Hankimme sähköttömän mökin vaikeakulkuisen tien päästä syksyllä 1993. Ensimmäisen peräkkäisistä neljännesvuosisadan jouluista vietimme Riukusillassa heti tuoreeltaan samana vuonna. Pirtin pohjapinta-alaksi sauna mukaan luettuna laskettiin vajaat 50 neliömetriä, laajennus toteutettiin 2010 ensimmäisten lastenlasten syntyessä rikastuttamaan elämäämme.
Pienessä tuvassa viisihenkisen perheen tunnelma kehkeytyi talvella varsin tiiviiksi muulloinkin kuin jouluna. Kymmenen ikävuoden kahta puolta käyvät kolme poikaamme pitivät asiasta huolen. He asustelivat varaavan takan yläpuolella savupiipun tuntumassa sijaitsevalla parvella aamut, illat ja yöt pukeutuneina pääasiallisesti sylttääntyneisiin kalsareihin. Tasainen murina kuului koko ajan ja joka kolmas minuutti syntyi tappelu. Päivällä ottelut jatkuivat saman kaavan mukaan oman rannan jäällä luistimet jalassa räkätappien kirnutessa punoittavissa nenissä. Usko pukkiin karisi Vantaan Koivupäässä, kun pienet miehet tunnistivat naapurin Pekan tämän kumisaappaista.
Pelkäsimme poikien mökki-innon laantuvan murrosiässä. Aitooseen heidät kuitenkin sai joululomilla helposti. Nykyajan vimpaimet puuttuivat, mutta parvella hypähteli toki Super Mario ja johtimen päässä sijaitsevalla pyssyllä ammuttiin mulkosilmätelkkarista ankkoja. Samainen Nintendo viihdyttää edelleen myös lapsenlapsiamme. Tuntuvat isätkin kisoihin osallistuvan välillä varsin äänekkäästi.
Kaksospoikamme näkivät ison vaivan yläasteen viimeisellä luokalla repimällä keskiarvonsa reilusti päälle yhdeksään, jotta pääsivät Ressun lukioon. Yrityksen onnistuttua he kertoivat minulle aikeistaan suorittaa asepalveluksensa laskuvarjojoukoissa. Kerroin tosiasioita rankasta pääsykokeesta, jolloin koulukirjat saivat uuden merkityksen. Niitä mitattiin reppuun kahdeksan kiloa ja nuoret miehet säntäsivät aamulenkille ennen kuutta taakka selässään viisi kertaa viikossa. Yhtenä pääsykokeena piti hiihtää sotaväen suksilla kymmenen kilometriä. Ensin vitonen kapiaisen perässä ja sitten toinen rupeama niin kovaa kuin pääsee. Laji näyttäytyi eteläisen Suomen 1980-luvun puolivälissä syntyneille outona, sillä Vantaalla ala-astetta 1990 – luvulla käyneet eivät paljon hiihtämään päässeet.
LJK:n pääsykoe järjestettiin Utissa tammikuussa 2003. Minä hankin syksyllä 2001 pojille Ruotsin armeijan ylijäämäsukset ja alumiinisauvat. Eräkaupasta haettiin huopatäytteiset nokialaiset kumisaappaat. Opastin sinänsä melko yksinkertaisen lajin saloihin. Heti lumien tultua alkoi ankara murtomaahiihtäminen Jouttijärven jäällä jokainen viikonloppu ja talvi-sekä joululomilla. Vuoden 2002 loppupuolella iskivät julmat pakkaset, mutta miehet eivät luovuttaneet. Yhtenä päivänä mittarit näyttivät yli kolmeakymppiä, jolloin äiti esti ladulle lähdön. Ukot läpäisivät pääsykokeet helposti ja kävivät pokkaamassa ihan kelvolliset ylioppilastodistukset sotilaspuvut päällä, kun palvelukseen piti astua 22.4. eli reilu kuukausi ennen lakkiaisia.
Vuodesta 2010 täysin uutta sisältöä juhlapyhien viettoon ovat luonnollisesti luoneet lapsenlapset. Joulupukki palasi vuosien jälkeen aaton vieraaksi. Pienet tuntuvat viihtyvän mökkiolosuhteissa muulloinkin kuin päivänä, jolloin paketit levitellään pirtin lattialle. Mikäpä sen hienompaa. Joulu 2018 näyttäytyi kelien puolesta mukavan talvisena. Minä eläkeläisenä sain lähteä pitkään juhlarupeamaan perjantaina 21.12. vapaaherrana ja palata työpaineitta takaisin Helsinkiin sunnuntaina 30.12. Säät pysyivät pääsääntöisesti pakkasella, eikä plussan puolella välillä pyörähtänyt ulkoilma lumia kyennyt tyystin sulattamaan. Lapset ja heidän perheensä sekä 86-vuotias appiukko kävivät kaikki jossakin kohti juhlapyhiä perinteisillä aterioilla sekä yökylässä.
Ammattitaitoinen Aitoon Erkki-pukki viihdytti aattona asianmukaisesti. Mökille tullessamme mittasin jäätä reilut parikymmentä senttiä ja niinpä kolasin lapsenlapsilleni sekä vähän muillekin kunnon kentän. Vielä murjoin jäälle myös jonkunmoisen ympyrän. Nuorin pojantyttäremme Ilta sisäisti talviurheilun täydellisesti ja viihtyi erinomaisesti potkukelkan kyydissä. Poikamme katsoivat arvostelevasti järjestelyjä lausuen: ”Et muuten ikinä tehnyt meille näin isoa ja tarkkaan kolattua kenttää.”
