Luokkatoverini Tapani Oksanen on muistellut Sydiksessä 50-lukua. Kirjoitus sai minutkin muistelemaan.
Perheeni muutti kesällä 1948 Kemiön saaren Angelniemeltä Pälkäneelle, jossa isäni perusti puusepänverstaan Närin kartanon entisen sikalan alakertaan. Viisihenkiseksi kasvanut perheemme asui yläkerrassa, sikojenhoitajan yksiössä. Muuttokuorma tuotiin GMC-kuorma-autolla.
GMC eli tuttavallisesti Kemsu tai Kempsu oli sen jälkeen minun asteikossani ehdoton autojen ykkönen. Siitä oli kyllä ikätoverini eri mieltä. Hänen mielestään Scania Vabis oli paljon Kemsun yläpuolella. Onneksi kumpikin on jo kadonnut autojen maailmankartalta, joten enää ei tarvitse väitellä.
1950-luvun alkupuolella ajeli yksi opettaja mopon esiasteella, apumoottorin kuljettamalla polkupyörällä. Sen etuhaarukkaan oli kiinnitetty pieni polttomoottori, jonka voima välittyi renkaaseen eräänlaisella käänteisellä dynamolla. Hyvin näytti kulkevan.
Isäni osti mopon eli ruotsalaisittain mopedin (motor + pedal) 1957, sinisen Helkama Hopeasauman. Se rekisteröitiin moottoripyöräksi ja ajamiseen tarvittiin kuulustelukortti. Välitykset olivat sellaiset, että sillä pääsi parhaimmillaan jopa seitsemääkymppiä. Se oli aito moottoripolkupyörä, jota voi ajaa pelkästään polkemallakin. Käyntiin se saatiin polkemalla ensin vauhtiin ja pistämällä sitten vaihde päälle.
Samoihin aikoihin ilmaantui kylän raitille muitakin mopoja. Jumppamaikka Mauno Löfroosilla oli samanlainen Sauma. Ja samaa sukua nuistelen olleen myös matikan ope Einari Simolalla.
Rehtori Teivainen ajeli pitkään Six-merkkisellä fillarilla. Se sai eräänä keväänä abit lahjoittamaan hänelle auton. ”Six auton hänelle tahdomme lahjoittaa”. Lahja oli pieni leikkiauto. Ennen pitkää osti reksikin mopon, Hopeasauman seuraajan, punaisen Hopeasiiven, jolla hän ajeli muun muassa Keski-Suomessa puhumassa äänestäjille. Hän oli ehdokkaana eduskuntavaaleissa.
Pian saatiin lakiin oma pykälänsä mopoille. Suurin sallittu nopeus oli neljäkymppiä ja suurin sallittu ja paino 50 kiloa. Ajokorttia ei tarvittu, ainoastaan 15 vuoden ikä.
Minä täytin 15 toukokuun lopussa 1959. Paria viikkoa myöhemmin vei isä minut mopojakin myyvään Laineen Erkin fillarikauppaan Pälkäneen Pyörään. Osti minulle omaansa hiukan nuoremman käytetyn mopon. Se käynnistyi paikalla polkaisten, mutta asetus vaati edelleen mahdollisuutta ajaa myös polkien. Sen jälkeen en juuri ajellut polkupyörällä. Palasin fillarin satulaan vasta 70-luvun alussa.
Syy mopon ostoon minulle selvisi pian. Isä halusi lähteä käymään entisessä kodissaan Angelniemen Tuiskulassa. Mopoilu kapeita, mäkisiä ja mutkaisia sorateitä pitkin kotoamme Pälkäneeltä etelään ja takaisin oli varsinainen seikkailu. Varsinkin paluumatka. Kannen tiiviste paloi päästäen paineet harakoille. Veto heikkeni koko ajan. Forssassa nostimme mopot bussin katolle ja pääsimme Valkeakoskelle. Viimeiset 20 kilometriä pääsin isän hinauksessa. Seuraavana päivänä vein Hopeasauman Laineen Erkille, joka vaihtoi tiivisteen. Taas mentiin. Sittemmin opettelin itsekin vaihtamaan tiivisteen.
Juha Nikulainen
