Nöyrä kansa

Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaa-ajanasukas.

Teimme marraskuussa 2018 syntiä kymmenien tuhansien suomalaisten tavoin matkustamalla viikoksi Suomea lämpimämpään, valoisampaan ja kuivempaan ympäristöön. Tällä kerralla Madeiralle. Tilasin taksin vanhaan tapaan puhelimella, iloinen ääni kertoi sen tulevan tuossa tuokiossa. Samalla rapsahti kännykään viesti, mistä pirssin lähestymistä pystyi seuraamaan kartalta. Karttapohjan pampulat eivät juuri liikkuneet, sen sijaan Lönnrotinkatua myöten valui keltainen vapaavalo kiinteästi katolla loistaen useita tilaamani TaksiHelsingin vossikoita. Puolen tunnin odottelun jälkeen saapui tällä kertaa ihan supisuomalainen kyytimiehemme nasauttaen taksamittariin pohjahinnaksi 3,90 euroa. Ikinä en ennen ole niin hiljaisesta maksullisesta vauhdista nauttinut pääkaupungissa ennen kuutta aamulla. Onneksi vanhat ihmiset lähtevät reissuun ajoissa.

Ihan asiallinen kuski murahteli Mäkelänkadulla jotakin poliisin harrastamasta pikkusieluisesta nopeusvalvonnasta. Perillä mittari osoitti maksun määräksi 53 euroa 50 senttiä. Jo Helsinki-Vantaan lähtötiskillä valiteltiin lennon lähtevän alkuperäistä suunnitelmaa jonkun verran myöhemmin. Ilmaan päästiin ja tyypillinen menomatkan mukava ilmapiiri vallitsi. Kuuntelin mielelläni edessä istuvan lapsiperheen täynnä odotuksia pullistelevaa keskustelua. Kuuden tunnin lennon jälkeen tavoitimme kohdesaaren ja kippari ilmoitti tuulen äityneen niin kovaksi, että joudumme hiukan odottelemaan laskeutumislupaa. Pyörimme lentokentän tuntumassa ympyrää tunnin verran. Sitten tuli ilmoitus, että laskeudumme tankkaamaan läheiseen Porto Santokseen.

Tankkaustauon jälkeen jälleen siiville ja vartin päästä kiersimme taas rinkiä Madeiran yläpuolella. Nyt puolisen tuntia, jonka jälkeen ilmoitettiin meidän ajavan yöksi Teneriffalle. Määränpää muuttui Las Palmasiksi sen paremman hotellikapasiteetin takia. Siellä kaikki järjestyi viimeisen päälle. Sulavasti busseihin ja hyvätasoiseen majapaikkaan, missä tarjottiin matkalaisille mittava buffet-illallinen ruokajuomineen. Aamulla linja-autot noutivat meidät ennen kuutta ja nopean lähtöselvityksen jälkeen istuimme tutussa koneessa samoilla paikoilla. Turvatarkastuksessa hieman ihmeteltiin eilen lentokoneesta mukaan työnnettyjä ympäristöoppia harrastaneita tiukasti suljettuja ostoksia.

Sitä en tiedä, mitä hotellihuoneissa tai hiljaisella äänellä puhuttiin. Kukaan ei ääneen valittanut. Ylimääräisestä tarjotusta mehulasista kiitettiin koneen ajaessa ympyrää. Lapset jaksoivat näpytellä urheina tablettejaan ja kännyköitään. Vitsiä viskeltiin, kun yhden kohteen sijasta päästiin näkemään kolme. Kaikki tulivat ajoissa ja hyvässä kunnossa aamulla busseille.

Perille kohteeseen ehdittiin siis vajaa vuorokausi myöhässä. Taisivat viimeiset vaatteet vasta siirtyä matka-askeista komeroihin, kun tekstari piippasi matkayhtiön korvaavan yhden vuorokauden verran lomamatkaa. Saarella joka vuosi kolme viikkoa lomaileva tuttavamme kertoi seuranneensa meininkiä lentoasemalla eilen. 25 lentoa oli peruttu ennen meitä ja päivän mittaan tuulessa laskeutui ainoastaan Finnair säännöstön sallimalla konetyypillä.

Lasse Lehtinen kirjoitti kolumnissaan lomalentelystä ja sen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Viisaasti kirjoitti, kuten aina. Kiistaton tosiasia on, että japanilaisella perheautolla saa puksutella säädylliset vuosittaiset kilometrit ainakin vuosikymmenen samalla saastutuksella kuin nelihenkinen perhe lentää Thaimaaseen ja takaisin. Yksikään poliitikko ei lähde ennen huhtikuuta 2019 oikeasti kieltämään tai rajoittamaan lomalentoja. Jokaisen puolueen äänestäjistä löytyy kohtalaisen iso joukko ihmisiä, jotka pitävät oikeutenaan käydä ainakin yhden kerran vuodessa ulkomailla lomailemassa, mikäli varat riittävät. Läheskään kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole. Monelle se tarkoittaa tiukkaa taloutta pitkin vuotta, jotta säästöä syntyy riittävästi. Samalla tavalla ajattelen myös minä. Täytin 19 vuotta, kun pääsin ensimmäisen kerran elämässäni lentämään Kalevi Keihäsen kyydillä Kyprokselle. Nyt eläkkeellä haluaisin vielä kulkea ehkä kerran vuodessa kotimaan rajojen ulkopuolelle niin kauan kun kuntoa ja tolkkua piisaa.

Muistelin viikon päästä palatessamme koneessa menomatkalla näytöltä tullutta tiedotetta, missä brittiläinen lentoyhtiö kertoi siirtyneensä ympäristöystävällisempään ajatteluun vähentämällä ja kierrättämällä muoviastioita. Kymmenen kierrosta Madeiran yläpuolella ja kaksi ylimääräistä laskua sekä nousua. Vakavilla asioissa ei pitäisi leikitellä, mutta näin teen. Tilasin itselleni kaksi gintonicia. Mutta pyysin vain yhden muovilasin.

Tulimme illalla vesisateiselle Helsinki-Vantaalle. Ennen pirssit odottelivat oven vieressä, nyt piti mennä muutamat kymmenet metrit valitsemaan taksiuudistuksen mukanaan tuomista taksijonoista se edullisin. Monet firmat näyttivät tappelevan markkinoista ja autoja seisoi kentällä kosolti. Kelistä johtuen työnnyimme lähimmän jonon ensimmäiseen vapaaseen mersuun. Kuski tiedusteli suomea murtaen, että ajetaanko mittarilla vai kiinteällä hinnalla Lönkalle. Kysyin sopimustaksan ja kuljettaja kertoi maksuksi 39 euroa. Tähän päädyttiin. En nöyränä miehenä kysellyt enempää, kun en kysellyt viikkoa aikaisemminkaan saman matkan miltei 15 euroa kovemman hinnan perusteita.

Eläkeläisystäväni ajelee pääasiassa ajankulukseen silloin tällöin mittariautoa Mäntsälässä. Heti uudistuksen jälkeen isäntä soitti tarjoten KELA-kyytikeikanajoa asemapaikkana Joensuu: ”Asut hotellissa ja kyyditset yhteiskunnan varoilla viikon ihmisiä siihen saakka, kun paikalliset toimijat saavat vaatimukset täyttävää kalustoa tarvetta vastaavasti.” KELA- ja taksiuudistukset eivät sinänsä liittyneet toisiinsa, osuivat vaan samalle päivämäärälle. En tiedä, kuinka taksiuudistus on toteutunut Sydän-Hämeessä. Takavuosina kävin Liekissä silloin tällöin laulamassa karaokea. Soitin Lehtelän Hannulle. Hanski haki minut mökiltä ja palautti yöllä. Jos hänelle itselleen sattui lauluvuoro, yrittäjä antoi sopivan numeron johon pirauttaa.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.