Nallen kanssa pääsee museoon viikonloppuna

Kirsi-Leena Jaatinen on nallejen ystävä. Hänen pienistä pehmoleluista tekemänsä taulut ovat ensi kertaa yleisön nähtävillä Mobilian Nalleviikonloppuna. Kuva: Elina Kytölä/Mobilia

Kangasalan Mobiliassa vietetään nalleviikonloppua kansainvälisen Nallepäivän kunniaksi. Nallepäivää vietetään vuosittain presidentti Theodore Rooseveltin syntymäpäivänä 27.10.

Oma nalle on mahdollista tuoda museovierailulle Mobiliaan kolmen päivän aikana, sillä Nallepäivää juhlistetaan jo perjantaista 25.10. alkaen. Rahtarit ry tarjoaa kaikille oman nallen kanssa museoon saapuville heijastimen syyspimeiden turvaksi. Nallebongaus järjestetään Keskustalon näyttelyissä. Näyttelyhalliin on piiloutunut useita erikokoisia pehmonalleja, joita lapset pääsevät etsimään. Piirustuspaikalla pääsee taiteilemaan omasta nallestaan muotokuvan.

Nalleviikonlopun ajan nähtävillä on Kirsi-Leena Jaatisen nalletaulujen myyntinäyttely. Yleisö pääsee äänestämään suosikkiaan töistä.

Kirsi-Leena Jaatinen on aikanaan ollut mukana perustamassa Kangasalan SPR:n kirpputoria. Kirpputoria pyörittäessään hän on havainnut, että kirpputorille kertyy paljon tavaraa, joka ei liiku eteenpäin.

– Mietin lahjaideoita lapsille, joilla on jo kaikkea, ja yhtäkkiä kekkasin, että voisin hyödyntää kirpputorille kertyviä pieniä pehmoleluja tauluiksi. Mobiliassa tuli hieman vahingossa mainittua harrastuksestani, ja niinpä taulut pääsevät nyt ensimmäistä kertaa yleisön nähtäville.

Nalleviikonloppu Mobiliassa 25.–27.10.klo 10–16. Lapset (ja nallet) pääsevät maksavan aikuisen mukana ilmaiseksi Mobilian näyttelyihin.