Ystävät Savosta kansallispuiston kupeesta tulivat kyläilemään mökillemme. Olemme pitäneet tapoinamme keskinäisissä kanssakäymisissä puuhastella muutakin kuin saunomista, syömistä ja vuosittain vähenevää virvokkeiden nauttimista. Täällä päässä Sappeen kesäteatteri yhtenä. Nyt sovimme etukäteen kohteeksi Laipanmaan.
Käytyämme lastenlasten kanssa heinäkuun alussa pyörähtämässä Ruokojärven laavulla osasin nyt varautua ennakkoon paremmin. Sieltä löytyivät tuolloin toisistaan erillään kirveeseen terä ja sen katkennut varsi. Halotut isohkot puut tuntuivat kosteilta. Joten nyt reppuun piilotettiin puukon, tulitikkujen ja eväiden lisäksi useampi pullollinen vettä sekä retkikirves. Ja myönnettäköön hieman häveten, myös muutama sytytyslappu. Takaraajoihin asianmukaiset tukevat sukat ja jalkineet.
Ennakkosuunnitelmien mukaisesti lähdimme lauantaina 18.7. liikkeelle jo ennen aamuyhdeksää, kun meteorologit ennustivat alueelle iltapäivällä hellelukemia. Tarkoituksena oli kiertää Pihtilammelta Hirvijärven kierros, reilut 12 kilometriä. Melkoisen hyvät nettisivut suosittivat kiertämään myötäpäivään, ja siinä tein keulamiehenä ensimmäisen virheen lähtiessäni kuitenkin vastapäivään.
Kuljimme helppoa tasamaata pitkulaisen Pihtilammen tuntumassa upeassa soisessa maisemassa välillä pitkospuita pitkin. Lämpötila lienee pysytellyt vielä alle kahdessakymmenessä. Lammen jätettyämme jatkui matka edelleen kohtalaisen vaivattomasti metsäisiä juurakkoisia polkuja ja välillä maastokelpoiselle ajoneuvolle tarkoitettuja väyliä. Yllättävän nopeasti saavutimme Ruokojärven laavun. Kävin naputtelemassa puita pienemmäksi omalla pienellä kirveelläni. Taukopaikan halkomisväline näkyi edelleen odottavan korjaajaansa. Tuli syttyi nopeasti, paistoimme makkaroita, söimme voileipiä ja joimme kahvia kiireettä. Kansaneläkeikäiset retkeläiset.
Toinen virheeni kartanluvussa johdatteli meidät polkujen risteyksestä noin kolmen kilometrin sakkokierrokselle ja päädyimme Rajalan torpalle. Katseltiin karttaa lämpötilan noustessa muuallakin kuin ympäröivässä ilmassa. Hyvähermoiset vaimomme eivät kuitenkaan oirehtineet itkupotkuraivariin saakka. Joitakin huomautuksia kuuntelin sissitaitoihini liittyen. Vihapuheeksi asti nekään eivät yltäneet. Totesimme, että tässä kelissä voisi olla viisainta hurauttaa pirssillä lähtöpisteeseen ja käydä sieltä tutustumassa Hirvijärven maisemiin parin, kolmen kilometrin verran.
Taksiuudistus ajoi meidät kuitenkin takaisin luontopolulle. Soitin vanhaan malliin kolmelle luopioislaiselle pirssimiehelle ajatellen homman luonnistuvan kuten pari vuotta sitten. Jos joku heistä ei olisi ajovuorossa, ohjautuisi puhelu tien päällä ajelevalle kollegalle. Kaksi kertaa kuuntelin robottiääntä, joka kertoi, että valitettavasti valitsemaanne numeroon ei nyt yhdistetä. Yhden kännykkä hälytti pontevasti minuuttitolkulla kääntymättä vastaajaan.
Niinpä lähdimme jatkamaan taivalta alkuun maantietä myöten miettien vielä vaihtoehtoja. Päästyämme infotaululle, mistä laskimme taivalta karttuvan vielä reilut viitisen kilometriä, käännyimme yksimielisesti takaisin sinipäisin tolpin merkitylle polulle. Kierroksen kävelleet tietävät, mitä reitti tarjoaa Ison Hirvijärven syrjän hankalalla ja haastavalla vuoristo-osuudella. Siksipä myötäpäivään kierrettäessä vaeltaja olisi vielä tuolloin voimissaan. Nyt alkoi vähän painaa väsy ja nesteet vajuivat puteleissa pohjilleen. Rautalammin miespuolinen vieras käy nykyään vanhan infarktin tuloksena kolmella pytyllä yhden kammion pimennyttyä. Hän joutui muutamaan kertaan istahtamaan ja huilaamaan. Vitsailimme, kuinka satakiloista ukkoa siinä maastossa kanniskellaan. Helikopterikaan ei sieltä helpolla laskutilaa löydä. Jos paikalla hoidetaan.
Vuorelta laskeuduttiin alas ja järven länsipäästä alkoi lujan nousun myötä viimeinen kilometri. Hyvin ilmastoitua korealaista ajopeliäni tervehdittiin helteisessä säässä lämpimästi. Matkan rasitukset alkoivat unohtua jo ajellessamme takaisin Jouttijärvelle samalla vaellustamme arvioiden.
Kolmanneksi virheekseni räknäsin kotikoneelta printatun aaneloseksi pienennetyn mustavalkoisen kartan. Itse reitti täytti maisemineen odotuksemme. Korppivuorelta avautuvia huikeita näkymiä haittasivat korkeaksi kasvaneet puut, joista ehkä voisi näköalatasanteiden kohdilta muutaman kumota luontoa tuhoamatta. Nettisivujen mainostamat jämäkät portaat näyttivät osin lahonneen ja katkenneen. Samoin osa pitkospuista. Vähän erikoiselta tuntui, kun kaikki reitit oli merkitty sinivärisin tolpin. Niitä sai risteyksissä joskus etsiskellä muutamia kymmeniä metrejä löytääkseen merkitylle reitille. Viittoja, joista käy selvästi ilmi määränpää, on ehdottomasti liian harvassa.
Pidimme itseämme retkeen tyytyväisinä voittajina, vaikka aikaa kuluikin liki lyhyen työpäivän verran. Vaimoni ja vieraiden erilaiset aktiivisuutta mittaavat härpäkkeet antoivat matkasta kilometrimääriä välillä 14,86 – noin 18. Laskeskelin kartan mukaan taivalta karttuneen reilut 15 kilometriä. Yli neljä vuosikymmentä sitten opeteltu passipoliisin askellus kuulemma tuntui seurueesta alkumatkasta verkkaiselta, mutta kelpasi Korppivuorella jo mainiosti.
Mökille päästyämme hain jääkaapista kylmiä juomia. Ensimmäinen nauttimani olvi ei vatsaan saakka kerennyt, se kuivahti menomatkalla limakalvoihin. Seuraavana aamuna löysin itseltäni joitakin semmoisia lihaksia, joita en aikaisemmin tiennyt kantavani.
