Päättyvä talvi on osoittautumassa Suomessa pakotettujen digiloikkien talveksi.
Ensin loppuvuodesta takelteli paperipostin kulku Postin työntekijöiden lakon vuoksi. Tilanne koetteli etenkin yrityksiä, jotka toimittivat asiakkailleen näiden tilaamia tuotteita. Nyt vaikeuksissa ovat päinvastoin sellaiset toimijat, joiden palvelut perustuvat siihen, että ihmiset saapuvat fyysisesti paikalle.
Yhteistä molemmissa tilanteissa on ollut se, että katseet ovat kääntyneet voimakkaasti palveluiden tarjoamiseen sähköisesti tai jossakin aikaisemmin kokeilemattomassa muodossa. Moni toimija – ja rivikuluttaja – on elänyt uskossa, että digitaaliset palvelut ovat hyvällä tolalla tai vähintäänkin toimivat. Poikkeuksellisissa olosuhteissa käytäntö on paljastanut, että näin ei suinkaan ole. Nyt on kuitenkin monille selvää, miten ja millaisiin palveluihin on vastaavanlaisten tilanteiden varalta satsattava. Digitaalisuuden mahdollisuuksien huomioiminen tai huomioimatta jättäminen voi paikoin olla toimijoille jopa jonkinlainen kohtalonkysymys.
Ihmisten välisten kontaktien väheneminen ja yhteydenpidon siirtyminen sähköisiin välineisiin on aiheuttanut huolta siitä, vieraantuvatko ihmiset kylmään teknologiaan turvaamisen myötä entistä enemmän toisistaan. Sydän-Hämeessä tilanne on näyttäytynyt toisenlaisena. Yksittäiset toimijat Mestaruusliiga-joukkuetta myöten ovat ilmoittautuneet antamaan apua sitä tarvitseville. Pälkäneellä voimansa ovat yhdistäneet kunta, seurakunta ja ennen kaikkea valtava, alati kasvava vapaaehtoisten tekijöiden joukko. Myös paikalliset yritykset haluavat kantaa kortensa kekoon.
Koronavirusta ei kaipaa kukaan, mutta sen esiin nostama uudelleen virinnyt yhteisöllisyys on juuri sitä, mitä Pälkäneellä ja Kangasallakin on viime aikoina taidettu kovasti kaivata.
