
– Välillä oli tunne, ettei peli oikein lähde lentoon missään vaiheessa… mutta se johtui ilmeisesti siitä, että perustasomme alkaa olla sen verran hyvä, Pälkäneen Luja-Lukon valmentaja Heikki Kosonen tunnustaa.
Luja-Lukko kärsi syksyn ainoan tappionsa marraskuussa Vilppulan Tähden vieraana, ja tuolloinkin häviötä oli vahvasti edesauttamassa Tähteä vahvistanut entinen maajoukkuepeluri ja maailmaa valloittanut Matti Hietanen. Vaikka Hietanen voitti pälkäneläiset miltei yksin, Luja-Lukon Kosonen ei harmittele lajilegendan mukanaoloa – päinvastoin.
– Hurjien hyökkäystehojen lisäksi hän oli myös kentän paras puolustaja. On hienoa, että meidän pelaajamme pääsivät näkemään, millainen on todella hyvä pelaaja. Se antoi myös hyvää motivaatiota omaan harjoitteluun.
Tuloksellisesti kuluva kausi on pälkäneläisittäin sujunut mainiosti. Hyökkäyspelissä tilastot osoittavat joukkueen olevan viime kautta edellä, ja myös syöttöruudussa on tekemistä saatu petrattua.
Kosonen uskoo, että tasaisesti käyneestä Luja-Lukon moottorista on vielä otettavissa irti lisätehoja harjoittelua keventämällä. Tämä tullee tarpeeseen, jos pälkäneläisjoukkue pystyy jatkamaan hyvällä tasolla läpi alkuvuoden ja eteen ilmestyy ovi nousukarsintoihin, jotka Kosonen huomioi toistaiseksi vain sivulauseessa.
Urakka kohti lohkovoittoa jatkuu lauantaina Hollolassa Salpiksen vieraana ja sunnuntaina Pälkäneellä, jonne saapuu Luja-Lukolle toistaiseksi sen ainoan tappion tällä kaudella tarjonnut Vilppulan Tähti.