Minäkö ilmastoskeptikko? En enää. Vuosikymmen sitten matkustin laivalla New Yorkista Karibialle kolme vuorokautta. Tuona aikana en nähnyt hytin parvekkeelta mitään muuta kuin merta. Tiesin sen syväksi. Muistelin lisäksi kouluaikojen karttakirjoja. Suunnattomia sinisiä lämpäreitä ja harmaita autiomaita. Nurkkakuntaisesti mietin kotimaatamme, minkä viisimiljoonainen väestö jättää Suomen pinta-alasta valtavat alueet metsiksi tai muuten asumattomiksi. Ajattelin, ettei ihminen omilla toimillaan kykene maapalloa lämmittämään.
Viime aikoina faktoja on taottu pöytään siihen malliin, että uskoa pitää tyhmemmänkin. Suomen päästöosuudeksi koko maailman mittauksissa lasketaan noin promille. Mitättömältä kuulostaa. Arvostettu presidenttimme peräänkuuluttaa esimerkin voimaa. Jokainen voi asiaa edistää omilla valinnoillaan ja päättäjät päätöksillään. Jos ei muuten, niin rauhoittaakseen omaatuntoaan ja lievittääkseen mahdollista ilmastoahdistusta. Kuuntelen asiantuntijoita mielelläni. Ehdoton suosikkini tällä alueella on Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri Petteri Taalas, joka osaa järkevästi erottaa jyvät akanoista laittamalla asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Niinpä lautaseltani edelleenkin löytyy silloin tällöin lihaa ja Elenian toimittaman jatkuvasti siirtohinnoillaan kallistuvan mökkisähkön voisi puolestani tuottaa kokonaisuudessaan puhtaalla ydinenergialla. Saunaa ja takkaa lämmitän liian tiheään kasvaneen tonttimme harvennetuista puista. Hiilinielu näkyy pikemminkin elpyvän kuin hiipuvan runkojen vahvistuessa valossa ja vapautuneessa tilassa.
Marraskuu 2019 näyttäytyi Sydän-Hämeessä aika tavalla normaalina. Jouttijärvi jäätyi välillä pilkkimiehen kantavaksi ja sitten taas suli miltei kokonaan. Joulukuun vaihtuessa käväisi pakkanen lähes kymmenessä asteessa ja pääsin ensimmäisen kerran kyyröttämään avantoon. Tein kiireellä lumityöt, sillä seuraavalle viikolle ennustettiin lämpöasteita. Rupesin pitämään kirjaa talvisista mökkipäivistä, kun siellä lähes joka viikko kahdesta kolmeen yötä vietämme. Kriteerinä pidän jäätynyttä järveä ja ainakin nimeksi valkoista pihaa. Tukkimiehen kirjanpitoon on helmikuun puoliväliin mennessä noussut parisenkymmentä tolppaa. Aloin 1.11. odottaa talvea, mutta marraskuu vaan jatkuu – tätä kirjoittaessani jo yli sata päivää.
Joka vuosi pakkanen on kiristynyt reiluihin lukemiin yhtäjaksoisesti ainakin pariksi viikoksi. Nyt alkaa tulla kiire. Maamme näkyy jakaantuvan yhä jyrkemmin kahtia. Lapissa hanget kohoavat yli metrisiksi ja etelässä sekä lännessä tarvotaan pahimmillaan liejussa. Ilmatieteilijät pohtivat, täytyykö termisen talven määritelmä unohtaa. Vuorokauden keskilämpötilan kun pitäisi pysytellä pakkasella yhtäjaksoisesti vähintään viikon verran.
Lunta yritetään tehdä väkisellä. Sappeen hiihtokeskus tunnetaan hyvänä siitä, että rinteet lumetetaan kunnolla valmiiksi. Vasta sitten päästetään väki mäkeen. Kun kelit käyvät pakkasella, lukuisat lumitykit jysähtävät laulamaan kellonaikaan katsomatta. Näin pärjätään pitkälle kevääseen. Mutta ymmärtävätkö laskettelijat lähteä autoilemaan lumettomalta kotipihaltaan tihkusateiseen sumuun? Vantaan Hiihtoseuran puuhaihmiset näyttivät talkoovoimansa rakentamalla jollakin tavalla kilpailtavat olosuhteet Suomen Cupin osakisaan tammikuussa. Lyhyt latu oli merkitty mustaan maastoon lumella. Mietin operaation järkevyyttä ja hintaa katsellessani uutisista Lapin lumitilannetta.
Sydärin päätoimittaja arpoo, joutuuko laittamaan Talvilehden otsakkeen lainausmerkkeihin. Takavuosien käytäntö armeijasta ratkaisee määritelmäongelman helposti. Komppanian vääpeli katsoi allakasta, milloin sotilaille määrättiin päähän karvalakki. Tarkemman määrittelyn teki sulkeisia kulloinkin johtava esimies. Hän komensi reuhkan pidettäväksi joko yksin- tai kaksin kerroin.
Elävän ihmisen pään sisusta ei oikein voi tutkia. Joskus pienetkin asiat alkavat mustuttaa mieltä. Talveen tottuneen maalaispoikalähtöisen ajatukset järjestyisivät oikeaan malliin lunta kolatessa sopivassa pakkasessa. Kuukauden päästä kansaneläkeikään yltävänä koen itseni onnelliseksi, sillä suurimmaksi osaksi elonpolkuni talvet ovat olleet sopivan kylmiä ja lumisia. Toivottavasti lämpötilan nousu saadaan asettumaan niin, että lapsenlapsemme 65-vuotiaina pääsisivät halutessaan katsomaan talvea oman maamme pohjoisissa osissa.
