Kesä jonka kerran elää saan?

Olen tarkastanut autoni kellon kolmesti.

Vaikka päivämäärä sinänsä on ollut oikein, autoni tuntuu kuvittelevan, että edessä on kesä 2019. Näin ei kuitenkaan ole.

Kevät oli monin tavoin mullistava myös Pälkäneellä ja Kangasalla. Koronavirus laittoi uusiksi paitsi arjen myös juhlan, ja vaikutukset ulottuvat pitkälle kesään ja jopa syksyyn. Kesän tapahtumien järjestäjät ovat eläneet veitsen terällä jo maaliskuusta lähtien miettiessään, olisiko perinteikäs, uusi tai juuri jalansijaa saavuttanut kesätapahtuma mahdollista – tai järkevää – järjestää tulevana kesänä.

Koronaviruksen suhteen uudet käänteet ja kansalaisille annetut ohjeet ovat olleet keväällä nopeasti muuttuvia. Se on saanut monet jo siirtämään tapahtumia suosiolla ensi kesälle, mutta järjestelyvalmiudessa ja onnistumisen toivossa yhä eläviäkin edelleen on.

Tapahtumajärjestäjien tuska siirtyy tietyiltä osin myös eteenpäin. Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden kesäkalenteriin jää nyt monta tyhjää kohtaa muulla tavoin paikattavaksi. Myös lehdentekijöille kesätapahtumien toteutumisen epävarmuus, peruuntumiset ja siirtymiset ovat olleet hankala pala purtavaksi. On myönnettävä, että koskaan aiemmin ei Kesälehden tapahtumakalenteri ole ollut niin hataralla pohjalla kuin nyt. Samasta syystä juttujen sisällössä painottuvat tapahtumien sijaan ihmiset, paikat ja tarinat.

Autoradiosta ilmoille lipuviin laulun sanoihin ”Kesä jonka kerran elää sain” on helppo yhtyä – tällaista kesää monikaan ei toivo kokevansa enää toiste.

Erilainen kesä on nähtävä myös mahdollisuutena. Muuttuneen valikoiman myötä ihmisten huomio kohdistuu nyt kenties erilaisiin kesärientoihin kuin aikaisemmin, ja ensi vuonna ”jo moneen kertaan nähdyiksi” katsottujakin tapahtumia tarkastellaan uusin, innostunein silmin. Tapahtumajärjestäjät ottavat ensi kesän vastaan entistä innokkaampina tai tämän kesän jäljiltä monia uusia kokemuksia rikkaampana.

Ei silti unohdeta nauttia tästä kesästä. Itse toivon sen olevan lämmin, ja samaan valmistautuu myös autoni – ellei se sitten elä uudelleen hellekesää 2019. Mitenkään muuten en voi ymmärtää sitä, miksi kottero ei suostu antamaan minulle sisätiloihin lainkaan lämmintä ilmaa yhteistyöpyynnöistä ja lämpötilanupin raivokkaasta kääntelystä huolimatta.

Jos siis kohtaamme kesällä ja autosta noustessani vaikutan viluiselta, kenties aivastan ja kröhisen sekä piilottelen takapenkille toppatakkia, älä säikähdä liiaksi – en välttämättä ole koronan kourissa. Todennäköisemmin syy on autoni, joka tässä tapauksessa tuntuu olevan niin sanotusti viime vuoden mallia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?