Sudet ja koirat valtaavat Kimmo Pyykkö -taidemuseon

Samuli Heimosen näyttely Monesta yksi pohtii suden ja koiran suhdetta. Kuvassa teos E Pluribus Unum, 2018.

Kimmo Pyykkö -taidemuseossa tuoksuu maali. Pitkänhuiskea kuvataitelija Samuli Heimonen vetää vielä viimeisteleviä vetoja teoksiinsa.

– Ei näistä nyt mikään ole noussut suosikiksi, näen ripustusvaiheessa vain virheitä. Lempityöt paljastuvat sitten myöhemmin, Heimonen tuumaa.

Näyttelyn teoksissa nähdään taiteilijaa pitkään kiinnostaneita aiheita, susia ja koiria. Uusissa maalauksissa tutut hahmot kuitenkin uudistuvat mosaiikkimaisen maalaustavan avulla. Maalaukset ovat valmistuneet vuosien 2018 ja 2019 aikana, ja suurin osa teoksista on ensimmäistä kertaa julkisesti esillä.

Näyttelyn nimi ”Monesta yksi” on suomennos latinankielisestä fraasista ”E Pluribus Unum”. Heimosen näyttelyssä se viittaa mosaiikkeihin ja kuvan rakentamiseen osien kautta kohti yhtä kokonaisuutta.

– Viehätys maalata maalausta kuin tekisi mosaiikkia piilee sen rakentelevassa luonteessa, Heimonen kertoo.

– Laajemmassa mielessä minua kiinnostaa, minkälaisia suurempia kuvia me ihmiset toiminnallamme ja unelmillamme muodostamme. Mihin kohtaan maailmassa oma palasemme kiinnittyy ja mitä kuvaa se rakentaa, taiteilija jatkaa.

Koira ja susi kolikon kääntöpuolet

Koira ja susi muodostavat Heimosen mukaan kolikon kääntöpuolet. Hän viehättyi vanhasta pyhimystarinasta, jossa Pyhä Franciscus kesyttää Gubbion kaupunkia riivanneen suden. Suden kanssa tehdään sopimus ja se muuttaa kaupunkiin asumaan.

– Suurpedoillekin on paikkansa, siksi haluan tehdä sudesta tutumpaa ja personoida sitä. Pelkkään susi-sanaan liittyy lähtökohtaisesti voimakas negatiivisuus. Toki susia saa pelätä, mutta kyllä me mahdumme elämään rinnakkain.

Heimosen teoksissa sudet ja koirat vuorottelevat.

– Toinen on alkuperäinen ja täydellisen itsenäinen. Toinen taas ihmisen armoilla elävä eläin, jolla on miellyttämisen tarve. Nämä puolet löytyvät ihmisistäkin.

Rakkaus eläinteemaan on syntynyt omista koirista. Aiemmin Heimosen aiheita olivat veneet ja rakennukset, sitten arkkitehtuuri yhdistyi eläimiin  ja nyt eläimet ovat vallanneet koko näyttelyn.

Harlekiini 2 -teoksessa voi katsoa Heimosen omaa koiraa, Mörköä.

– Mörkö on ystävällinen, pitkämielinen ja rauhallinen kaveri, josta kyllä löytyy ruutiakin. Se on valkoinen paimenkoira ja hyvin kiintynyt ihmiseen. Se ei karkaa koskaan.

 

Samuli Heimosen Monesta yksi -näyttely Kimmo Pyykkö -taidemuseon kahdessa kerroksessa 26.1.–19.5.2019.