Kangasala sai budjettinsa pakettiin reilun 6,5 tunnin kokouksen jälkeen – Sahalahden pyörätien toteutustavasta äänestettiin, koulusäästöjen sisältöjä tarkenneltiin

Ensi vuoden talousarviokäsittely toi maltillisesti äänestyksiä Kangasalan valtuuston kokousiltaan maanantaina.

Kaupunginjohtaja Oskari Auvisen ”kasvavan kaupungin talousarvioksi” luonnehtimassa budjetissa suurimman huomion vei Sahalahden kuuluisa pyörätie. Keskustan Simo Arra, sosialidemokraattien Pekka Lahti ja kokoomuksen Jussi Haavisto esittivät kukin oman ehdotuksensa Sahalahden ja Huutijärven välisen kevyen liikenteen väylän loppuun saattamiseksi.

Arra olisi halunnut tehdä puuttuvan pätkän loppuun yhdellä kertaa ensi vuonna, koska yhtenä urakkana toteutus voisi olla halvempi. Kaupunginhallituksen esityksessä oli varauduttu väylän viimeistelyyn osissa vuosina 2021–23. Demareiden Lahti olisi halunnut lisätä hankkeelle 200 000 euroa vuodelle 2023, ja Haavisto ehdotti väylän rakentamiskustannusten kattamista osin tuotoilla, jotka Lempäälän tavoin voitaisiin saada kaupungin maankaatopaikkojen avaamisesta maksullisina kaikille. Lopulta valtuusto päätyi Haaviston malliin, jonka rahoituspuolen toteutuminen tosin nähdään vasta sitten, kun maankaatopaikkojen avaamista maksullisina saadaan selviteltyä.

Yhdessä harvoista pidetyistä äänestyksistä valtuusto äänesti nurin äänin 42–9 Jari Leinon (ps) esityksen, jolla haluttiin siirtää museopalveluihin käytettävistä avustuksista 50 000 euroa keventämään sivistyskeskuksen säästötavoitetta. Valtuutetuille lupailtiin, etteivät säästöt kohdistuisi tuntikehykseen tai materiaalihankintoihin vaan muun muassa palkattomiin vapaisiin ja vapautuvien toimien täyttämättä jättämisiin. Valtuusto liitti mukaan kuitenkin Timo Keskisen (kd) esittämän ponnen, jonka mukaan oppilaille tarjottu tuntimäärä ei alene säästöjen vuoksi.

Ensi vuoden talousarvio on noin 4,8 miljoonaa euron alijäämäinen. Investointeja on kirjattu vuosille 2021–23 yli 130 miljoonan euron edestä, ja lainakanta asukasta kohden nousee ensi vuonna hieman yli 3100 euroon. Lainakannan kasvun ja alijäämän kertymisen on uumoiltu jatkuvan myös vuosina 2022–23.

Lamminrahka nähtiin valtuustoryhmien puheenjohtajien puheenvuoroissa sekä uhkana että mahdollisuutena – mutta hankkeena josta ei pidä kuitenkaan perääntyä. Myös resurssilisäykset perheiden palveluihin keräsivät kiitosta.

Valtuusto viihtyi Kangasalla vuoden viimeisessä kokouksessaan kuusi tuntia ja 40 minuuttia. Koko aika ei mennyt vuoden 2021 budjetin käsittelemiseen, vaan mukaan mahtui esimerkiksi Tavasen osakeantiin osallistumisesta käyty polveileva keskustelu ja joukko valtuustoaloitteita. Puheenjohtaja Hanna Laine (sd) armahti valtuutettuja lisäksi lyhyillä tauoilla parin tunnin välein.