisäänajon.

–Oli totutteleminen siihen, että voimme olla niin paljon yhdessä, Hanna nauraa.

 

Hyvin suunniteltu

Uuden kodin hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun Korpisaarien entinen koti, omakotitalo Orivedellä, alkoi käydä ahtaaksi perheen kasvaessa. Ensiksi kiikarissa olivat parilla edellisellä vuosikymmenellä rakennetut talot Kangasalla.

–Vanha korjattu talo on aina vanha korjattu talo, Kari kertoo ratkaisevan syyn sille, miksi pariskunta päätyi kuitenkin rakentamaan uuden.

–Saa suunnitella sellaisen kuin itse haluaa, Hanna lisää.

Rakennusmestarina työskentelevä perheenisä painottaakin huolellisen etukäteissuunnittelun merkitystä talon rakentamisprojektissa.

–Se on tosi tärkeää. Ei tarvitse sitten vauhdissa miettiä ratkaisuja.

–Tuntui vähän hassulta ratkaista ruokapöydän koko jo silloin, kun tontilla ei ollut laitettu vielä tikkua ristiin, Hanna kertoo esimerkin.

 

Ensin ulkorakennus

Korpisaaret ihastuivat heti ensimmäisellä käynnillä pihlajaisella rinteellä sijaitsevaan tonttiin. Puolen hehtaarin tila olikin saanut lohkomisen yhteydessä luontevasti nimekseen Pihlajarinne.

Seuraavana keväänä, vuonna 2016, tontille alkoi nousta ensimmäisenä ulkorakennus, joka sisältää autotallin ja varastotilat.

–Sinne sai kätevästi lukkojen taakse rakentamisessa tarvittavat välineet ja koneet. Ja ennen kaikkea ulkorakennus tehtiin ennen asuinrakennusta, koska toisessa järjestyksessä tehtynä ulkorakennuksen tekoon olisi ollut vaikea löytää motivaatiota, Kari perustelee.

Uusi koti on Kastellin myymä talopaketti, johon sisältyvät runko, vesikate ja sisärakenteet sekä LVIS-työt. Pintatyöt laatoituksineen jäivät itselle tehtäviksi. Työnjako oli perhetilanteen vuoksi harvinaisen selkeä: Kari rakensi, Hanna hoiti lapsia. Karin sukulaisetkin laittoivat kortensa kekoon, kun töissä kävivät auttamassa hänen veljensä Eetu ja isänsä Janne.

Hanna antaa täyden tunnustuksen miehensä tämän ammatin kautta hankkimalle rakentamiskokemukselle.

–En olisi ilman sitä kuvitellut lähteväni tähän, koska on niin paljon asioita, joita pitää tietää ja joita pitää seurata. Minä olin jo monta kertaa hermona, mutta Kari rauhoitteli selittämällä, että näin sen vain menee.

 

Yhteen tasoon

Pihlajarinteelle rakentui 156-neliöinen omakotitalo, jossa on keittiö, olohuone, kolme makuuhuonetta, kaksi wc:tä, sauna ja takkahuone, josta pääsee vilvoittelemaan suoraan ulkoterassille takapihalle.

–Sopivasti tilaa meille. Kaikki on samassa tasossa, mikä olikin ensimmäinen lähtökohta, kun aloimme suunnitella taloa, 29-vuotiaat Korpisaaret sanovat.

–Eemelille oman huoneen saaminen tuli aikamoisena järkytyksenä, häntä melkein pelotti, kun Oriveden kodissa hänen oma tilansa rajoittui verhoilla erotettuun tilaan meidän parvisängyn alla, Hanna kertoo.

Alkuun nyt ensiluokkalainen Eemeli suunnitteli majoittavansa pikkuveljen toisen lastenhuoneen yhteydessä olevaan, ikkunattomaan vaatehuoneeseen, jolloin toinen lastenhuone olisi jäänyt leikkihuoneeksi. Niin on käynytkin, että toinen lastenhuone on nyt pyhitetty vain leikeille. Aapeli ei tosin nuku vaatehuoneessa, vaan kerrossängyssä samassa huoneessa isoveljen kanssa.

Kodin pihalle on paraikaa rakentumassa pojille lisää leikkitilaa. Jo entuudestaan tontin ympäri kiertää Eemelin ahkerasti käyttämä moporata.

–Tulee kaksikerroksinen leikkimökki, rinneratkaisuna. Betoninen kellarikerros on jo valmis. Sen päälle tulee toinen kerros puusta, rakennusmestari selvittää.

 

Eroon puulämmityksestä

Korpisaaret valitsivat perheen kodin ja autotallin lämmitysmuodoksi maalämmön.

–Edellinen talo Orivedellä lämpeni kokonaan puilla. Oli aina kiire lähteä töistä, että ehti laittaa tulet ja että ehti vielä laittaa pellit kiinni ennen nukkumaan menoa, Kari kuvaa koettua puulämmityksen sitovuutta.

Talon ainoa tulisija on takkahuoneen takka, jossa puita poltetaan lähinnä tunnelman luomisen takia. Saunakin lämpiää sähköllä.

–On täällä syrjäseudulla hyvä olla talossa joku tulisija, kun kuitenkin tulee sähkökatkoksia, Kari mainitsee.

Oman kaivon varassa aiemmin eläneet ihmiset osaavat arvostaa osallisuutta kunnallisessa vesijohtoverkossa.

–Enää ei tarvitse laskeutua talvipakkasella kaivoon katsomaan hajonnutta pumppua, perheenisä luonnehtii eroa edellisiin vuosiin Orivedellä.