Uskovainen ja tähän asti hiljainen siveästi käyttäytynyt vähän yli 70-vuotias mummomme on päättänyt kuolla miehensä perään. Prosessi ottaa aikansa. Hän asuu miniänsä hoitamana omassa kammarissaan hankaloittaen kaikin tavoin huoltoaan. Sylkee, raapii ja kiroilee. Pieni mummo vetelee huivi päässään rivoja lauluja hennolla äänellä. Lonkan murtuminen 1973 vie sairaalaan ja hänen selväjärkisenä itselleen esittämä toive lopulta toteutuu. Pappi puhuu hautajaisissa helvetin tulesta. Eno sanoo arkun perässä kylän halki kävellessämme äitinsä ne tulet nähneen viimeisinä vuosinaan. Eiköhän matka suuntaudu nyt ylöspäin.
Täytämme vaimoni kanssa kuukauden välein 50 vuotta. Juhlat järjestetään pääsiäisenä 2005 Lauttasaaressa. Helsingissä paljon autoillut 57-vuotias veljeni eksyy ja löytää perille tunnin verran myöhässä. Vaimonsa kertoo tätä tapahtuneen jo pari kertaa aiemminkin.
Sukua kokoontuu syntymäpäiville Kurikan Myllykylään 2006. Tiedämme 71-vuotiaan sisarenmieheni käyneen talossa yhden kerran aikaisemmin reilut kolme vuosikymmentä sitten. Siskontytöt kysyvät isältään, onko hän käynyt koskaan täällä. Vastaus tulee naurun kera heti. Ainakin kymmenen kertaa niinä vuosina, kun hän teki kauppamatkustajan töitä Etelä-Pohjanmaalla. Tytöt muistuttelevat reppurin hommaa hoidetun lähinnä Savossa ja Keski-Suomessa. Kaikkia huvittaa.
81-vuotias sisareni makaa käppyräksi ohentuneena peittojen alla hoitokodissa keväällä 2018. Ei käyttäydy enää vihaisesti raapimis- ja sylkemisvaiheen unohduttua terveyskeskuksen vuodeosastolle. Paleltaa, kun hän aamulla oli ollut vuonna 1962 kuolleen isämme kanssa jäällä talvikalassa. Mukana myös kolme vuosikymmentä sitten taivaallisille kala-apajille poistunut äitimme. Eilen hän kuului käyneen Varpaisjärvellä mummon ja ukin luona. Kusti-ukki lähti 1968 ja Aili-mummo 1973. Rakas paikka sisarelleni, sillä hän vietti mummolassa viisi sotavuotta.
2021 syksyllä soittelen hoitokotiin, minne 83-vuotias nyt vanhin siskoni pari vuotta nuoremman miehensä kanssa pääsi saatuaan ilmeisesti aivoinfarktin. Siihen asti täydellisesti kartalla kaikesta. Hän on hyväntuulinen ja jopa iloinen. Kertoo monia mielenkiintoisia asioita. Käy syömässä Teija Sopasen kanssa. Sanoi vanhana opettajana laatineensa hienot esitelmäkalvot, kun kulttuuriministeri taannoin vieraili. Pahantahtoinen johtajatar kuulemma esti hänen luentonsa. Ministerin poistuessa sisareni oli kavalan tempun Kurviselle supattanut. Kovin kuului mukava nuori mies asiaa pahoitelleen. Antin tosin emme me muut tienneet niillä kulmilla liikkuneen. Hääuutisiakin saan. 2007 kuollut enomme meni hiljattain naimisiin veljemme tyttären kanssa. Kivat juhlat.
Menen sovittuun tapaamiseen syksyllä 2021. 65-vuotias ystäväni tulee paikalle. Kysyn, millä pelillä tänne matkustit. No sillä. Sano nyt nopeasti. Sillä pitkällä, mikä menee tuolla maan alla 1000 kilometriä tunnissa parhaimmillaan. Kuitataan porukalla naureskellen. Siis metrolla ja taitaa mennä vaan satasta kovimmillaan. Kun pääsemme muistelemaan vuotta 1976, kaikki tarinat kirkastuvat tarkoiksi saman tien.
Tammikuun 6. päivänä 2022 pakitan kolmannen kerran tunnin sisällä Aitoossa pienen mökkijärvemme laiturilta avantoon. Pysyn siellä kaulaani myöten arviolta 15 sekuntia. Nousen ja kiipeän kymmenen asteen pakkasessa rappuja myöten ylös pirtille. Pysähdyn terassille katsomaan sileäksi kolaamaani pihaa. Otan neljännet kunnon löylyt. Pesen lauteet ja itseni löylyhuoneessa kiukaan kupeessa lämmitetyillä vesillä. 11 vuotta sitten asennettua viereisen pesuhuoneen suihkua en toistaiseksi ole vielä koskaan käyttänyt. Sillä tykkään tehdä näin. Puolitoista tuntia on kulunut. Poistun saunasta. Katson peiliin. Minä, kohta 67-vuotias mies.
