Paul Prodan palasi Pälkäneelle – romanialaisvaihdokki vakuuttaa, ettei Suomen-visiitti jää viimeiseksi

Romanialainen Paul Prodan oli vaihdossa pälkäneläisessä perheessä vuoden 2017 elokuusta vuoden 2018 kesäkuuhun saakka. Hän opiskeli viime lukuvuoden ajan Pälkäneen lukiossa.

Tänä syksynä Paul palasi Pälkäneelle tervehtimään vanhoja tuttujaan ja ystäviään. Paul viipyi täällä viikon ja vakuutti, ettei se tule jäämään hänen viimeiseksi vierailukseen Suomessa.

Paul on oppinut puhumaan hyvin suomen kieltä.

– Kaipasin Romaniassa jotakuta, jonka kanssa puhua suomea. Kieli on vaikea, mutta haluan haastaa itseni oppimaan sitä entistä paremmin, Prodan sanoo.

Siksi hän toivoo, että hänen kanssaan keskusteltaisiin myös suomen kielellä.

Paul on tyytyväinen, että pääsi juuri Pälkäneelle vaihtoon.

– Olen tavannut täällä mahtavia ihmisiä ja saanut paljon uusia ystäviä.

Pälkäne on hänen mielestään pieni paikka, mutta tapa, jolla hänet otettiin vastaan, teki siitä suuren. Paul oli etukäteen mielessään luonut kuvan Suomesta ja ennakko-odotukset täyttyivät.

Syksyisellä vierailullaan Paul tutustui uuteen Kostia-areenaan, jota hän piti erittäin hienona. Häntä jäi harmittamaan, ettei hän päässyt pelaamaan areenalle koripalloa Luja-Lukon riveissä. Hän itse harrastaa koripalloa ja pelasi myös vaihto-opiskelijana ollessaan Luja-Lukossa.

Viikon aikana Paul näki paljon vanhoja pälkäneläisiä tuttujaan ja kävi lähimpien ystäviensä kanssa viikonloppureissulla Kustavissa. Hänen mielestään parasta viikossa oli nähdä muiden reaktiot hänen paluuseensa. Romaniassa Paul oli kaivannut saunaan pääsyä ja tietenkin se kuului myös nyt vierailun ohjelmaan.

Kaisa Urkko ja Vilma Nieminen

 

Viime lukuvuoden Pälkäneen lukiossa opiskellut romanialainen Paul Prodan palasi viikoksi Suomeen.

Kommentointi on suljettu.