Pälkäneen ja Kangasalan harjuihin kaavailtu tekopohjavesilaitos on työllistänyt hanketta vastustavaa Pälkäneen kuntaa ja maanomistajia reilun 20 vuoden ajan.
Tampereen seutua palveleva vesitehdas toisi rajoituksia ja kahlitsisi kuntakeskuksen kasvua. Kunta on puolustanut etuaan lakimiesten ja pohjavesiasiantuntijoiden avulla.
Maanomistajista puolestaan on tullut melkoisia pohjavesiasiantuntijoita, kun he ovat seuranneet maitaan uhkaavaa hanketta ja haastaneet Tavasen konsulttiarmeijan. Taustatukea jättiurakkaan on tarjonnut ennen kaikkea valkeakoskelainen Ari Nieminen.
Pälkäneellä saatettiin jo kuvitella, että vuosikymmenten taistelu on voitettu, kun hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus asettuivat Pälkäneen puolelle.
Hallinto-oikeus pyyhki maakuntakaavan Tavase-varaukset Taustin ja Kankaanmaan asuin- ja yritysalueilta, koska ne haittaisivat maankäyttöä ja kunnan kehitystä. Korkein hallinto-oikeus puolestaan pyyhki Tavasen suunnitelmista Pälkäneen osuuden, koska se vaarantaisi Keiniänrannan Natura-alueet.
Asiantuntijoita ja -ajajia tarvitaan edelleen, sillä Tavase-hanke pulpahtaa kuitenkin kerta toisensa jälkeen takaisin pinnalle. Parhaillaan Pirkanmaan liitto hakee korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa maakuntakaavapäätöksestä. Tavase taas aikoo muuttaa suunnitelmiaan tai löytää päätöksestä ja Natura-lausunnoista porsaanreiät, jotka mahdollistaisivat myös Pälkäneen tuotantoalueiden roikottamisen lupaprosessissa.
Tavase-taistelu ei välttämättä säästä harjuja, sillä Pälkäneen ampumaradan taakse on parturoitu laaja aukko, johon haetaan uutta soralupaa. Keskustan toisella puolella Kollolan soramontuilta louhitaan jo soramassojen alta esiin kaivettua kiveä.
Yhdessä Kangasalan kanssa käynnistetty hanke yrittää linjata, miten harjuja voitaisiin hyödyntää paremmin virkistys- ja ulkoilukäytössä.
Kaikki eivät osaa eivätkä uskalla lähteä harjupoluille. Siksi niille haluttaisiin saada paremmat opasteet sekä muutamia taukopaikkoja ja -laavuja sinne tänne.
Maanomistajat ovat avainasemassa tässäkin hankkeessa. He pelkäävät, että metsään merkitty polku haittaa puun hyödyntämistä. Polkumerkinnän vuoksi metsä muuttuu ikään kuin yhteiseksi omaisuudeksi, ja puuta hakkaava maanomistaja saa kulkijoiden vihat niskaansa.
Yhteentörmäyksiltä voitaisiin välttyä, kun harjureittien kehittämiseen sovittaisiin selkeät pelisäännöt. Jos jo hakkuita suunniteltaessa etsittäisiin uusi kulku-ura, harjuun mahtuisivat sekä metsäkoneet että ulkoilijat.
