Kahvilassa istuessani satuin kuulemaan tavallistakin tavallisemman keskustelun. Asiakas kertoili, mitä oli päivän kuluessa tehnyt. Siihen myyjä totesi ponnekkaasti, että kyllä nyt olet kahvisi ansainnut. Onko ansaintalogiikka huomaamatta ikeenä niskassamme melkein kaikkialla? Jotta voisi huokaista hetken, ostaa itselleen jotain toivomaansa, ilahduttaa itseään jollain, nauttia vain tai peräti jäädä lomalle, on ensin raadettava tai tehtävä jotain hyödyllistä ihan olan takaa. Mikä on riittävän mitta sille, että on ansainnut jotain hyvää? Usein sen sanomista toivotaan joltakulta toiselta ennen kuin se uskalletaan itselle suoda. Siltikin ollaan vähän aralla tunnolla ja tarvitaan lisää vakuuttelua, että tosiaankin olet tuon jo ansainnut.
”Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi tienaaman”, kärsimyksen kirkastava voima ja kivinen tie jossain kaukana ansaittuun palkkioon on iskostettu vahvasti kansalliseen tietoisuuteemme. Pakon edessä on toki näin jouduttu elämäänkin. On ollut aikoja, jolloin jatkuva tekeminen oli selviytymisen todellinen ehto. Sitten kuitenkin kaasuvaijeri lopulta hirtti kiinni, eikä muita mahdollisuuksia enää edes huomata. En tarkoita, etteikö työtä ja muuta tarpeellista pitäisi tehdä, totta toki, ei ruoka ja muu elämisen ehto taivaalta tipahda. Mutta, että kaikki, ja varsinkin hyvä, pitäisi ansaita!
Myös mainostajat ovat huomanneet vetää ansainnan narusta. Milloin mistäkin ylellisyydestä sanotaan, että sinä olet sen ansainnut. Tarkoitus on vain myydä jotain, ehkä täysin tarpeetonta, ehkä mielihyvää tuottavaa. Vakuutetaan, että olet sen ansainnut, jotta toinen tohtii ja uskaltaa tarjoukseen tarttua. Jossain lapsuuteni lukukirjassa oli opettavainen tarina muurahaisesta ja heinäsirkasta. Ahkera muurahainen raatoi koko kesän rakentaen pesää ja keräten sinne kaikkea tarpeellista. Huoleton heinäsirkka vain soitteli viulua ja vietti iloista elämää. Sitten tuli talvi ja muurahainen eli tyytyväisessä lämpimässä pesässään heinäsirkan kärsiessä nälkää ja kylmää ulkona. Vieläkin muistan kirjan kuvan noista kahdesta.
Joko tai, hyvä ja paha. Eihän asioiden tarvitse olla niin. Hyvää, vaikka lepopäivän, voi ottaa miettimättä, onko sen ansainnut. Ei se tarkoita, että olisi pahempi kuin muut. Jos on mahdollisuus nauttia jostain, niin siitä vain nauttimaan. Ei se ole keneltäkään pois. Asioiden ajoitus vain mahdollisuuksien, tarpeitten ja tilanteen mukaan. Eihän ilo ja nautinto ole paha, saati sitten synti. On niitäkin, jotka elämän rankimpien koettelemusten ja vastoinkäymisten keskellä repivät iloa pienen pienistä asioista.
Seuraava haaste on sitten se, että pystyy karistamaan mielestään huonon omantunnon natkuttamasta, että vielä tuo sinun pitää tehdä, että ansaitset mukavaa. Kaikkeen kuitenkin tottuu, kyllä moittija ajan kanssa vaikenee, kunhan sen huutoihin ei vastaa. Onnellisia ne, jotka ovat välttyneet ansaitsemisen pakkoajattelulta, heidän ei tarvitse tätä painia käydä. ”Naattikaahan”, sanoi savolainen; vaikka kaikista elämän pienistä ja isoista hyvistä jutuista. Tyrkyllä ovat, ei aina tarvitse ansaita.
