Kesällä elämisen laadun parantamiseen on paljon mahdollisuuksia. Niihin tartutaan aivan luonnostaan, ihmiset lähtevät liikkeelle, monenlaista tekemistä on tarjolla, lomat alkavat ja ulkona tarkenee. Jos pukkaa liiallista hellettä, voi itseään viilentää järvessä tai paljussa. Kaduilla, kujilla ja missä vain näkee kesäilmeisiä ihmisiä ja rennompaa meininkiä.
Ensimmäinen ehto kunnolliselle nautiskelulle on, että saa kaiken kiireen ja hyörinän jälkeen sisäisen vauhtinsa rauhoittumaan ja mielen lopettamaan askartelunsa sen kanssa, mitä pitää tehdä seuraavaksi. Itsekin joskus huomasin lomarannalla maatessani, että keho oli kyllä siellä, mutta ajatus pomppi milloin mihinkin asiaan väittäen, että kyllä kohta jo pitäisi lähteä. Jos olemme koko ajan tulevassa, jää tämä hetki kuitenkin elämättä ja sen hyvä anti menee sivu suun. Kaiken lisäksi tulevaahan ei koskaan saavuta, on vain se, missä nyt olemme. Haaveilu toki on positiivista muualla liihottelua, kunhan se ei vie voimaa ja huomiota kaikesta, mitä nykyhetkellä olisi antaa.
Aikakäsityksen toinen ääripää on usein meikäläisessä tehokkuudessa ja kellontarkassa tekemisessä, toinen vaikkapa marokkolaisessa kotiympäristössäni. Siellä kun sovitaan tapaaminen johonkin aikaan, niin ainoa varma asia on, että ketään ei ole paikalla silloin tai sitä ennen. Erinäisten muuttujien summana ilmaannutaan sovittuun kohtaan joskus, usein paljonkin myöhemmin, ei aina silloinkaan. Pientä säätöä toivoisin kumpaankin tapaan. Molemmilla asennoitumisilla on sopivasti sovellettuna paikkansa: kun asioita pitää hoitaa, on hienoa, että siihen aikatauluineen voi luottaa, mutta kiireen jääminen päälle silloinkin, kun sitä ei tarvittaisi, on vain kuluttavaa ja epämukavaa. Vapaalle sopisi enemmän tuo ”katsotaan” tai ”jos luoja suo” –meininki, jonka meikäläinen perinneversio on kai ”ei tartte hötkyillä”.
Toinen haaste on kuormittavien ajatusten rauhoittuminen, varsinkin murehtimisesta luopuminen. Aaro-vaari sanoi: ”Ei pidä ratsastaa syntymättömällä hevosella”. Jossain muualla kuulin vanhoilta: ”Ei tehrä tästä ny numeroo”. Helppoahan irtipäästäminen ei ole, mutta mahdollista ainakin ajoittain. Nykyversio kaikkinaisen rauhoittumisen opetteluun on tietoinen läsnäolo ja tietoisuustaidot. Todellisuudessa sekin on muunnos vanhasta aasialaisesta filosofiasta; eipä siis tässäkään uutta auringon alla.
Näitä asioita harjoitellaan kursseilla ja terapeuttien vastaanotolla, koska ne todistetusti parantavat elämänlaatua ja hyvinvointia. Ei kuitenkaan tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan. Kaikki mahdollisuudet ovat läsnä myös ympäristössämme. Tähän hetkeen voi ankkuroitua keskittymällä ajan kanssa, vuorotellen kaikkien aistien kautta siihen, missä nyt on. Kesän huumaavat tuoksut, läheltä ja kaukaa kuuluvat äänet, kehon tuntemukset, pienet yksityiskohdat ja laajat kokonaisuudet katseen kiertäessä ympäristöämme. Veden ääni airon osuessa siihen, lihasten ja nivelten tuntemukset polkupyöräilyssä, grillin tirinä ja tuoksut, tuulessa heiluva viiri. Mihin juuri nyt voit itse suunnata aistisi?
Myös keskittyminen johonkin tekemiseen auttaa. Mikä kaappaa sinun tietoisuutesi ainakin hetkeksi? Itse olen harrastanut pistooliammuntaa. Sitä tehdessä koko maailma on vain sormi, asento, liipasin, jyvä ja taulu.
Entäpä laukkaavat, kuormittavat ajatukset: niitä tulee ja menee aivan kuin vettä Kostian-virrassa. Juuri nyt voi joko hypätä mukaan, rimpuilla ja tuskailla, tai todeta, että ne ovat vain ajatuksia, voin keskittyä muuhun. Vähitellen tätäkin voi oppia. Onnellisia ne, joille nämä asiat ovat itsestään selviä.
Aicha B.
