Tiina Lammisen näyttely päättää gallerian näyttelyvuoden

Tiina Lamminen: Martérlý. Tussi, guassi ja akryyli kankaalle 2019.

Taidemaalari Tiina Lammisen näyttely Maisemamaalausta Kangasala-talon galleriassa on avautunut. Lammisen teokset ovat syntyneet vuosina 2016 – 2019.

– Jostakin uskottavasta perustelusta johtuen minulla oli taiteilijan työssäni useamman vuoden jakso, jona vain piirsin. Lyijykynä oli aina saatavilla, paperilehtiö mukana. Kun sitten olisin halunnut maalata, huomasin etten osannut enää ilmaista itseäni maalaamalla, värini olivat kadoksissa. Silloin tukeuduin omaan mieliväriini, keltaiseen, ja aloitin maalaamisen tussilla. Piirsin siveltimellä ja kulutin akryylipohjaisella väritussilla pitkäkarvaiset näädänkarvasiveltimeni loppuun, Tiina Lamminen kertoo.

Lamminen on tapetoinut Kangasala-talon gallerian seinät japaninpaperiarkeilla, joita hän on liimannut päällekkäin ja vierekkäin. Valkoisiin paperiarkkeihin on maalattu toisteisesti samaa rantamaisemaa, maiseman ääriviivojen kautta. Paperoinnin päälle Lamminen on ripustanut musta- ja valkopohjaisia maalauspohjia, joihin hän on myös maalannut maisemia.

– Aiheena on Ruoveden maisema, Pekkalan lahti. Toistan maisemaa yhä uudelleen, useita vuosia. Aikaisempaan ajatteluuni verrattuna, jossa valittu aihe oli tärkeintä, lasken nyt aiheen saavuttamiseen käyttämäni ajan ja tarmon, rituaalin ja liikkeen (maiseman luokse menemisen) tietoisesti osaksi työn kokonaisuutta.

Tarkemmin katsoen paperiarkeissa onkin useita maisemia.

– Maalaan toistuvasti, paitsi Pekkalan lahtea, niin myös yhtä maisemaa Baijerissa ja kolmatta Unkarissa. Olen maalannut toista maisemaa ja kantanut mukanani toista maiseman maalaamisen kokemusta.

Lamminen kertoo maalaavansa maisemaa tutuksi ja toisaalta maalaamalla hän pitää sitä etäällä.

– Jälkikäteen olen ajatellut, että kai se on joku muistamisen tai abstrahoinnin prosessi. Oman elämän merkityksellisyyden näkyväksi rakentamista maalaamisen kautta.

Lamminen maalaan maisemaa ja tutkii taiteen teosluonnetta: sitä milloin maalaus muuttuu luonnoksesta teokseksi.

– Näyttely kertoo työskentelyni luonteesta, siitä ettei ole syytä osoittaa alkua tai loppua. Vaan on niin, että jokaisena päivä saa ottaa hieman keltaista maalia ja maalata.

Tiina Lammisen näyttely Maisemamaalausta  6.11.– 21.12. Kangasala-talon galleriassa. Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 1.12. klo 14.