”H” niin kuin harrastus

Syksy on perinteisesti aikaa, jolloin uusia harrastuksia aloitetaan. Joku päättää kohentaa kielitaitoaan, toinen alkaa käydä jumpassa ja kolmas ilmoittautuu käsityökurssille. Myös lapsille etsitään syksyisin aktiivisesti harrastuksia. Olisiko nyt hyvä aika aloittaa näytelmäkerhossa? Vai olisiko tämän vuoden juttu sittenkin koripallo, cheerleading, ratsastus tai partio?

Aikuisen on hyvä muistaa pitää pää kylmänä harrastusrumbassa. Jos perheen arki on jo valmiiksi hyvin kiireistä tai arjenpalikoita tuntuu muuten vain riittävän, kannattaa miettiä, tarvitaanko joukkoon vielä lisää harrastuksia. Jos vastaus on kyllä, ei muuta kuin harrastamaan! Kuitenkin: jos yhtään epäilyttää, kannattaa miettiä toiseenkin kertaan.

Omat lapset eivät välttämättä innostu omien vanhempiensa intohimon kohteista. Himourheilijan lapsesta ei välttämättä tule himourheilijaa, ja ikänsä käsitöitä väkertäneen kädentaitajan lapsi saattaa innostua jostain aivan muusta kuin käsityöharrastuksesta. Aikuisen kannattaa hyväksyä asia sovinnolla ja kuulostella rauhassa, mikä voisi olla se omin juttu juuri omalle lapselle. On lähtökohtaisesti aika nurinkurista, jos lapsi harrastaa miellyttääkseen vanhempaansa. Jos mieluisimmat harrastukset kuitenkin sattuvat olemaan samoja, niin mikäs sen hienompaa. On upeaa jakaa oma innostuksen kohteensa oman lapsensa kanssa.

Tärkeintä olisi, että jokainen – sekä aikuinen että lapsi – löytäisi juuri sen itselleen sopivimman harrastuksen, josta saa lisävirtaa, jaksamista ja iloa arkeen. Harrastamisen ei kuulu olla pakkopullaa. Jos harrastukseen lähteminen on kerrasta toiseen vaikeaa, on kenties hyvä miettiä, voisiko jokin toinen harrastus olla itselle soveliaampi. Tai voisiko hetken olla harrastamatta vaikka yhtään mitään?

Joskus sitä tulee miettineeksi, miten harrastus oikein määritellään. Täyttääkö se harrastuksen kriteerit, jos käy kaverin kanssa kaksi kertaa viikossa lenkillä? Entä jos lapsi kiitää joka päivä lähirantaan tai käy uimahallissa omatoimisesti kerran viikossa uimassa? Tai jos lapsi hyppii joka päivä vähintään tunnin kotipihan trampoliinilla, lasketaanko se harrastukseksi?

Yleensä ajatellaan, että harrastuksen pitää olla jotain aikatauluun sidottua ja ulkopuolisen ohjaajan vetämää toimintaa. Ihan varmasti yhtä arvokasta on kuitenkin lapsen omaehtoinen tekeminen: Jos lapsi nauttii liikkumisesta ja touhuamisesta ilman aikatauluja, harrastaminen vain harrastamisen vuoksi kannattaa unohtaa. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on useassa eri yhteydessä viisaasti todennut, että lasten ei ole pakko harrastaa yhtään mitään – lapsilla on nimittäin suuri riski kehittyä pärjääviksi yksilöiksi ilman yhtäkään ”oikeaa” harrastusta.

Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, joka pelasi vuosikaudet aktiivisesti jalkapalloa, mutta jonka lapsista yksikään ei ainakaan toistaiseksi ole jalkapallosta innostunut.

 

 

 

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>