Saan jonkin verran palautetta näistä kirjoituksistani. Kiitän nöyrästi! Palautteisiin liittyy yleensä jokin pieni tarina joko Sydän-Hämeeseen tai syntymäkotikuntaani liittyen. Raapustelen pari mukavaa esimerkkiä.
Veikko kirjoitti tarinan, minkä hänen isänsä (1917–2003) muisteli aina, kun kotimökin rakentamisesta tuli puhetta. Sotien jälkeen Suomi kampeutui jaloilleen. Rakennettiin kiivaasti. Kaikesta oli puutetta. Rakennuspuut sahautettiin pienestä metsätilkusta. Täti antoi velkaa. Naapurit osallistuivat talkoisiin ja ihmiset auttoivat toinen toisiaan pyyteettömästi. Kesken kovan aherruksen totesi rakentaja, että naulalaatikon pohja alkaa näkyä. Kiireellä kirkonkylälle osuuskauppaan, missä rautaosastolle osunut toimitusjohtaja kysyi, mitä laitetaan. Nauloja pitäisi saada pari laatikollista. Tiskin takaa tiedusteltiin säännösten mukaan rakennuslupaa. Asiakas totesi, ettei lupaa löydy, mutta mökki on pahasti kesken. Johtaja pyysi odottamaan hetken ja kantoi kohta naulalaatikot takahuoneen ovesta.
Reijo kertoo näin. Talvista pyhäpäivää 1954 vietettiin tavan mukaan hiihdellen taikka paremminkin mäkeä laskien mitä hankalimmista töppyröistä. Niinpä sivakointiin tarkoitetut sukset eivät moista röykytystä kestäneet ja toinen napsahti poikki säleitten singahdellessa hankeen. Kahdeksanvuotiaalta karkasi itku ja räkätappi nokassa kirnuten piti asia tunnustaa isälle. Lauhkealle tuulelle sattunut kasvattaja totesi: ”Ei mitään hätää, soitetaanpa osuuskaupan johtajalle.” Niin mentiin kirkonkylään ja haettiin takaoven kautta onnelliselle pienelle miehelle uudet sivakat.
1960-luvulla alettiin urakalla pieksää hyviä uuneja kappaleiksi ja tilalle kannettiin haisevia öljykamiinoita. Meilläkin purettiin leivinuuni ja tilalle muurattiin tunnelmaa luova ja huoneilmaa kylmettävä avotakka. Hormi näet johti suoraan taivaalle. Takan kulmaan piti hankkia tukirauta. Äiti tilasi sen kirkonkylän pajalta. Me lapset vähän pelkäsimme kovaäänisiä noen mustaamia seppäveljeksiä. Minä jouduin tilauksen hakemaan. Perheemme rahavarat olivat todella niukat ja seteli taskussa saapastelin pajalle. Musta mies keskeytti askareensa ja murahteli, mikä pojalla on asiana. Sitten koppasi ahjon reunalta kauniin kierteisen tuen ja löi sen käteeni: ”Siinä on Kaarinan rauta.” Kyselin varovasti hintaa. ”Mene kotias siitä!”
15-vuotias siskoni ja 13-vuotias veljeni kävivät oppikoulua isän kuollessa 1962. Suomen oppikouluissa hyväksyttiin anomuksesta vapaaoppilaaksi köyhän perheen lapsi, joka menestyi hyvin opinnoissaan. Kahta lukuvuotta peräkkäin tämmöistä oikeutta ei myönnetty. Tuli aika maksaa lukukausimaksut ja äidillä ei kerta kaikkiaan ollut niitä rahoja. Eikä hän niitä myöskään mistään saanut. Sääntö kirjattiin armottomana. Opinnot keskeytyivät, mikäli suoritusta ei määräpäivänä koulun tilille ilmaantunut. Pankista sitten ilmoitettiin, että maksut on hoidettu. Maksajaa ei suostuttu paljastamaan. Vankka epäily hyväntekijästä kohdistui isän vanhaan ystävään.
Sydärissä kerrottiin joulukuussa paloauton hankinnasta Luopioisten kirkonkylään. Pitkään vallinnut tilannehan on, että itäinen Pälkäne tukeutuu lähes täysin vapaapalokuntiin. Kirkolla asuu palokuntalaisia, mutta lähin ajoneuvo majoittui Honkalaa vastapäätä.
Nyt Kirkonkylästä Regon hallista lähtevä ensisammutusyksikkö on Aitoon ja Rautajärven vapaapalokuntien yhteisessä omistuksessa ja huolenpidossa. Luopioisten VPK lopetti operatiivisen toiminnan muutamia vuosia sitten ja syksyllä 2019 lakkautettiin kyseinen rekisteröity yhdistys kokonaan. Yhdistyksen rahat lahjoitettiin puoliksi edellä mainituille tahoille. Varoilla hankittiin Luopioisten kirkonkylälle tämä paloauto.
Taivaalta tulee sen verran lunta, että mökkiläinen vasta harkitsee, pitääkö kolata. Samalla Facebookiin jo ilmestyvät kuvat Aitoon Petrin höyläämistä baanoista. Tänä talvenakin ainakin pari kertaa. Samassa ryhmässä tarjotaan naapuriapua milloin mihinkin asiaan. Tutut nimet sielläkin toistuvat.
Anssi laittoi tukijoukkoineen alulle joulukeräyksen. Pyhien alla kauppias jakoi mukavat lähetykset lähiseudulle pitämättä asiasta isompaa meteliä.
Kirjoitin aikaisemmin minua jopa hiukan stressanneesta laiturihankkeesta, mikä päättyi Luopioisten miesten suosiollisella avustuksella onnellisesti. Erkki auttoi minua hankkeessa ja kävi paikallakin pari kertaa mittailemassa tuhlaten omaa aikaansa. Kyselin konsultoinnin hintaa. Pyysi muistamaan iltarukouksessa.
Edellä vain joitakin pieniä poimintoja. Suurin osa teoista jää pimentoon tai vähäiselle huomiolle. Hyvä ei ole hävinnyt mihinkään. Pitää vaan osata katsoa ympärilleen.
