Valoa pimeyteen nähtiin marraskuussa harvoin, mutta silloin kun sitä sai, niin kyllähän se tuntui sitäkin paremmalta. Jo pieni kuurakin piristi harmautta.
Toivottavasti kumminkin saamme mahdollisimman pian ihailtavaksemme pysyvän lumipeitteen, joka on paitsi kaunis katsella myös valaisee aamuja ja iltoja mukavasti. Tai jos ainakin edes jouluksi!
Luminainen
Valoa pimeyteen. Vaan käsittämättömästi ajattelemattomat haluavat päivää lyhentää talviajan muodossa. Mikä synkkyyden kaipuu on ihmisillä jotka tätä iltapäivien hämäryyttä ajavat? Aamulla töihin mennessä on pimeä, töistä tullessa on sama säkki päässä. Se ylimääräinen tunnin valoisa olisi syytä olla silloin kun vapaa-aika alkaa.
Ylimääräistä tuntia valoista aikaa ei ole olemassa, eikä tule mistään.
Talviaikaa ei ole olemassa, on vain normaaliaika ja vähemmän normaaliaika eli ”kesäaika”.
Kellon on tarkoitus näyttää todellista vuorokauden hetkeä luonnonvakioiden mukaisesti. Kello 12 päivällä on keskipäivä ja aurinko ylimmillään, kello 00 yöllä vastaavasti päinvastoin.
Mikään järki tai hyöty ei perustele sitä että keskipäivän aikaan viisarit näyttäisivät vaikkapa 17:35.
Jos on halukkuutta saada iltapuolelle enemmän vapaa-aikaa, suosittelen järjestämään työajan esim. klo 6-14. Näin toimien kellolla pelleilijät saavat ”valoisan iltansa” ja muu kansa ei joudu kärsimään tästä epäloogisuudesta ja turhasta kikkailusta.
Älä Martti revi pelihousujasi!