Sydän-Hämeen pikkukuntien musiikkipiireissä on vuosikymmeniä oltu erittäin vahvasti niin instrumentaalirautalangan kuin lauletun Agents-beatin pauloissa.
Varsinkin Pälkäne on genressä kunnostautunut.
Omat kädenjälkensä tuolla saralla ovat paikalliseen musahistoriaan lyöneet The New Badgers, Köyhät, Mikko Huuhtanen ja useat muut enemmän ja vähemmän live-keikoille ja äänitteillekin nousseet nimet. Lahdesta valtakunnan maineeseen jo ammoin putkahtaneen Marko Haavisto & Poutahaukat -konkariporukan kitaristina on pitkään toiminut Jouni Saario, Pälkäneen Kukkolassa asuva kitara- ja studiovelho. Poutahaukoilta ilmestyy kevättalven aikana jälleen uusi pitkäsoitto.
Nuoremman polven tekijöistä Aukusti Koivisto on julkaissut jo kaksi albumia, joissa niissäkin on kuultavissa paikallista rautalankaperintöä enemmän kuin vähän.
Ripaus 1950-luvun rock and rollia toki on mahtunut Pälkäneen seudulla aina meininkeihin mukaan. Samoin iskelmää. Punkin, heavyn ja suomirockin sanansaattajiakin on löytynyt jokusia.
Nämä tyylit ovat paikallisten musikanttien hallussa yhä, mutta viime aikoina kantri on ilmiselvästi laukannut rinnalle ja jopa ohi. Aukusti Koiviston levyiltäkin kantrisävyjä löytyy, ja nyt Pälkäne-Luopioinen-Sahalahti-kolmiosta ponnistaa monta tälle musiikkityylille ilmaisunsa perustavaa bändiä. Modernimpien genrejen kanssa tuppaa olemaan hiljaisempaa.
Vastalääke humpuukiin
Kantrin nousu ei tietenkään ole vain paikallinen ilmiö. Siinä missä tyylisuunnan jalansija on aiemmin ollut Suomessa kovin marginaalinen ja alan tekijät ovat tulleet pitkälti ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, kipinä on juuri nyt roihahtamaisillaan rempseämpään liekkiin kautta maan.
Syntyy uusia alan bändejä ja vakituiset viikoittaiset kantriklubit pyörähtivät käyntiin monen kaupungin kapakoissa ennen koronaa. Ne jatkanevat pandemian häivyttyä. Vuodenvaihteen tienoilla toimintansa aloitti Suomen ensimmäinen kantrimusiikkivetoinen kaupallinen radiokanava.
Kantriin ja folkiin painottunut Roots and Country Association -yhdistys on puolestaan tuonut alan artisteja keikalle Suomeen Amerikasta saakka. Organisaation yhtenä aktiivina toimii kangasalalainen Juhana Honkanen, eli sydänhämäläisittäin nähdään omaa edustusta sielläkin. Kangasalan puolella myös Raikun oma kantrimies Riku-Sippo Uotila on jo pidempään kunnostautunut niin bändinsä Stillin keulamiehenä kuin maatilallaan vuosikausia järjestetyn kantrirockfestarin organisaattorina.
Amerikan-mantereella kantrille on aina riittänyt kuulijoita, mutta nouseva trendi on ollut näkyvissä sielläkin. Kantrifestareita piisaa, ja taitavimmat sekä onnekkaimmat buutsi-hemmot ja -mimmit loistavat niin levymyynti- kuin suoratoistolistoillakin. Moni parikymppisenä punkin tai metal-musiikin parissa puuhannut jenkkisoittaja on keski-iän kynnyksellä löytänyt sisäisen kantri-, hillbilly- tai bluegrass-artistinsa. Nyt he levittävät stetson päässä juurimusiikin evankeliumia musaklubeilla ja konserttisaleissa.
– Ehkäpä ihmiset niin Suomessa kuin muuallakin ovat kyllästyneitä kaikenlaiseen roskaan ja humpuukiin, jota nykyaika on täynnä. Kantrin nousu on tästä näkökulmasta ihan ymmärrettävää. Jokuhan on lausunut, että ”kantrissa on kolme sointua ja totuus”, Bill Hill -artistinimeä käyttävä pälkäneläinen A-P Rakkolainen pohdiskelee.
Bluegrassia suomeksi
Muutama vuosi sitten Tampereelta sydänhämäläistynyt Rakkolainen on juuri saanut valmiiksi duo-levyn Pikajunia ja pontikkaa, joka on silkkaa bluegrassia ja vieläpä suomenkielistä. Bill Hillin nimissä ehti aiemmin ilmestyä jo kolme levyllistä country-bluesia, ja niillä äänitteillä Rakkolainen hoiti lauluosuuksien lisäksi itse kaikki soittimet. Kotistudiossa syntyi vakuuttavaa jälkeä.
Uudella kiekolla soittokumppanina toimii Pälkäneen Luikalassa asuva Jarno ”Japi” Saario – tuttu mies muun muassa rockabilly-ryhmä Mike Bell & The Belltonesin rumpujen takaa. Nyt pelivälineenä on kontrabasso ja taiteilijanimi Win Chester sopii Bill Hillin vierelle kuin luuvitonen murtovarkaan poskipäähän.
– 1990-luvulla asuttiin Japin kanssa lähes naapureina Tampereen Nekalassa. Tunnetaan samaa musaporukkaa, ja yhden kaverin synttäreillä törmättyämme päätettiin tehdä yhteistyötä. Pakkohan tilaisuus oli hyödyntää, kun noin taitava ja mukava kaveri samalla paikkakunnalla asuu, Rakkolainen hehkuttaa.
– Kun saan jonkun uuden biisin demokuntoon sanoituksineen päivineen, laitan matskun sähköpostitse Japille, joka sitten tekee siihen basso-osuudet ja laulustemmat. Treenit pidämme sopivin väliajoin minun luonani.
Saariota on kiittäminen siitäkin, että uusi albumi tulee markkinoille ihan oikean levy-yhtiön kautta eikä omakustanteena. Porilainen Jungle Records on tunnettu etenkin rockabilly-julkaisuistaan, ja sitä pyörittävä Marko ”Hakki” Hakala järjesti takavuosina Rock ’n’ Roll Jamboreitaan säännöllisesti Aitoon Honkalassa. Jungle tuikkaa pyörylän ulos kevään aikana.
– Japi tiedusteli Hakilta julkaisumahdollisuutta, ja tämä innostui, koska suomenkielistä bluegrassia ei ole juuri aiemmin tehty. Levy voi mennä roots-piireissä läpi tosi lujaa tai sitten se voi olla suurimmalle osalle rockabillyn kuuntelijoista liian outoa. Tämä jää nähtäväksi, levyllä akustista kitaraa, mandoliinia, banjoa, dobroa, huuliharppua ja munniharppua soittava laulaja-lauluntekijä Rakkolainen miettii.
Pikajunia ja pontikkaa -kiekon soundit ovat peräisin Jouni Saarion näpeistä. Levyn kannet puolestaan on taiteillut tunnettu sarjakuvapiirtäjä, tatuoija ja toimittaja Juho Juntunen. Levyltä löytyy sekä Rakkolaisen omia sävellyksiä että cover-kappaleita. Uusiksi on peukaloitu jopa proge-rockin suurnimen Jethro Tullin eräs biisi. Taannoisilta keikoilta saatiin hyvää palautetta.
– Nyt pitäisi päästä tuosta koronasta eroon, niin aukeaisi taas live-keikkamahdollisuuksia. Uusia biisejä syntyy jatkuvasti. Juuri viime viikolla kirjoitin Klondyke-nimisen kappaleen, kun ensin perehdyin kultakuumeen aikaisiin tapahtumiin oikein kunnolla, Rakkolainen kertoo.
