Kokko ja mäkihyppääjä ovat Sappeen kylän belénin uutuudet

Sappeen ruuttahuoneen ovet ovat auki viidettä kertaa belénille. Kuva vuodelta 2018.

”Oli hieno seimi. Käytiin Tarjan kanssa katsomassa. Se lumilautailija on yliveto”, kuvaili uudehko asukas Sappeen ruuttahuoneen tämänvuotista sommitelmaa. Toinen seimi on kunnostetulla maitolaiturilla, kylän Luopioisten puoleisessa päässä. Siinä esittäytyvät Sappeen Mäkipään talot ja tietenkin mukana on myös SE oikea jouluseimi.

Ruuttahuoneen seimi sai innoituksensa Espanjasta, jossa belén (Betlehem) kertoo joulun sanoman yhdistyneenä paikalliseen historiaan. Jouluseimet voivat olla pieniä olohuoneeseen sopivia rakennelmia tai tuhansien yksityiskohtien suuria taideteoksia. Espanjalaiseen jouluun kuuluvia jouluseimiä on kotien lisäksi myös jokaisessa kaupungissa ja kylässä muun muassa kunnan, seurakunnan ja järjestöjen tekeminä.

Sappeen ruuttahuoneen belén on lähempänä ”yksityiskohtien suuria taideteoksia” kuin ”olohuoneeseen sopivia rakennelmia”. Keskellä on monenlaista Sappeen elämää. On kylän taloja, väkeä heinäpellolla, kauppias toivottamassa asiakkaan tervetulleeksi ja lapset käymässä lumisotaa. Tietenkin mukana ovat myös kirkkoveneet; Ullassa jopa soutajat ja muutakin kirkkoväkeä.

Päädyssä kohoaa laskettelurinne, jonka lumilautailijaa yllä kehutaan. Vuoren juurella on ratsutila ja majatalo. Tämän vuoden uutuus on kokko. Oikean kokon rakennuspuut kököttävät koronan vuoksi edelleen Kirkkorannassa, kun kokkoa ei voitu polttaa juhannuksena eikä tapanina. Belénissä kokko roihuaa (toivottavasti vain kuvaannollisesti).

Belénin ulkoreunaa kiertävät jouluevankeliumin tapahtumat. Kierros alkaa ulko-ovea vastapäätä, jossa Maria saa tiedon Jeesuksen syntymästä, sitten Joosef miettii palmun alla, ja Maria ja Joosef matkaavat verotettaviksi. Ovat paimenet ja itämaan tietäjät ja tietenkin Jeesuksen syntymäpaikka aaseineen ja härkineen.

Ruuttahuoneen nurkkahyllyllä esittäytyy Tapani Timarin tonttuorkesteri ja pihan kuuset lahjoitti Anna-Mari Mäkelä. Belénin hahmoista ovat suurimman osan sappeelaiset ja naapurikylien näppäräsormet rakentaneet. Lisäksi hahmoja on tuotu maailmalta. Joka vuosi belénissä on jotakin uutta. Tänä vuonna kokon lisäksi myös mäkihyppääjä muistona 1960-luvusta, jolloin Sappeenvuorelle suunniteltiin talviurheilukeskusta. Idean isä oli urheilumies Toivo Heikki Sipilä ja sitä kannatti innokkaasti sappeelainen kunnanvaltuutettu Lauri Terva.