Torstaina 21.12.2017 sää viipyili nollan tuntumassa mietiskellen, mihin suuntaan tänä jouluna kääntyisi. Perjantaina ilma hiipi hätäisesti pakkasen puolelle ja lauantaina aamulla digimittari osoitti lukemaa – 2,2. Lumipyry alkoi yön väistyessä ja uutta valkeaa tuprutti viitisen senttiä lämpötilan noustessa aamuisiin lukemiin, mutta nyt plussalle. Yöllä pakastui uudelleen ja päivän koittaessa aattona palattiin eilisiin aamuasteisiin. Keli viileni pikkuhiljaa sinne miinusneljään. Säänennustajan sanoin kova tuuli lisäsi pakkasen purevuutta. Jouttijärvi veti henkeä kymmenen sentin jääkuoren alla.
24:s perättäinen joulu mökillä. Nyt kolmestaan, seuranamme vanhin jälkeläisemme, poikamies. Valkoinen näkymä ikkunasta piirtyi melko perinteisenä. Muistelimme vuoden takaista aikaa, jolloin joulupöytään asettui 14 aterioitsijaa. Musta maa kiilsi vesisateisessa pimeydessä. Vuonna 2016 tuli talvi marraskuussa häviten sitten välillä tyystin. Tosin kovaa jäätä löytyi järvestä veden alta 20 senttimetriä. Keli ei näytä merkitsevän ratkaisevasti tunnelman rakentuessa vauhdikkaaksi tai rauhalliseksi. Mukavalta tuntui 12 kuukautta sitten, kun pirtti natisi liitoksistaan neljän pienen painaessa kaasu pohjassa. Mutta mukavaa oli kolmen aikuisenkin muutaman päivän verkkainen yhteiselo.
Tänä vuonna tupa taas täyttynee toisella tavalla. Aitoon sivukonttorin Erkki-niminen joulupukki tuli tilatuksi tulevaksi aatoksi kerrankin ajoissa, kun jouduin nyt 2017 perumaan hänen jo perinteeksi muotoutuneen vierailunsa Riukusiltaan. Kylillä puhutaan, että pukki joulukiireiden hellitettyä puuhastelisi kaikkea muuta. Kuten kuuluisi Pälkäneen kunnanvaltuustoon, järjestelisi Aitoon Kirkastusjuhlia ja hoitaisi ihmisiä heidän akuutissa ensimmäisessä hädässään. No, satuolentona toiset ihmiset joulupukkia pitävät.
Joulupäivä valkeni kahdeksan asteen pakkasessa. Jää oli vankistunut parilla sentillä. Vaimoni 85-vuotias isä ajeli taas pienellä Pösöllään Loimaalta kinkkua syömään. Auton hän joutui vaihtamaan 2000-luvun malliin kolaroituaan kolmisen suvea sitten vuoden 1987 Corollansa. Hän toi mökille lapsenlapsenlapselleen tekemänsä upean sängyn ja paluumatkalla käännyttyään juuri Valkeakosken suuntaan ajautui vastaantuleva maasturi papan kaistalle. Volvo repi Toyotan kuskinpuoleisen sivun ruvelle ja tökkäsi tyhjän peräkärrin kulmaan. Vetokoukku napsahti poikki ja jullikka vaelsi omia aikojaan ojan pohjalle. Kolarin aiheuttanut mies ei ollut juovuksissa, mutta lienee perässä ajaneen mukaan räplännyt kännykkää tai touhunnut jotakin muuta ajamiseen liittymätöntä. Ajoneuvo kun oli seilannut Valkeakoskelta asti tien reunasta toiseen. Appiukolleni ei onneksi käynyt kuinkaan ja matkakin jatkui vanhalla palvelijalla. Kärry jäi odottamaan vakuutusyhtiön toimenpiteitä ja myös vetoauto lunastettiin sittemmin kohtalaisella summalla ajopelin kuntoon ja ikään nähden. Kun pappa seuraavan kerran laskeutui mäkeä alas mökille, kysyin nykyisen alle tonnin painoisen ykkösluokan auton hintaa. Vastaus kuului: ”Kympin kilo.”
Tällä kertaa vaimoni isä toi sorvaamiaan hienoja kynttilälyhtyjä, joiden sisällä led-kynttilät tuikkivat mukavasti. Puiset kahvipannut jo tiedettiin, niitä hän nosteli auton perästä lisää. Mahtavia taideteoksia, joiden aidon kuparinvärin etsinnässä piti kuulemma tehdä lukuisia sekoituskokeiluita. Pappa on aina tehnyt puusta ja metallista kaikenlaista laadukasta sekä kaunista. Huonekaluja, majakoita, muumitaloja, linnoja torneineen, kuorma-autoja, pieniä kaivinkoneita, keinuhevosia, formuloita, enkeleitä, puutarhakalusteita, ruumisarkkuja (yhden muun muassa minulle), tuhkauurnan tyttärelleen ja niin edelleen. Ammattinaan hän teki pitkää päivää maanviljelijänä ja kanafarmarina.
Anopin kuoltua syöpään 2012 vanha mies jäi yksin isoon taloon. Vaimonsa sairastelun aikana hän opetteli kokkaaman kotiruokaa ja tekemään muita taloustöitä. Lisäksi vielä kylmä- ja lämminsavulohta, lihan savustamista etc. Tämmöisiä 1932 syntyneet maalaismiehet eivät juuri liene aikaisemmin harrastaneet. Appiukko osti läppärin opetellen pääsääntöisesti omin päin sen käytön. Koneelta löytyy apu jatkuvaan tiedonjanoon. Samoin uusia ideoita rakentamiseen ja harrastuksiin. Kuvaavaa oli, miten mies tuohtui meille, kun emme hallinneet skype-puheluita. Miltei kielitaidoton pappa kävi vielä parina talvena yksin asuntoautolla Portugalissa. Nyt hän pitäytyy kotimaan matkailussa. Kylvö- ja puintiaikaan mies tekee täyttä päivää poikansa apuna sekä tuurailee usein suuressa munituskanalassa. Pyörällä ja jalan paljon liikkuva sosiaalinen ikäihminen hakeutuu kerran, pari viikossa yhteisiin harrastuksiin. Papan mielihommaa on väitellä etenkin vanhimman tyttärenpoikansa kanssa milloin mistäkin. Kuten esimerkiksi häkäkaasujen koostumuksesta ja ominaisuuksista. Kaksikkoa kuunnellessa tuli mieleeni oikeuslääketieteen luento päällystökurssilla 1987, jolloin professori sanoi, ettei ole vaarallisempaa ihmistä kuin maalainen pellin varressa.
Joulumieleni koheni entisestään katsellessani virkeää appiukkoani inttämässä vanhimman poikani kanssa. Tästä saisivat poliitikot ilmaiseksi lääkkeitä ikäihmisten jaksamiseen. Hyvä tuuri on seurannut miestä. Sairaudet ja isot onnettomuudet näyttävät kiertäneen hänet. Terveet elämäntavat ja luja kunto sekä tahto taidon kera lienevät siivittäneet ihmisarvoiseen loppuelämään. Hyvä, kun Volvo osui peräkärrin kulmaan eikä Toyotan keulaan.
Illalla alkoi lumisade ja pakkanen lauhtui asteeseen. Tapanin aamuna 26.12.2017 näkyi lumikerros kasvaneen viidellä sentillä. Keli kävi suojan puolella jatkaen sahaamistaan ja kääntyen taas ennen puolta päivää miinusmerkkiseksi. Tein parin tunnin lumityöt siistien pihan mieleiseeni kuntoon. Naputtelin klapejakin suoraan kantimiin, kun en viitsinyt liiteristä kerätä. Emäntä laittoi jouluruokien tähteitä tarjolle. Syötyämme suuntasimme kohti Espoota ja Helsinkiä. Minun pitäisi vielä käydä kymmenkunta kertaa töissä, sitten lomalle ja eläkkeelle. Teillä ei esiintynyt minkäännäköistä ruuhkaa ja muutenkin tuntui matkanteko tällä kertaa hyvin helpolta – jostakin syystä.
