Seurakunnan talousahdingon perussyystä on huhua,
harva sitä haluaa ääneen puhua.
Syynä on kopiokoneiden huijausjuttu,
ikävä asia on Sydän-Hämeen Lehden lukijoille tuttu.
Huijareilta ei montaakaan euroa takaisin saada,
mikä seurakunnan taloutta kirpaisee, mutta ei kaada.
Asiaa ajattelen näin,
katse käännettävä on tulevaisuuteen päin.
Seurakuntatalon lähellä on muutama männyn kanto,
taivaan isällä on armo ja syntien anteeksianto.
Kopiokonehuijareille hyödytöntä on kaunaa kantaa,
myös seurakuntalaiset jupakan voi anteeksi antaa.
Viran jättää pian kaksi kanttoria,
pillien rivistö koristaa Onkkaalan toria.
Käytetään hyväksi tilaisuutta,
kumpaankaan seurakuntaan ei palkata kanttoria uutta.
Kun maahan sataa lunta,
ilman palkkakanttoria on kumpikin seurakunta.
Avainsana on vapaaehtoisuus,
Kukkialle ominaista on rantojen lehtoisuus.
Moni seurakuntalainen osaa soittaa pianoa,
hyvän akustiikan vuoksi pianonsoitto kirkossa on hianoa.
Seurakuntalaisissa on pianisteja,
joukossa ehkä myös saksofonisteja?
Aimo voi joskus pianolla virsiä säestää,
keväisin traktorilla peltojaan äestää.
Onkkaalan tiellä kirkonmäkeä on kävelty ja juostu,
käyttämättöminä urut ei kuitenkaan ruostu.
Kirkossa eläkeläiskanttorit voi joskus soittaa virsiä,
iäkkäässä pappilassa on terveitä hirsiä.
Kanttori uruilla tuttuja virsiä soittaa,
seurakuntalaiset aidon tunnelman tavoittaa.
Iltavirsitilaisuuksiin myydään pääsylippua,
myös vapaaehtoiseen kolehtiin voi euroja tippua.
Kirkon tärkeä tehtävä on lähetystyö ja diakonia,
mikä auttaa kehitysmaiden asukkaita monia.
Seurakunnan talous uhkaa sukeltaa synkkään yöhön,
siksi tilaisuuksien tuottoa ei käytetä lähetystyöhön.
Tuotto käytetään investointiin ja käyttömenoon,
ehkäpä seurakunnan talous kääntyy etukenoon.
Tallinnan kirkontorneihin myydään viiden euron pääsylippuja,
sata vierailijaa päivässä on melkein kuin kultahippuja.
Jospa tiekirkon aikaan torni vierailijoille avataan,
viiden euron pääsylippu kädessä tornin ravataan.
Jukka Ollikkala
Kommentointi on suljettu.