Ilmaisanti kirkossa

Suomen suuren vaalivuoden 2019 esivaaleina voi pitää seurakuntavaaleja (18.11.). Kyse oli siis evankelisluterilaisen kirkon jäsenten valinnoista seurakuntien hallintoon, valvojiksi taivaallisten ja maallisten voimien väliin. Äänioikeus on laajempi kuin valtiollisissa vaaleissa. Kirkon asioista pääsevät tekemään valintoja 16 vuotta täyttäneet.

Kävin äänestämässä ennakolta. Kulosaaren kirkon eteisessä oli kymmenen hengen tungos. Koska olen melko vitsikäs, kysyin vaalin valvojilta, onko tämä kaimani Martin nimeen turvautuva uskontokunta pahoillaan siitä, että eräs ehdokas pyysi minua ajamaan hänet tänne äänestyspaikalle.

”Ei siitä ole ainakaan Raamatussa mitään kirjoitettu eli nimi ja sosiaalitunnus vain paperille ja särmin taakse piirtämään numeroita”, tuntemani vaalivirkailija komensi. Tottelin.

Samana päivänä tyttäreni sai nettipostiinsa paheksuvan viestin, jossa kerrottiin, että tunnettu ehdokas oli taluttanut minut äänestyspaikalle ja edellyttänyt, että äänestän häntä. Totta joka sana, paitsi se, että minä olin taluttaja.

Seurakuntavaalit ovat siis tärkeä tapahtuma. Suomalaisista äänioikeutetuista kuului evankelisluterilaiseen kirkkoon 84 prosenttia vielä vuonna 2003, jolloin säädettiin laki uskonnon vapaudesta. Nyt ollaan hiukan 70 prosentin paremmalla puolella. Keskustelu ja kiistely avioliiton muodoista erilaisten sukupuolien välillä on myös kasvattanut jäsenmäärää.

Kahden tuoreen piispanvaalin yhteydessä sama keskustelu lainehti jälleen. Oulun piispaksi valittu Jukka Keskitalo, ei siis estejuoksun Euroopan mestari Jukka Keskisalo, on Tornion jokilaaksosta ponnistanut kirkon korkea virkamies, joka ei maalannut itseään mihinkään nurkkaan. Espoon piispa Kaisamari Hintikka myötäili vapaamielisiä valitsijoita eikä kirkon jäsenmäärässä hänen takiaan tai ansiostaan tule muutosta.

Helsingin piispaa Teemu Laajasaloa jahtaa toimittaja Johanna Korhonen liian edullisesta virka-asunnosta. Se, että edellinen piispa Irja Askola sui vielä edullisemmin, jäi huomaamatta.

Vaikka en tiedä, kuka oli herra Seebaot ja kuka kolmantena pyöränä uskonnon rattaissa pyörivä Pyhä henki, uskon olevani oikeutettu antamaan maallisia neuvoja työnsä alkaville kirkkoväärteille.

Kirkko kärsii rahapulaa. Jossain päin Suomea on vielä metsää myytäväksi, jossain seurakuntasaleja.  Outoa on kuitenkin se, että kirkon jäsenet ja siihen kuulumattomat saavat saman palvelun, vaikka toiset heistä eivät osallistu kustannuksiin. Petäjäveden puukirkon ja Temppeliaukion kivikirkon ovelle on sentään pantu ulkopuolisille kolmen euron jäsenmaksu. Laulajien ohjelmanmyyntituloista otetaan monin paikoin siivouskustannukset.

Kun on kysymys urheilusta, kulttuurilaitoksista ja museoista, ovimaksu tai jäsenmaksu on itsestään selvyys. Emme valita, vaikka olemme vaimoni kanssa maksaneet puolen vuosisadan aikana nykyrahassa arvioiden 40 000 euroa kirkollisveroa. Palvelu on ollut hyvää ja rohkaisevaa.

Kun kuitenkin jotkut naapurit ovat saaneet saman palvelun ristiäisineen, häineen ja hautajaisineen ilmaiseksi, sitä sopii kirkon miettiä ja miettimisen jälkeen ratkaista rahapulansa. Kolehtihaavitkin tyhjennetään usein kehitysavun kohentamiseksi Afrikan lapsille.

 

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>