27 neliön oma tupa ja pieni piha – Luopioinen toimii sinkkutaloprojektin veturina

Pälkäne, erityisesti Luopioinen, toimii keskuspaikkana uunituoreelle projektille, jossa selvitellään, löytyykö Suomessa kysyntää uudenlaiselle vuokra-asumiselle. Niin sanotut sinkkutalot ovat 27-neliöisiä ja niihin jokaiseen taloon kuuluu oma pihamaa.

Selvityksen keskiössä ovat Pälkäne ja erityisesti Luopioinen, mutta myös muiden alueiden mahdollisuuksia kartoitetaan. Esimerkiksi Mäntsälässä on kaavoitettuna pieni alue juuri minitaloille, ja senkin soveltuvuus hankkeelle aiotaan selvittää. Yksi kartoitettava vaihtoehto on, että osa taloista rakennettaisiin Pälkäneen alueelle ja osa muualle.

Pälkäneellä ja Luopioisissa taloja on soviteltu Viher-Kostialan jatkeeksi, Roholaan tai muille taajamassa sijaitseville sopiville tonteille. Pälkäneen talouksista lähes 40 prosenttia on yhden hengen talouksia, mutta kodeista alle kolmannes on yhden tai kahden huoneen asuntoja. Yksiöitä on vain 260 kappaletta.

Pälkäneellä ja Luopioisissa sinkkutaloja voisi nousta esimerkiksi Viher-Kostialan jatkeeksi, Roholaan tai muille taajamassa sijaitseville sopiville tonteille.

– Kun kotitaloudet alati pienenevät, pitäisi olla tarjontaa uudisrakentamisen puolella. Maallemuutosta haaveilevien kohdalla usein on niin, että pitäisi olla vuokraomakotitalo, mutta helppo sellainen. Esimerkiksi Luopioisissa nyt tekeillä olevan lähityökeskuksen myötä tässä tulisi hyvä kombo maallemuutosta haaveileville eli edullinen työpiste, kaikki arjessa tarvittavat palvelut ja miniomakotitalo kävelymatkan päässä, Sinkkutalo-projektin yhteyshenkilö Kirsi Oesch mainitsee.

Ensimmäiset 10–20 sinkkutaloa voitaisiin päästä pystyttämään jo kuluvan vuoden puolella. Ensimmäiset asukkaat voisivat päästä muuttamaan jo loppukesästä. Loput talot olisi tarkoitus pystyttää ensi vuonna, jolloin taloja olisi yhteensä noin 20 kappaletta.

Sinkkutaloihin saa halutessaan muuttaa useampikin henkilö. Asunnot on lähtökohtaisesti tarkoitus tarjota vuokralle, ja vuokrataso halutaan pitää erittäin edullisena, jotta jokaisella halukkaalla olisi niihin varaa. Talot sopivat kaikenikäisille, mutta pääkohderyhmäksi on kaavailtu eläkeläisiä, joilla on tarve muuttaa helpompaan asumismuotoon ja lähemmäksi palveluita, mutta silti halua nauttia ulkoilmasta ja puutarhatöistä omalla pienellä pihalla.

Hanketta vetää luopioislainen yritys Scandinavian Eco Villas Ltd. Projektin yhteyshenkilönä toimii Kirsi Oesch (+358 40 361 5998, kirsi.oes@visitkukkia.fi). Hankkeen pääsuunnittelija on hämeenlinnalainen Arkkitehtitoimisto Arcare Oy (Anne Ranta-Eskola), ja rakennesuunnittelusta vastaa Insinööritoimisto Seppo Luukkanen Padasjoelta.

Havainnekuva sinkkutaloista.