Välke aloitti… ja maan kilpakävelyhuippuihin kuuluva Aleksi Ojala täydensi lauseet.
Kun kävelen…
… kisassa, mietin etenkin tekniikkaa. Viimeiset kymmenen kilometriä ovat aina sellaista taistelua, mielestäni ne kisan parhaat. Silloin hakee muisti- ja mielikuvia hyvistä treeneistä ja sellaisista hetkistä, kun harjoittelusta on todella nauttinut.
Kisassa kävely on yksinkertaisen ihmisen puuhaa: mennään suljettua ympyrää, ja pääsääntöisesti käännytään aina vain vasemmalle. Vitsailimmekin keskenämme, kun Berliinissä tuli vaikeiden olosuhteiden takia paljon muun muassa lämpöhalvauksen aiheuttamia keskeytyksiä, että keskeytykset taisivat tulla sen vuoksi, kun reitillä olikin yksi käännös oikealle.
Treenilenkeillä on pakko havainnoida ympäristöä ja katsella ympärilleen. Muutama auto on töötännyt hyvinkin äänekkäästi, kun en ole kohdatessa mennyt hiekalle tien reunustalle.
Aloitin kilpakävelyn…
… puhtaan vahingon kautta. Olin Urjalassa lasten urheilukoulussa, jossa käytiin läpi monta eri lajia. Lahtisen Heikki kävi pitämässä kävelytreenit ja innosti piirinmestaruuskisaan. Ainahan kilpailuun syttyy, ja osallistuin sitten Hervannassa 2000 metrin kävelyyn 13-vuotiaiden sarjassa.
Minut hylättiin 50 metriä ennen maalia, ja vannoin isälle, etten enää ikinä tule kävelemään. Lyhyellä kävelymatkalla autolle mieli muuttui. ”Ensi vuonna harjoitellaan niin paljon, että voitan kaikki”, muistan sanoneeni isälle. Vuoden päästä Hervannassa matka oli 3000 metriä, ja voitin sen kisan.
Jatkoin myös juoksemista kilpaa 17-vuotiaaksi asti, mutta jahtasin tulosrajoja turhaan. Valmentajanani ollut Salosen Reima totesi silloin, että kannattaisiko lopettaa tuo juokseminen, kun ei siitä kumminkaan koskaan mitään tule. Reiman kanssa mentiinkin sitten yhdeksän vuotta, olympialaiset ja muut.
Mahtavin kisakokemukseni…
… on Lontoon MM-kisoista vuodelta 2017. Tiesin, että olen kovassa kunnossa ja taistelin viidelläkympillä 38 kilometriin asti mitalista. Tein pienellä riskitaktiikalla virhearvioinnin ja otin geelin normaalia aikataulua aikaisemmin. Se oli elimistön mielestä liian aikaisin ja kaikki vain tuli pihalle.
Tämän vuoden kaikki kisat ovat olleet mahtavia – on ollut positiivista kun on saanut kisata, vieläpä parantaen joka kisassa. 10 000 metriä meni ensimmäistä kertaa alle 40 minuutin, ja tasaisuuskin alkaa kahden vaikean vuoden jälkeen löytyä.
Uskon, että kilpakävelijänä…
… vahvuuksiani on ainakin se, että kestän suhteellisen paljon treeniä – kovaakin harjoittelua usein. Pystyn tekemään tuollaisen 40 kilometrin lenkin kymmenen päivän välein.
Kehitettäviä asioita on niin iso lista, ettei niitä ehkä kannata luetella.
Kilpakävely on yleisurheilun ainoa arvostelulaji. Jos riittävä määrä tuomareita sanoo kilpailun missä tahansa vaiheessa tekniikan olevan virheellinen, niin matka on sitten siinä. Kun tekniikan ja sen tekemisen kuitenkin ymmärtää, on se lastenleikkiä – ihan kuten muissakin lajeissa. Kaikki on lopulta kiinni siitä, miten henkinen puoli kestää ja onko sitä intohimoa ja paloa.
Yleensä harjoittelen…
…kävelemällä. Vuosilaskelma tälle vuodelle, viime lokakuusta tämän vuoden syyskuuhun, on 6800 kilometriä. Siitä noin 98 prosenttia kertyy kilpakävellen, mutta mukana on myös vähän juoksua, pyöräilyä ja vaellusta.
Kävelijän onni on, että Suomessa asfalttitietä löytyy aina jostakin. Sitten voi miettiä, haluaako mennä edestakaisin vai kiertää esimerkiksi ympyrää. Kotoa kun lähden, saan tehtyä sellaisen helpon kymmenen kilometrin lenkin lähtemällä Asemantien suuntaan.
Usein menen kiusallani sinne, minne lenkkeilijätkin – on joskus hauska mennä lenkkeilijöistä kävellen ohi. Peruskuntolenkillä kilometrivauhtini on noin 4 minuuttia 45 sekuntia, ja aina välillä joku lenkkeilijä tulee sitten hetkeksi peesiin tai vähän hämmentyy.
Kun en kävele…
… tulee luettua kirjoja tai näperreltyä puusta kaikenlaista turhaa. Harrastan myös vinyylien keräilyä.
Sain juuri luettua Päätalon Iijoki-sarjan. Vanha äidinkielen opettajani sanoi, että itseään ei voi kutsua lukijaksi, jos ei ole lukenut Iijoki-sarjaa. Nyt voin sanoa hänelle, että luettu on.
Välillä on myös mukava vain rauhassa vaeltaa, ja meillä on lisäksi koiranpentu.
Suoramalle muutin…
… tänä syksynä, eli huonekalut vaihtavat vielä paikkaa päivittäin. Tyttöystäväni on asunut ikänsä Kangasalla. Puhtaalle maalaisjuntille on ollut outoa, että naapuri on heti seinän vieressä eikä enää 600 metrin päässä.
Harjuun pääsee kotoa lähtemään hyvin. Reppu selkään, kahvia termariin ja kolmeksi tunniksi harjua ympäri tai Vatialan suuntaan.
Lue myös:
