Korona tulee, oletko valmis?

Kirjoittaja on pälkäneläinen nuori mies.

Pälkäne ja Suomi ovat pieniä ja mitättömiä paikkoja maailman mittakaavassa. Ne ovat juuri ja juuri olemassa, vain pieniä pisteitä kartalla.

Aina kun maailmassa jotain tapahtuu, ne tuntuvat kaukaisilta asioilta. Kauheaa, maanjäristys Etelä-Amerikassa. Onneksi täällä ei voi käydä mitään samanlaista. Terrori-isku Pariisissa. Hirvittävää, mutta onneksi olemme turvassa Pälkäneellä. Virus Kiinassa? Ei se meihin voi kajota, vai mitä?

Koronan saapuminen Pälkäneelle on nyt vain ajan kysymys, ja tullessaan se rikkoo illuusion Pälkäneen koskemattomuudesta. Täällä on aina ollut turvallista ja hyvä olla. Maailman murheet ovat jääneet kauas, mutta nyt ne tulevat ryminällä pieneen turvasatamaamme.

Monille koronavirus COVID19 oli pitkään, tai on edelleen, täysin mitätön asia. Pikkuhiljaa on kuitenkin alettu heräämään todellisuuteen. Koronavirusta ei voi ohittaa missään vain olkia kohauttamalla. Asiaan täytyy suhtautua vakavasti, mutta panikoimaan ei kuitenkaan kannata ruveta.

Pälkäne on pieni paikkakunta, ja yhteisöllisyys on ollut sen vahvuuksia pitkään. Uuden uhankin edessä yhteisöllisyys on paras ase – myös koronaviruksen torjumisessa, niin hassulta kuin se kuulostaakin.

Monelle tartunta ei tunnu pelottavalta, sillä he eivät kuulu riskiryhmään. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi immuuni ja voisi esimerkiksi rikkoa karanteenia. Läheisesi voivat kuulua riskiryhmään ja jos saat tartunnan, todennäköisesti tartutat myös läheisesi, eikä kukaan halua olla vastuussa siitä, että oma rakas isoäiti tai isoisä saa tartunnan oman huolettomuuden takia.

Koronan torjunnassa tehokkaimpia aseita ovat saippua, vesi ja terve järki. Ei kannata lähteä suuriin ihmisjoukkoihin ja käsiä kannattaa – tai oikeastaan pitää – pestä.

Pälkäneelläkin koulut sulkeutuvat ja kaupoista hamstrataan vessapaperia. Korona tulee vaikuttamaan elämään myös Pälkäneellä, mutta ajattelemalla omaa napaa pitemmälle tästäkin selvitään.

Järkeä päähän ja käsipesulle.