Jopa tämmöinen liki neljä vuosikymmentä sitten vanhanaikaisesti laillistettu parisuhde edellyttää vaalimista. Uusi tilanne, kun kohta yhden vuodenkierron olemme molemmat eläneet ilman päivittäistä palkkatyövelvoitetta. Yhteistä aikaa karttuu kosolti. Entistä tärkeämpänä näen kummankin omat harrastukset ja irtiotot kotoa. Käymme eri kuntosaleilla, vaimo hiihtelee viikon kevättalvella omissa porukoissaan Lapissa ja vaeltelee toisen syksyisin. On marttoja ja heidän reissujaan sekä kokoontumisiaan. Myös muuta naisverkostoitumista. Minä möyrötän pitempinä erorupeamina yleensä yksin Luopioisten mökillä ja nautin.
Yhteisiä reissuja heitämme suurin piirtein saman verran kuin ennen eläkkeelle jäämistä. Äkkilähdöt kerran vuodessa Tallinnaan onnistuvat arkena hävettävän helposti, kun laivarantaan karttuu matkaa vähän yli kaksi kilometriä. Katselimme yhtenä maanantaina illan suussa tulevan keskiviikon allakat todeten ne tyhjiksi. Näpyttelin netistä laiva-aamiaiset ja edestakaiset matkat nimellisin kustannuksin. Saman tien pompahtivat sähköpostiin laivaannousukortit, joissa merkinnät maksetuista aamiaisista. Kännykän silmää piti näyttää automaattiportille kerran mennen tullen. Ravintolaan kävellessä sentään ihminen tuon totesi.
Lähdimme kävelemään kotoa kello 6.20. Google arvioi matkan kestoksi 32 minuuttia. Jalkavan rouvan perässä kului vain 24 minuuttia, kun hän omasta mielestään joutui takiani himmailemaan. Laiva irtosi kaijasta kello 7.30, jolloin jo lopettelimme tukevaa aamiaista. Parin tunnin perästä laskeuduimme kävelysiltaa myöten terminaaliin ulkomailla. Saapastelimme pienessä tihkusateessa uuteen Kumu-kulttuurikeskukseen, missä kolmessa kerroksessa tarjottiin taidetta moneen makuun satavuotiaista upeista öljyvärimaalauksista katossa roikkuvaan sähkövispilään. Siihen oli kiinnitetty pölyhuiska ja aika-ajoin tuo luomus pärähti pyörimään. Hieno homma!
Takaisin käyskentelimme Viru-keskuksen kautta, missä ruoka kuitenkin kustantaa hivenen vähemmän kuin Helsingissä. Olut sekä viini paljonkin vähemmän verrattuna Suomen ravintolahintoihin. Vielä pieni jalkamatka uuteen ajanmukaiseen terminaaliin aluksen lähtiessä kello 16.30.
Tulomatkalla yritin esittää vaimolleni eläkeläisten yhteistä tekemistä. Kävin hakemassa laivakaupasta kaksi laatikollista kotimaan tasoon verrattuna tasan puolet edullisempaa keskiolutta. Aiemmin olin tehnyt rannassa reppuuni maltilliset alkoholiostokset. Lupasin tietenkin kantaa evääni kotiin itse ja ehdotin, että matkakumppanini hankkisi viinipitoista kannettavaa itselleen pääasiassa omaan käyttöönsä. Silmäilyt eivät tällä kertaa suuntautuneet minuun rakastavina. Pikemminkin halveksivina. Vetosin naapuripöydän näkymään. Siellä isäntä näkyi hankkineen joltakin reissulta ylen huterat olutkärryt, joissa kiikkui valmiiksi kolme kaljalaatikkoa. Siihen alettiin yhdessä tuumin köyttää lisäksi kahta pienikokoista matkalaukkua, joista oli juuri nostettu ravintolapöytään purtavaa tiskiltä haettujen oluiden kaveriksi. Toimenpide osoittautui yllättävän hankalaksi emännän osallistuessa toimeen aktiivisesti. Operaatio kesti reilun vartin ja autotarvikeliikkeestä hankitut sidontaliinat punoutuivat lastin ympärille näennäisen tukevasti.
Paatti rantautui kello 18.30. Ulos päästyämme teki kutosen ratikka juuri lähtöä ja loikimme kyytiin. Pois jäimme kotitalon nurkalla ja katsoin kotioven avattuani kelloa. Se näytti aikaa 18.52. Yhteistä matkaa karttui aktiivisuusrannekkeiden mukaan noin 13 kilometriä ja askeleita vajaat 20 000. Ikäihmisten liikuntaa suositukset ylittäen.
Korostan etuoikeutettua asemaamme muualla Suomessa asuviin verrattuna. Pääkaupunkiseudulla asustelee puolitoista miljoonaa ihmistä joukossa erittäin suuri määrä meitä joutilaita. Väkimäärä lisääntyy tasaisesti. Tämänkaltainen reissuaminen ei maksa käytännössä mitään, kun laivakaupasta lyödään kaupantekijäisiksi ilmaiskuponkeja. Hyttiä ei päivämatkalainen tarvitse. Budjettien laatijat joutuvat kynsimään korvallistaan miettiessään alkoholi- ja tupakkaverojen korottamista. Tiedän paljon eläkeläisiä, jotka poikkeavat usein naapurimaahan päiväseltään syömään kunnolla, parturiin, kauneushoitolaan, hammaslääkäriin, silmälasikauppaan, apteekkiin ja niin edelleen. Kun Latvian takia myös Viro joutui alentamaan alkoholiveroaan, on syy kuljetella saunakaljat tulomatkalla.
Mitä kauemmaksi satamasta sisämaahan mennään, sitä vähemmän päivämatkailussa on järkeä. Siteeraan taas vapaa-ajan laitikkalalaista Seppo Hovia: ”On onni, kun saa asua sekä maalla että kaupungissa”. Lisään siihen vielä, että me mökkiläiset voimme ottaa asumismuodoista rusinat pullasta. Kuten yhdessä tekemisen hienoimmat hetket vapaa-ajanasunnolla. Kummankin puuhasteltua tahoillaan pihapiirissä mennään päivittäin saunomaan perusteellisesti. Mitään ei tarvitse puhua. Hyvä niin.
